Tunnelmat yhdistymisestä olivat jännittävät, yksi tavoite saavutettu. Kun nyt vain pysyttäisiin suunnitelmassa, ja onnistuisin edes jossakin tehtävässä. Ei kuitenkaan liian hyvin, jottei kukaan kokisi uhaksi. Yhdistymistä edeltänyt onnistumiseni selkeästi hämmensi joitakin, niin toivoin, että olisin joko niin hyvä, että voitan koskemattomuuden, tai niin huono, ettei se vaikuta äänestykseen. Pitää aina varoa mitä toivoo.
Uusi saari näytti hyviä ja huonoja puoliaan. Vanhalla Agilan saarella oli kaunis ranta, korkealla oleva suuri nuotio, laavu kohti auringonlaskua ja tulivuori maisemakuvana, tällä saarella ei. Tämä saari oli piilossa poukamassa, liitoksissa isompaan mantereeseen. Täällä ei ollut puita joihin ripustella vaatteita kuivumaan, joten päätin käyttää ylijäämäbambut ja rakensin Wallun avustuksella pyykkitelineen.
Nuotio tehtiin aivan maan tasalle, joten mun kokkailut menisivät asennosta johtuen todennäköisesti siinä. Miska oli myös erittäin halukas jatkamaan lettu- ja muitakin kokkailuja. Ensimmäinen ateria, jossa yhdistyivät Buwayasta tuodut mausteet ja saarelta löydetyt ananakset, meinasi kirjaimellisesti viedä tajun mennessään. Niin taivaallista!
Roolit menivät omalta osalta uusiksi, ja kokkaajasta siirryin pääosin risujen kerääjäksi. Sitä hommaa riitti, koska nytkään kaikki leirissä eivät työskentelyyn osallistuneet. Stressasin Miskalle menetettyä lätynpaistajan paikkaa, koska kokki on aina tärkeämpänä muistissa, kuin se, joka keräsi risuja nuotioon.
Saarella oli pitkä matala ranta, joka tarkoitti että laskuveden aikaan joutui kävelemään kauas saadakseen edes astiat pestyä. Samalla tuo pitkä etäisyys rantaan tarjosi pakopaikan ja mahdollisuuden vetäytyä omaan rauhaan. Kaukaa vedestä oli enemmän kuin hyvä tarkkailla rannan tapahtumia. Nopeasti hahmotti ketkä hävisivät aina leiristä yhdessä, ketkä kävivät supattelemassa pusikoissa ja ketkä kallion takana, kaikki näkyi tuolta uudelta aitiopaikaltani hyvin.
Tyttönelikkomme suunnitelma oli edelleen äänestää Kim ulos heti tilaisuuden tullen, ennen kuin hän liittoutuu Buwayalaisten kanssa. Mahdollisesti saisimme Tuulin kanssa Markonkin siihen mukaan, tai sitten emme.
Koitin haistella olisiko mitään yhteistyömahdollisuuksia enää jäljellä Miskan kanssa, mutta huomasin, että Miska viihtyi tiiviisti Wallun seurassa, ja näytti jopa tietyllä tapaa ihailevan ja jäljittelevän tätä. Päättelimme Wallun olevan toisen porukan aivot, joten hänestä tuli viimeistään siinä kohtaa muidenkin silmissä vaarallinen. Vähitellen huomasin, että Miska oli muuttunut täysin siitä Agilan varovaisesta paikkaansa hakevasta pojasta. Nyt oltiin enemmän omalla mukavuusalueella, ja juttua riitti.
Kimistä ei ottanut selvää, kuten ei koskaan ennenkään. Veronica ja Lotta viettivät tuttuun tapaan paljon aikaa kaksistaan.
Virpi touhusi samaan tapaan kuin ennenkin, ja me palasimme suoraan samoihin viileisiin väleihimme, mitä ne olivat olleet sen jälkeen, kun he Vilman kanssa hajoittivat liittomme.
Virpi teki siirtonsa ja pyysi anteeksi selkäänpuukotustaan. Oli kuulemma kulkenut Vilman narussa. Mukava, mutta erikoinen ele, ja vaikuttaisiko se lopulta mihinkään. Lähinnä hän halusi varmasti helpottaa omaa oloaan saarella, ei minun. Hän myös tarjosi palvelusta, eli tilanteen tullessa äänestäisi kerran niin kuin minä haluan. Mielenkiintoista, ottaen huomioon sen, että hän kuitenkin sanoi, ettei äänestäisi omia liittolaisiaan. Hän siis suostuisi äänestämään minun pyyntöni mukaan, mutta ei omia liittolaisiaan? Eli ilmeisesti sitten minun?
Kerroin tästä Markolle ja Tuulille, ja mietimme olisiko Virpi mahdollisesti suostuvainen äänestämään ulos vaikkapa Kimin. Selvisi, että olisi.
Eräässä kohtaa olin kaukana rannasta poukaman toisessa päässä tutkimassa paikkoja mahdollisen amuletin, kalojen ja ties minkä varalta, kun toisessa päässä rantaa alettiin tehdä haastatteluja.
Yhtäkkiä kuulin vettä pitkin aivan selkeästi oman nimeni Wallun mainitsemana. Kommentti jonka siinä yhteydessä kuulin, kertoi minulle, että me emme tulisi koskaan pelaamaan yhdessä, vaikka tätä mahdollisuutta olin hieman jo koittanut kuulostella. Tietysti jäin kuuntelemaan mitä muuta selviäisi, ja kohta Wallu alkoikin puhua leiristä löydetystä avaimesta. Suuni loksahti auki.
Sain siis täysin vahingossa tietoa, jota mulla ei pitänyt olla. Virpi oli samalla hetkellä aivan lähellä myös tutkimassa paikkoja, ja mainitsin hänelle asiasta, ja hän myös kuuli Wallun puheen, ja kertoi avaimesta, joka löytyi heidän ollessaan täällä pudotusta odottelemassa.
Kerroin avaimesta Markolle ja Tuulille. Mietin, luotanko heihin niin paljon että kerron, vai pidänkö tämän omana tietona ja kenties säästän valtiksi sopivaan hetkeen. Halusin kuitenkin näyttää luottamukseni ja jaoin tiedon, täysin between us. Lotta, jonka piti olla samaa pataa meidän muiden Agilasta tulleiden kanssa, ei ollut maininnut avaimesta sanaakaan. Mieleen hiipi ensimmäinen epäilys siitä, olisiko sittenkin ensimmäinen puolenvaihtaja Lotta, jonka kaikki tiesivät kovaksi pelaajaksi. Emmehän me tienneet yhtään mitä äänestykseen joutunut viisikko on meidän herkuttelumme aikana täällä suunnitellut, tai mahdollisesti löytänyt.
Palkintotehtävä. Tämä olisi paha. Piti tehdä valintoja, hajottaako itsensä jo olemassa olevien ongelma-alueidensa osalta, ja ottaako mukaan mahdollisesti vielä pari uutta vammaa vaikkapa putoamisen muodossa? Nämä tietäen, ettei yrittämisestä huolimatta kuitenkaan voisi millään voittaa tätä kisaa, eli hyöty olisi nolla.
Toinen vaihtoehto olisi ottaa reippaasti turpaan, näyttää ettei itsestä ole tässä tehtävässä yhtään mihinkään, ja jäädä kuvausryhmän ja katsojien suureksi huviksi lähes heti ulos tehtävästä. Sillä voisi olla seurauksensa,mutta uskoin, että kuitenkin enemmän se vaikuttaisi positiivisesti, sillä ajateltaisiin taas, ettei musta ole ainakaan mitään uhkaa kilpailuissa.
Katsoin tehtävää kauhulla, ja näin aivan liian monta keinoa loukata pahasti. En millään pääsisi etenemään ylhäällä.
Mun ongelmat alkoivat kuitenkin heti kiipeämisessä. Polvissa, selässä ja olkapäissä oli kaikissa sellaisia ongelmia, että kiipeäminen ei nyt onnistunut. Yritin muutamaan otteeseen kyllä, mutta en löytänyt edes hyviä jalansijoja ja lisäksi kivut tulivat vastaan. Totesin että on viisainta jäädä parkkiin.
Wallu vei voiton ja sai ylimääräisen äänen heimoneuvostoon. Ei hyvä, ei todellakaan.
Eniten tehtävän keskeytys vaikutti pään sisällä, koska en ole luovuttajatyyppiä. Tiedostan hyvin rajani ja puutteeni, ja nyt oli pakko luovuttaa. Henkisesti se otti yhtä koville, kuin aikanaan vuoristotautien ja keuhkoödeeman kanssa paluupatikoinnille lähtö Perun kiipeilyreissusta. Mutta täällä en antaisi henkisen harmituksen näkyä.
Laskelmat uusiksi. Wallun voiton myötä Buwaya-kolmikosta tulisikin neljä ääntä kolmen sijaan, ja alkoi näyttää siltä, että Kim olisi luisumassa odotetusti siihen kelkkaan. Viisi ääntä. Marko pelaisi omaa varasuunnitelmaansa äänestämällä mahdollisesti Kimin peesissä, ei ollut vielä varmuutta siitäkään, ehkä kuusi ääntä. Ei hyvä. Me mimmit olisimme lirissä. Joku meistä äänestettäisiin ulos.
Koskemattomuuskilpailu. Saisimme ehkä kuitenkin hyödynnettyä Virpin lupaaman palveluksen, ja puhumaan hänet äänestämään Kimiä. Silloin Marko saattaisi olla myös mukana, eli kuka tahansa saisi voittaa nyt koskemattomuuden paitsi Kim. Aivan.
Itse stressasin omaa suoritusta, en halunnut taaskaan loukata, en pudota tolpasta vaarallisesti siinä kohtaa kun voimat loppuisivat. Katsoisin miltä tuntuu, ja jos pahalta, en sinnittelisi ylhäällä ilman voiton mahdollisuutta. No, tein sitten aivan kaikki mahdolliset virheet. Muut päättivät pitää kengät, minä en. Virhe. Mietin liian kauan miten tarkalleen asettuisin tolppaan, kun tuli käsky irrottaa tikkaasta. En ehtinyt enää ponnistaa oikeaan asentoon vaan jäin heti liian alas ja halaamaan tolppaa jaloilla. Virhe. Reidet kramppasivat välittömästi, yritin päästä vaihtamaan asentoa suoristaakseni jalat. Virhe. En onnistunut siinäkään ja se oli siinä. Olin nyt kahdessa tehtävässä putkeen umpisurkea, huonoin, viimeinen. No enpä olisi ainakaan uhka, vitsi enemmänkin.
Oma paletti meni sekaisin useamman kerran tämän pienen ajan sisällä. Tämähän oli ihan kuin ensimmäisen pudotuksen jälkeen.
Ennen heimoneuvostoon lähtöä selvisi, että Marko ja Tuuli olivat keskustelleet Lotan kanssa avaimesta. Ajatus ainakin minulla oli ollut, että katsotaan kertooko hän itse siitä meille kolmelle, vai päättääkö salata asian. Tunsin oloni toistamiseen pienoisesti petetyksi, kun luottamuksella kerrottu tieto paljastettiin. Olin hetken aikaa varma, etten voi sittenkään luottaa edes liittolaisiini Tuuliin ja Markoon, ja myös he tiesivät tuntemukseni.
Mielessä pyörivät kaikki variaatiot. Keskustelin aktiivisesti Miskan ja Virpin kanssa, jotta saisin tietoa, kuka oli heidän puolen äänien kohde. Kuulin juuri ennen lähtöä heidän aikovan nyt lopulta äänestää Lottaa, vaikka monien ensisijainen valinta oli Veronica.
Lotan lähtö oli erinäisten surullisten sattumusten summa. Jos Tuuli ja Marko eivät olisi kertoneet vuotaneensa tietonsa avaimesta Lotalle, olisin auliisti kertonut heille, että toinen porukka aikoo tänään äänestää Lottaa. En kertonut sitä heille, koska meille ei enää tullut kunnon mahdollisuutta keskustella, ja lisäksi jäin pettymyksen ja epätietoisuuden keskelle. En enää tiennyt edes varmaksi, äänestäisimmekö nyt sovitusti Miskaa, vai pelasiko joku jo ihan muuta peliä. Mikäli olisin kertonut Tuulille Lotan suuntaan tulevista äänistä, olisi Tuuli osannut halutessaan käyttää amuletin ja pelastaa Lotan. Mutta, enpä minä toisaalta myöskään tiennyt koko amuletista. Äänestyksen jälkeen selvisi myös, että Markolle oli jäänyt tästä avain-episodista tunne, että kuohuksissani minä olisin saattanut jopa tuosta vaan vaihtaa leiriä ja hypätä Miskan ja Virpin kelkkaan. Näin hän sanojensa mukaan päätyi äänestämään Lottaa.
Käteen jäi iso ketutus, sekä kammo kaikkia mahdollisia tolppia kohtaan.