Pessimisti ei pety ja katastrofoija varautuu kaikkeen
Mennyt viikko on sisältänyt paljon erilaisia tunnetiloja. Yksityiselämässä ja työelämässä on sahattu ylös ja alas, onnistumisen jälkeen on tullut epäonnistuminen, ja päinvastoin. Olen iloinnut vuoden tauon jälkeen buukatuista keikoista kaikkien perumisten sijaan, sekä siitä, että muutoksia ja uusia asioita on taas tapahtumassa. Niin, ja onhan meillä sitten vielä tämä korona. Tauti, josta moni kuvitteli optimistisesti […]
Korona teki minusta itsekkäämmän, ja se voi tarkoittaa, että pidät minusta paljon vähemmän kuin ennen
Korona teki minusta itsekkäämmän. Mitä se opetti sinulle? Vuosi 2020 on ollut monin tavoin erilainen kuin osasin odottaa. Vuoden vaihtuessa ennustin pessimistisesti tämän supervuosiluvun tuovan mukanaan jotain negatiivista ja mahdollisesti rajujakin muutoksia. Enpä olisi voinut enemmän oikeaan osua, vaikkakaan muutosten muotoa en osannut etukäteen aavistaa. Nyt, kun elämme hetkeä, jonka moni jo keväällä aavisti tapahtuvaksi, […]
Selviytyjät Pohjolassa voimaannuttavat pyllybikinit saattavat loistaa poissaolollaan, mutta suomalaista sisua on tilalla sitäkin enemmän!
Korona kylvää muutosta Suomen realitymaailmaan. Moni kevään tuotanto siirtyi syksyyn ja loppukesään. Thaimaa, Filippiinit ja monet muut kohteet vaihtuivat Suomeen ja lähiseutuihin. Moni on pettynyt, mutta mä olen ihan innoissani ja odotan suurella mielenkiinnolla, mitkä elementit on korvattu ja mitkä pidetty. En ole lainkaan pessimistinen tämän suhteen, vaan hyvin toiveikas. Tämä muutos on luonnollisesti aiheuttanut haastetta […]
Monipuoliset työt ovat intohimoni, olenko siis vain sinne tänne sinkoilija?
Nyt jännittää! Pääsen nimittäin palaamaan kunnolla töihin! Korona on aiheuttanut tapahtuma- ja viihdealan ihmisille pitkän pakollisen loman. Kun lähes kaikki työt liukenevat alta, se on kova paikka. Mutta asiat olisivat voineet mennä vieläkin huonommin, olisin voinut menettää ihan kaiken. Takaisin töihin Pitkä loma on aina otettu vastaan ilolla ja positiivisuudella, sillä pyrin nauttimaan elämästä vaikka […]
37 päivää kotona
Nyt on 37 päivää siitä, kun meillä alkoi omasta aloitteesta etäkoulu ja se sellainen omaehtoinen pysyttely kotona. Listasin muutamia huomioita, joita tässä ajassa on tullut tehtyä oman perheen kohdalla ja muuten. Etäkoulu Tässä on ollut hyviä ja huonoja puolia havaittavissa. On ollut ihana lukea ihmisten päivityksistä, että koulukiusatut lapset ovat voineet keskittyä nyt puhtaasti kouluun pelkäämättä […]