Korona kylvää muutosta Suomen realitymaailmaan. Moni kevään tuotanto siirtyi syksyyn ja loppukesään. Thaimaa, Filippiinit ja monet muut kohteet vaihtuivat Suomeen ja lähiseutuihin. Moni on pettynyt, mutta mä olen ihan innoissani ja odotan suurella mielenkiinnolla, mitkä elementit on korvattu ja mitkä pidetty. En ole lainkaan pessimistinen tämän suhteen, vaan hyvin toiveikas.
Tämä muutos on luonnollisesti aiheuttanut haastetta tekijöille ja sitä se aiheuttaa myös osallistujille. Toki aina täytyy muistaa että toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä, eli jollekin pohjoisen ilmasto on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin Filippiinit ja lämmöstä mahdollisesti aiheutuvat ongelmat. Rohkeaa porukkaa, itseäni ei olisi tuonne saanut kisaamaan.
Märkää, koleaa ja nihkeää
Päätös olisi ollut minulle kilpailijana tässä kohtaa erittäin helppo, koska vihaan kylmää ja märkää, ja palelen lähtökohtaisesti lähes aina. Minulle tuo olisi ollut tuplasti enemmän selviytymistä, kuin mitä oma kauteni pari vuotta sitten Filippiinien lämmössä ötököiden ja käärmeiden kanssa oli. Myönnän, ettei minusta olisi kilpailemaan tuolla, vaikka avantouintia ja eräilyä vapaa-ajalla välillä teenkin. On täysin eri asia tehdä ajoittain jotain huvikseen ja lähteä saman asian tiimoilta kilpailemaan toisia vastaan viikkokausiksi.
Kilpailijana ja tarkkaan rajatuissa varusteissa ilman mahdollisuuksia tiettyihin mukavuuksiin, kuten varmuudella kuivat ja lämpimät vaatteet – tuonne minua ei vain olisi saanut lähtemään. Mikäli oma kautemme olisi tapahtunut muualla kuin Filippiinien oloissa, olisi se voinut jäädä itseltäni väliin.
Neljänkympin ylittäneenä olen jo löytänyt vakiovarusteisiini villasukat ja varautuminen kaikkiin seikkailuihin on aina vaatetukseltaan ennemmin överi kuin liian vähän. Tälläkin hetkellä käärin lisää vaatetta niskaan ja hytisen mökillä, vaikka lämpöä on lähes 20 astetta. Vedotaan taas geeneihin, afrikkalainen osa minussa huutaa aina lämmön perään.
Vaihtelevat kesäkelit
Heinäkuussa omat kuvaukset erään toisen realityn parissa villisti vaihtelevassa Suomen kesässä menivät hyvin. Pääosin ulkokuvauksia olivat nekin. Olin matkassa erittäin hyvin varustautuneena, ja kylmä ei lopulta ollut kuin kerran. Toki silloin kun on jo seisty vesisateessa lähemmäs kymmenen tuntia putkeen, niin kylmä ja kosteus menee lopulta vain yksinkertaisesti jostain läpi, kun ei juuri liiku. Kiitos erinäisten villa- ja sadevaatekertojen, pärjäsin kuitenkin näinkin hyvin.
Toki meillä työläisillä oli tuotannon puolella se päivittäinen lämmittely- ja kuivattelumahdollisuus omassa hotellissamme ja hotellin saunassa. Näitä tällaisia tarpeeseen osuvia mahdollisuuksia ei esimerkiksi Selviytyjät-kilpailjoilla ole koskaan, ei ainakaan ilman jotakin loppuvaiheen kilpailun yksittäistä palkintoa. Sellaisia ei ollut myöskään Huippujengiä kuvattaessa Perun Andeilla.
Edelleenkin suuri osa Suomen kansasta kuitenkin sinnikkäästi uskoo, ettei Selviytyjät-kilpailijoiden öistä ole minkäänlaista materiaalia itse ohjelmassa, koska he viettävät yönsä aina hotellissa. Eli jos yöpyminen laavussa ei näy ohjelmassa, sitä ei tapahtunut.
Rakkaudesta formaattiin
Selviytyjät on mulle hyvin rakas ohjelma. Se on ollut sitä aina, mutta myönnän, että oman kokemukseni jälkeen en ole vielä kyennyt katsomaan uusia jenkkikausia. Joskus sitten taas katson monta kautta putkeen.
Ohjelma on ikoninen ja samat elementit toistuvat kausittain; juonittelu, kuumuus, likaisuus, nälkä, muuttuva ulkomuoto, rajut tehtävät, riisi, upeat rannat ja paljas pinta. Mukaan mahtuu aina pieniä paketin hajoamisia, luovuttamisia, lämpöhalvauksia sekä muita tapaturmia ja sairastumisia, ja tietysti lämpötilasta johtuva jatkuva haavojen ja naarmujen tulehdusvaara. Siellä ollaan 24/7 örkkien ja kelien armoilla vieraassa maassa, ja totaalisen vieraassa ympäristössä ja ilmastossa.
Ehkä juuri se iso fanitus on tehnyt sen, että oma kokemukseni piti nimenomaan pitää sisällänä nämä formaatille tyypillisimmät asiat ja paikat. Muuten itseäni olisi todennäköisesti jäänyt harmittamaan, jos kokemus olisikin ollut eri mitä lähdin hakemaan.
Tätä kaikkea se olikin, ja niin paljon muuta. Plussana kokemuksesta oli lisänä hyvä rusketus ja niveliä ja kehoa hellinyt lämpö. Ehkä myös ötökkäkammon siedätys ja tietysti se paras, itsensä psykologinen testaaminen sekä havainto, että oma pää kestää painetta vieläkin paremmin, mitä jo ennestään tiesi odottaa. Paljon paljon plussaa.
Oman kautemme jälkeen olin kuitenkin jokseenkin katkera, kun meidän jälkeen heti samana vuonna tuli ulos seuraava kausi. Ja se oli juuri sitä, mistä itse olin unelmoinsit: julkkikset vastaan tavikset.
Jo oman kautemme pressitilaisuudessa kerroin ääneen unelmoineeni sellaisesta kaudesta itseni kohdalle. Syynä tähän olivat ne kaikki mahdolliset tilanteet, joita julkkikset vastaan ei julkkikset -asetelma pahimmillaan ja parhaimmillaan toisi mukanaan niin sisällöllisesti kuin kilpailijoille itselleenkin henkisesti. No, se kausi tuli ja jotkut muut saivat sen kokea. Siihen kauteen en ehtinyt kommenttien taholta perehtyä muutenkaan, koska oma kokemus oli vasta hetki aiemmin näytetty televisiossa.
Nyt, kun olen oman kauteni jo kokenut ja saanut kyseisestä kokemuksesta irti erittäin paljon, ja sanonut, että todellakin lähtisin uudestaan jos tulisi mahdollisuus, niin sen sanon, että en tuonne olisi pystynyt lähtemään.
Työnäkökulmasta
Ulkokuvaukset muulloin kuin kesällä ovat mulle jo vuosia olleet aika out. Moni lehti edelleen haluaisi muulloinkin kuin kesäisin kuvailla ulkona, mutta mallin varustus ja lämmittelymahdollisuudet ovat usein olemattomat ja näissä olosuhteissa vilustuu helposti. Saati sitten televisio-ohjelman teko, jossa rooli olisi olla kilpailija, jossa koko homma pyörii muiden ihmisten käsissä, ja oma rooli on vain kestää. Siihen kun lisätään fakta, että ollaan märissä ja nihkeissä vaatteissa ilman sisätiloja 24/7 monen viikon ajan, vailla ruokaa ja vailla kaikkea, niin ei, ei ja ei.
Mutta taas itse tuotannon puolelle, no sinne olisin halunnut aivan ehdottomasti! Siinä eivät olosuhteet niin haittaa, koska duunarina voi aina päivittäin pukeutua sään ja tilanteen vaatimalla tavalla ja tietää etukäteen, mitä on luvassa. Tuotannosta riippuen pääsee nukkumaan samanlaisissa tai paremmissa olosuhteissa kuin kilpailijat, mutta ainakin itse voi varautua olosuhteisiin paremmin. Ehkä vielä joskus pääsen mukaan tuotannon puolelle tähänkin formaattiin, olenhan ollut tuotantopuolen töissä muutenkin vasta pari vuotta, joten matkani on sillä puolella vasta alussa.
Kuka handlaa, kuka ärsyttää?
Entäpä sitten tämä valittu poppoo?
Akilla on osaaminen hallussa, on rakennustaitoa, kalastustaitoa, tsemmppihenkeä ja fysiikkaa. Mutta se, kuinka kauan osaaminen ja jatkuva tsemppi katsotaan vain positiiviseksi asiaksi, onkin eri asia ja riippuu porukasta. Artulla on samaa positiivisuutta, Arttu on varmasti tehokas, ahkera ja kiva kaikille. Mutta osaavatko nämä kaksi pelata juuri näiden muiden ihmisten kanssa ja miten vaikuttaa nälkä?
Marianne Kiukkosella on fysiikkaa ja poliisina onnistuu varmasti tulemaan toimeen kaikkien kanssa. Monelle varmasti kova uhka, myös miehille.
Johanna Pakosta tsemppaan ehkä eniten ja hän on myös ainoa, jonka tunnen paremmin. Herbaan luotan myös ja Sara Vanniseen, joka oli palkannut itselleen eräoppaan valmistautuessaan.
Joalin, Sabina ja Kerttu tullaan luultavasti parin porukan miehen toimesta pitämään mukana mahdollisimman pitkään, jollei muun, niin ainakin silmänilon vuoksi. Uskokaa tai älkää, ankeissa olosuhteissa pieni silmänilo on merkittävässä osassa jaksamista. Toki mimmit saattavat ihan muutenkin onnistua pääsemään pitkälle.
Niko Saarinen on persoonana huikea tosi-tv:ssä kuin tosi-tv:ssä, mutta onkin eri asia, viihdyttävätkö hänen juttunsa loppuun asti vai meneekö porukalla pinna.
Monta suurta mysteeriä on mukana, joista en osaa sanoa juuta enkä jaata. Muutama oli itselleni vielä vieraampi, olen lukenut heistä vain jutun tai pari. Ensimmäisten lähtijöiden joukkoon veikkaan Suvi Pitkästä, Oskari Katajistoa ja Kristian Heiskaria. Tämä voi mennä täysin hutiin ja sehän tässä spekuloinnissa hauskinta onkin, kun ei yhtään tiedä, minkä roolin kukin tuolla itselleen omaksuu, ja mitkä nuo tämän kertaiset haasteet ja olosuhteet ovat.
Loppuun vielä se yksi iso asia, joka tekee Selviytyjistä katsojalle Selviytyjät. Se tirkistelyn mahdollisuus, eli naiset nykyajan pyllybikineissä ja miehet ilman paitaa. Jokainen muistaa, kuinka paljon erään Suomi-kauden paljaat naispakarat olivat lähikuvissa ja onkin viihdyttävää nähdä, millä tämä mahdollinen tirkistelyn tarve ihmisille korvataan, mikäli kelit eivät paljastelua salli.
Ihanaa sunnuntaita kaikille!