Pessimisti ei pety ja katastrofoija varautuu kaikkeen

Mennyt viikko on sisältänyt paljon erilaisia tunnetiloja. Yksityiselämässä ja työelämässä on sahattu ylös ja alas, onnistumisen jälkeen on tullut epäonnistuminen, ja päinvastoin. Olen iloinnut vuoden tauon jälkeen buukatuista keikoista kaikkien perumisten sijaan, sekä siitä, että muutoksia ja uusia asioita on taas tapahtumassa.

Niin, ja onhan meillä sitten vielä tämä korona. Tauti, josta moni kuvitteli optimistisesti meidän pääsevän eroon pelkillä kevään toimenpiteillä. Pessimisti tiesi ja aavisti, että näin ei kävisi, ja se sisäinen katastrofoija oli jo varautunut kaiken menettämiseen ja kaikesta luopumiseen.


Jännitys ja testaus

Tälle viikolle  minulle osui pakollinen koronatesti. Olen mukana tv-tuotannnossa, jossa luonnollisesti negatiivinen testitulos on oltava, muuten ei reissuun lähdetä. Kun testipäivä aikanaan selvisi, aloitin omaan tuttuun tyyliini katastrofoimaan asioita. Mitä jos osoittaudunkin nyt positiiviseksi, vaikken ole ollut sairas vuosiin? Mitä jos yhtäkkiä ennen testausta saankin jotenkin taudin?

Mielikuvitukseni alkoi tehdä tepposia, ja aloin kuvitella oireita. Pelkäsin muutamana iltana ilman järkevää syytä, että aamulla kurkkuni olisikin kipeä, yskisin keuhkoni pihalle, ja sitten mentäisiin.

Pakotin itseni urheilemaan päivittäin vain todetakseni, että kyllä, kehoni ja keuhkoni ovat edelleen ok eikä ole mitään, ei tunnu mitään, ei ole kuumeita eikä kolotuksia, ja kaikki tuntuu normaalilta. No mitään ei lopulta ollutkaan, ja olen edelleen terve kuin pukki ja valmiina uuteen hektiseen työrupeamaan, joka nyt onneksi toteutuu.

Ennakointia ja varautumista

Koko vuoden olen ollut niiden ensimmäisten joukossa, joille naurettiin, kun otimme taudin niin vakavasti. Siirryin lähes välittömästi pandemian alettua omaehtoiseen eristykseen, enkä liikkunut kuin pakolliseen ruokakauppaan. Stressasin kaikista mahdollisista ihmiskontakteista, joita mahdollisesti tuli lähipiiriini joidenkin työkontaktien kautta.

Itse sain tehdä pääasiassa etätöitä koko tämän ajan. Väliin mahtui yksi tv-tuotanto, jossa vointiamme seurattiin päivittäin ja turvallisuudesta pidettiin erittäin hyvää huolta. Kaikilla ei ole ollut etätyömahdollisuutta, sitäkään ei voi pitää itsestäänselvyytenä.

Kauppareissut muutin eri kauppaan, koska halusin tehdä parin viikon ostokset kerralla ja rauhassa aamuyöstä, jolloin meitä oli liikkeellä vähiten. Kaapeistani löytyi tavaraa viikoiksi, ihan vain varmuudeksi. Kotonani on aina muutenkin tarvikkeita pahan päivän varalle, joten ei ollut outo ajatus ostaa triplamäärä tarvikkeita, tunkea jo entuudestaan täysinäinen pakastin vielä täydempään ja varautua monen muun tavoin esimerkiksi leipomaan leipänsä itse. Mutta vessapaperia en koskaan hamstrannut.

Kun tekee ensimmäisten joukossa, saa aina lokaa niskaan

Olen ollut monesti elämässä se, joka on tehnyt asioita ensimmäisten joukossa ja saanut niistä paljon lokaa niskaan. Toki sillä erolla, että olen saanut lokani aina julkisesti. Nyt olen ollut se, jota on osoiteltu ja tuijoteltu, koska olen käyttänyt maskia aktiivisesti siitä asti, kun siitä tuli vihdoin hyväksyttyä ja suositeltavaa. Kerrankin tuijottelu ja osoittelu on johtunut jostain muusta kuin julkisuudesta, pitäisi kai olla tyytyväinen.

Turhaudun jatkuvasti siihen, kuinka monet edelleen vähättelevät koronaa ja uskovat olevansa koskemattomia tai sitä vahvempia. Turhaudun, että jotkut uhmakkaasti vastustavat kaikkia turvallisuussuosituksia ja toimivat kuin mitään ei olisikaan. Kartan ihmisiä, jotka eivät käytä maskia, eivät pese käsiä, tulevat liian lähelle ja rikkovat täysin oma napa edellä kaikkia mahdollisia säädöksiä. Kartan myös useimpia muita, koska päälle päin ei aina näe, miten joku toinen arjessaan toimii.

Muistan stressanneeni pandemian alussa tulevaa laivakeikkaa. Laitoin eteenpäin varovaisen pyynnön, etten haluaisi keikalla jakaa nimmareita enkä ottaa yhteiskuvia, koska on olemassa tartuntavaara. Vastaus viestiini oli hieman tyyliä, että no voimme kuuluttaa, ettet nyt flunssien takia oikein halua lähelle ihmisiä. Aivan kuin olisi ollut täysin ylireagoitua pyytää tällaista. Ilmeisesti olin ensimmäinen, joka sellaista pyysi, mutta ei mennyt kuin viikko ja koko kevään ohjelmat laivoilta peruttiin pandemian leviämisen takia, myös tämä keikka.

Uusi asia ja eriävät näkemykset

Itselleni ei olisi tullut mieleenikään matkustaa mihinkään tänä vuonna. Ei, vaikka minullakin on sukua ja ystäviä ulkomailla. En ymmärrä heitä, joiden on ollut vain pakko päästä matkustamaan erinäisten, erikoisten perusteiden takia. Puhumattakaan matkojen ja koronatestien jälkeisistä toimenpiteistä, monilla kun ei ole ollut tietoakaan karanteeneista tai eristäytymisistä, kummassakaan tapauksessa.

Juhlimisesta olen oikeastaan luopunut jo ajat sitten, joten ei ollut vaikea rasti kieltäytyä kinkereistä joihin kutsu pamahti. Asun itse ydinkeskustassa kaiken ravintolatoiminnan ytimessä, ja olen saanut seurata juhlimista ja sen muuttunutta muotoa aivan tarpeeksi läheltä.

Olen luonnollisesti ollut eri vaiheissa pandemiaa eri mieltä asioista lähipiirini kanssa. Lähes kaikessa olen ollut se, joka leimataan ylisuojelevaksi ja lähes hysteeriseksi, mutta sittemmin useimmat henkilöt ovat päätyneet itse toimimaan samoin. En katso edelleenkään omasta toiminnastani olleen mitään haittaa kenellekään, ja se on minun valintani toimia, kuten toimin.

Luonnollisestikaan en kaikista rajoituksista ja niiden aikatauluista ole ollut samaa mieltä, eivätkä kaikki ole olleet linjassa toisiinsa nähden. En kuitenkaan ota kantaa poliittisiin päätöksiin enkä virallisiin suosituksiin. Onneksi meillä on myös joissain asioissa mahdollisuus ennakoida asioita, ja tehdä päätöksiä ihan itse, kuten jättää lapset koulusta kotiin tai olla itse käymättä ulkomailla tai suurissa joukkotapahtumissa.

Oma autoni on ollut rakas ja tärkeä kulkuvälineeni aina, ja niin on myös tänä aikana. Kun koulutoiminta keväällä aktivoitui kahdeksi viimeiseksi viikoksi, olin rehellisesti kauhuissani, sillä ovathan molemmat lapseni riskiryhmälaisiä. Kouluun kuitenkin mentiin, ja niin mentiin myös syksyllä, mutta julkisilla en anna lasteni kulkea tänä aikana. Tähän ei kaikilla ole mahdollisuutta, mutta onneksi omassa perheessäni on.

Eteenpäin

Kaikkeen ei kuitenkaan voi itse vaikuttaa. Pandemiassa on vähän sama kuin liikenteessä. Tässäkään ei riitä se, että osaa itse toimia niin kuin on hyvä tai sallittua, sillä joku vieressä voi tehdä virheen koska vain. Olen koittanut silti ainakin olla se, joka ei sitä virhettä tee. Silti mietin jatkuvasti, olisinko voinut tehdä jotain vielä paremmin. Olisi hienoa, jos muutkin haluaisivat toimia hyvin, mutta me ihmiset toimimme kaikessa eri tavoin, oli sääntö tai suositus mikä vain. Pandemia ei ole poikkeus tässä.

Onko tästä omasta toiminnastani sitten ollut haittaa? Ei ole. Olenko vaarantanut muita omalla toiminnallani? En toivottavasti. Pelkäänkö edelleen koronaa? Kyllä, syystä, ettei kukaan etukäteen tiedä mitä tauti itselle aiheuttaa. Vaikka taudista tuntuisi selviävän kevyesti, kukaan ei vielä tiedä mitä loppuelämän seurauksia sillä on. Jatkuvasti seuraan tuttujeni tarinoita heidän kokemuksistaan, ja muistan, ettei ole haitaksi olla tämän asian suhteen ennemmin liian varovainen.

Kärsivällisyyttä ja jaksamista, nautitaan pienistä asioista, ja otetaan tilanne vakavasti. Tämä kauhujen vuosi on onneksi kohta ohi, jossain kohtaa myös pandemia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *