Miten minulla on muistikuva, että jo lapsuudessani olen kuullut lauseen “minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”? Jo silloin on kerrottu, että teoista on aina seuraukset ja rikoksia seuraa rangaistukset. Mutta kukapa niitä muistelemaan, jos luottaa omaan paremmuuteensa ja siihen, että on näidenkin asioiden tavoittamattomissa.
Cancel, cancel!
Me elämme tällä hetkellä erikoista cancel-kulttuurin aikaa. Erikoisen siitä tekee se, että samat ihmiset, jotka jatkuvalla syötöllä naureskelevat julkisuudessa olevien ihmisten kohuille, joutuvatkin yhtäkkiä itse miettimään tekojaan ja sanojaan. Koska he eivät ole julkisuudessa, jolloin moni kokee olevansa “suojassa” kaikelta tuomitsemiselta ja julkiselta arvostelulta, voi tämä tulla suurena yllätyksenä.
Miten tässä kävikin näin? Ensin ihmisille annettiin some, jonka kautta jokaiselle annettiin ääni, mitä he eivät ehkä omassa elämässään muuten ole saaneet. Nyt, kun heillä on eri reittejä käyttää ääntään ja siitä tulee välitön palaute ja kuitti – pahimmillaan suuri yksityiselämään tai uraan liittyvä draama – niin yhtäkkiä ollaankin ihmeissään. Se ei olekaan enää kivaa.
Tavallinen tallaaja eli tässä yhteydessä ei-julkinen henkilö on ihmeissään, kun möläyttää ääneen syvimmät tuntonsa asioista ja joku tuntematon uskaltaakin olla eri mieltä. Nämä tunnot ovat usein asioita ja mielipiteitä, jotka julkisuudessa elävä ihminen parhaimmillaan ymmärtää olla koskaan sanomatta ääneen, saati sitten kirjoittamatta niitä mihinkään. Tästä julkisesta maailmasta mitään tietämättömän on kuitenkin vaikea ymmärtää, että koko ajan joku seuraa, mitä puhut ja kirjoitat. Se joku voi haluta asiastasi suivaantuneena käräyttää sinut julkisesti sanomastasi asiasta, ja pahimmillaan siitä aiheutuu cancel-reaktio, jossa joku menettää työnsä tai jotain muuta arvokasta.
En osaa ajatella sellaista elämää, että voisi huoletta ja seurauksia miettimättä laukoa mitä vain. No, olenkin elänyt koko aikuiselämäni julkisuudessa, jossa jokaista sanomaani lausetta on voitu käännellä ja väännellä ja irroittaa asiayhteydestä, niin miksipä en tuntisi jatkuvaa vastuuta tekemisistäni. Kaikki pitää tehdä esimerkillisesti, sillä aina joku katsoo ja seuraa, ja kohuja nousee pelkistä väärinymmärryksistäkin. 
Luurangot kaapissa
Joka vuosi valitaan maalle uusi missi. Ei tule mieleen vuotta, jolloin ei jokin kohu nousisi semifinalistien tai finalistien joukosta. Onhan tilanne medialle suorastaan herkullinen. Monta nuorta elämänsä alussa olevaa kaunista naista, jotka ovat kaikki hakemassa julkisuutta ja huomiota, toiset säyseämmin ja toiset härskimpiä keinoja käyttäen. Enemmistöllä tytöistä palo on niin kova, että se sumentaa omaa arvostelukykyä. Julki ovat tulleet monet sääntörikkomukset kuten pornourat, alastonkuvat, rattijuopumukset, näpistykset, kielletyt kauneustoimenpiteet ja vaikka ja mitä.
Ja joka kerta nuoret neidot ovat yhtä yllättyneitä siitä, että nämä asiat tulevat julki. Kun kysytään “onko sinulla jotain luurankoja kaapissa?” useimmilla on. Joillain ne pysyvät kaapissa, joillain ne kaatuvat ulos ryminällä ja pahimmalla mahdollisella hetkellä.
Tällaisena kaltaisenani katastrofoivana luonteena jokainen osaa kuvitella, kuinka paljon kammosin ja pelkäsin julkisuutta, ja jonka takia emmin Miss Suomi -kisoihin osallistumista. Omassa mielessäni näin luurankoja aivan joka puolella ja koen sen hyväksi, ehkä tietynlaiseksi itsesuojeluvaistoksi.
Voi kuitenkin olla paljon itsestäsi kiinni, minkälaiset asiat ja luurangot nousevat esiin, olitpa julkisuudessa mistä syystä tahansa. Siihen ei kuitenkaan kannata koskaan luottaa. On totta, että muutamat aikamme suurimmat julkiset salaisuudet ovat pysyneet ja pysyvät edelleen suurelta yleisöltä pimennossa, ja jokainen asioista tietävä voi vain arvuutella syitä.
Mitään oikeudenmukaisuutta siinä ei ole, keiden asiat levähtävät kaiken kansan näkyville ja keiden eivät. En myöskään lähde ottamaan kantaa siihen, kenen twiitit ja toteamukset ovat ok, ja keiden taas soisi joutuvan cancel-kulttuurin hampaisiin.
Big Brother ja Selviytyjät
BB-taloon lähtijät ovat omaa luokkaansa. Suomessa ei ole monia tapoja päästä heittäytymään mukaan ihmiskokeeseen ja valtavaan psykologiseen peliin. Moni itsensä paremmin tai huonommin tunteva ei halua edes leikitellä ajatuksella, että tulee suljetuksi samaan tilaan täysin itselleen tuntemattomien ihmisten kanssa. Etenkin, kun voi vain aavistaa, että tietynlaista vastakkainasettelua ja triggeröiviä persoonia on luvassa. Vaatii valtavan riskin ja hurjan määrän rohkeutta, jotta lähtee altistamaan itsensä tällaiseen. Etenkin, kun se tapahtuu julkisesti, koko Suomi katsoo.
Ihmiset haluavat itselleen usein turvallisen ympäristön. Hankitaan rutiineja ja asioita, jotka tekevät elämästä mukavaa ja helpompaa. Ne pitävät mielen kunnossa. Kun kaikki ne viedään pois, on se jo itsessään muutos, joka aiheuttaa osalle ongelmia.
Toinen vastaava testimahdollisuus on Selviytyjät, mutta viime aikoina siihen on ollut vähemmän mahdollisuutta muilla kuin julkkiksilla. Molemmissa on se yhteinen piirre, että et voi mitenkään aavistaa, kuinka tulet käyttäytymään ja kuinka ympäristö ja kyseiset olosuhteet tapahtumineen sinuun vaikuttavat. Et voi myöskään varautua siihen, mitä sinun kokemuksesi saa ulkopuolella aikaiseksi.
Selviytyjissä ollaan pakotetussa tilanteessa, jossa joudutaan tekemään ikäviä päätöksiä ja puukottamaan ihmisiä selkään, jotta selviytyy itse. Siellä voi hyvässä ja pahassa ottaa tietyn roolin, joka toimii kanssakilpailijoiden kanssa. Ruutuun saadaan kuitenkin huolella leikattu provosoiva ja viihdyttävä kokonaisuus, kun taas BB:ssä ollaan paljaasti omia itseään ja sitä olemista voit seurata täysin leikkaamatta halutessasi 24/7. Molemmissa koko Suomi katsoo.
Maine ja maineen menetys
Maine on niin paljon nopeampi ja helpompi menettää kuin rakentaa. Vuosien ja vuosikymmenienkin työ voi mennä kerralla pöntöstä alas, kun mokaa kerran tai pari tarpeeksi pahasti. Näistä kohtaloista löytyy julkisuudestakin monta valitettavaa esimerkkiä, aina menestyneistä lakimiehistä urheilun sankareihin.
Todelliset mokat ja se, mikä on moka jonkun toisen mielestä, ovat kaksi eri asiaa. Itselleni ennustettiin uran loppumista ja ties mitä silloin, kun esiinnyin alusvaatteissa huonekaluliikkeen mainoksessa, joka oli joidenkin mielestä naista esineellistävä, halventava ja aivan liian seksistinen. Jos jonkun, niin eikö juuri minun olisi pitänyt kokea tuo mainos niin? No en kuitenkaan kokenut, sillä olenhan ollut myös useissa mainoksissa, joissa isointa roolia näyttelevät puhevikani tai ihonvärini, eikä niistäkään kukaan pahoittanut mieltään, en minäkään.
Oletko valmis julkisuuteen?
Koska oma työni on joka tavalla julkista ja jokainen julkisesti tekemäni teko myös, en valitettavasti osaa astua sellaisen ihmisen saappaisiin, joka työssään edustaa jotakin yritystä ja vapaalla hölmöilee ja kirjoittelee mitä lystää ilman, että se vaikuttaisi omaan maineeseen tai työhön. En vain valitettavasti osaa. Täydellistä elämää meistä ei elä kukaan, mutta itse yritän minimoida tilanteet, joissa on mahdollisuus ongelmallisiin jälkiseuraamuksiin.
Kun sinulta siis joskus elämässä kysytään, haluatko julkisuuteen tai oletko valmis siihen, mieti niitä kysymyksiä todella. Ymmärrätkö varmasti, mihin olet lähdössä? Ymmärrätkö sen, että julkisuutta ei voi hallita? Ymmärrätkö, että sinne voi joutua myös haluamatta? Ymmärrätkö, että teoillasi on seuraukset ja ilman suoranaista virhettäkin voit joutua someraivon kohteeksi? Jos vastasit näihin kyllä, ole hyvä, ole rohkea ja anna palaa!
Ja sinä, joka käyttäydyt elämässäsi tavalla, josta itse olisit valmis tuomitsemaan julkkiksen, mieti. Tämä ilmiö voi osua sinunkin matkallesi, hetkenä minä hyvänsä. Koko Suomi katsoo.
