Viimeiset viikot ovat menneet pandemian ansiosta elämää pohtiessa. On tullut tehtyä sisäisiä päätöksiä ihmissuhdeasioiden, työasioiden, tulevaisuuden ja muun elämän suhteen.
En ole hirveän hukassa näiden asioiden kanssa ollut muutenkaan, mutta aina voi pohtia lisää. Sitä kotona pysyttely on ehkä parhaimmillaan, ilmaista aikaa ajatella ja pohtia niin paljon kuin sielu sietää.
Ihmissuhteet
Ihmissuhdeasioissa olen tehnyt elämäni aikana suuriakin virheitä. Jotkin kokemukset olisi voinut jättää väliin, mutta siihen aikaan niille löytyi tarve ja selitys. Lähes kaikelle löytyy nyttemmin selkeä syy, miksi ne piti kokea, vaikkei sitä silloin ymmärtänyt. Ennemmin kuitenkin koen elämässäni paljon, niin hyvässä kuin pahassakin, kuin jään miettimään pettyneenä, mitä olisi pitänyt kokea.
Olen tehnyt viimeisten vuosien aikana paljon tarkastelua kaikkien ihmissuhteiden osalta ja tiedän, mikä johti mihinkin valintoihin ja miksi. On tullut myös hyväksyttyä se, että tunneasiat eivät ole mulle vain tunneasioita, vaan todella elän tunteella, asiassa kuin asiassa.
Ihmisten polut kohtaavat jossakin kohtaa elämää ja yhteinen tulevaisuus näyttää joko mahdottomalta tai mahdolliselta. Täytyy olla oikea paikka, oikea aika ja juuri siihen hetkeen oikea ihminen.
Kaikella on tarkoitus
Jokaisella suhteella ja treffikumppanilla on syynsä, miksi heidät on kohdannut, eikä syy ole se, että aina olisi kyseessä “se oikea” tai edes pidempi tuttavuus. Joskus voi toki olla niin, että hetkellisen kumppanin kanssa voi päätyä myöhemmin elämässä uudelleen yhteen, minullekin kävi kerran niin.
Elämän varrella on tullut oivallettua entistäkin vahvemmin, että kaikkeen on syy. Asiat tapahtuvat jotta oppisin niistä jotain, tai joutuisin pohtimaan vaihtoehtojen välillä. Inhottavimmatkin asiat tapahtuvat, koska ne opettavat asioita, joita en muuten oppisi, enkä ehkä haluaisikaan oppia. Tämä tapahtuu niin työssä kuin muussakin elämässä.
CV on pitkä ja värikäs
Olen pohtinut omaa työhistoriaani, katsonut sitä hiukan etäämmältä ja suurennuslasin läpi. Se on pitkä ja värikäs. Aina CV:n lähettäessä muistan mainita, että sitä se todellakin on. Sellaista se freelancereilla on ja niillä, jotka tekevät töitä monilla eri aloilla, monille eri tahoille.
Lista voisi olla pahimmillaan loputon, jos laskisi kaikki keikkansa. Siinä onkin hyvä homma seuraavaan eristäytymiseen. Ehkä joskus vain huvikseni kaivan vanhat kalenterit esiin ja listaan kaikki keikat ja firmat, joille olen töitä suoraan tai välikäsien kautta tehnyt.
Hämmästelin eilen Twitterissä, kun ammattikoulun käyneitä dissattiin. Samaan aikaan mediassa nostettiin jälleen parhaita ylioppilaita jalustalle. Itseltäni puuttuu niin ammattikoulu- kuin ylioppilastutkinto ja silti olen mielestäni yhtä hyvä ihmisenä kuin nuo valmistuneet. Valmistuminen on aina hienoa, koulusta kuin koulusta. Se ettei valmistu, se ei silti tee ihmisestä arvottomampaa. Aika moni meistä on pärjännyt ilman papereita.
Sivu-uralla vai sivuraiteella?
Kun lopetin kolme vuotta sitten Turun Palloseuran tapahtumissa työskentelyn, oli se ilmeisen merkittävä asia urallani, koska Talouselämä uutisoi siitä. Oikeasti kyseessä oli yhteenlaskettu taival kahdella täysin eri taholla, niin jääkiekon kuin jalkapallonkin puolella. Jääkiekon parissa kului viisi ja jalkapallon puolella kaikkiaan 12 vuotta ja jonkin aikaa tein molempia lajeja samanaikaisesti. Monelle tämä on aina näyttäytynyt yhtenä ja samana työpaikkana, vaikka kyseessä on kaksi täysin eri yritystä ja roolitkin vaihtelivat. Mutta yhtä kaikki, lehtijutussa kerrottiin 15 vuoden “sivu-urasta”.
Mikä ihmeen sivu-ura? Tätä nimikettä mietin silloin ja mietin edelleen. Onko niin, että kun tekee pääasiassa viihdealan töitä, joihin kuuluu vahvasti medianäkyvyys omalla persoonalla, se lasketaan toki työksi, mutta kaikki ei mediassa näkyvä on vasta sitä ihan oikeaa työtä. Kyllä me viihteentekijät ja media-alalla työskentelevät ihmiset olemme silti ihan oikeissa töissä koko ajan, ei vain hetkittäisillä sivu-urilla.
Unelmoida saa ja pitää!
Multa kysytään usein unelmia ja mikä musta tulee isona. Olen kohta 43. Olen elättänyt itseni ja perheeni 25 vuotta freelancerina sekä yrittäjänä. Silti haluan vielä saavuttaa jotain, ja kunnianhimoa löytyykin, mutta eri asioihin mitä luullaan.
En kerro unelmiani ääneen. Työhön liittyviä en kerro siitä syystä, että ensinnäkin niitä on paljon, ja niillä on tapana muuttua ajan kanssa. Toisekseen, jos ja kun jokin epäonnistuu tai jää toteuttamatta, tällöin välttyy selittelemästä mediassa.
Me tiedämme, mikä sinulle on parasta
Törmään vieläkin siihen, että moni uskoo tietävänsä, mikä minulle on parasta niin työelämässä kuin ihmissuhteissa. Yleensä sen taakse kätkeytyy jokin tietty ajatus, kuten, raha, status, oma lehmä ojassa, tai tavoite johon kuvitellaan minun pyrkivän. Silloin ei ajatella, mitä MINÄ haluan, vaan oletetaan.
Vaikka minua on kehotettu jo nuoruudessa miettimään parisuhdetta vain arvokkaana naimakauppana, ei se lähtökohta ole minua varten. Tunteilla on merkitystä minulle.
Jos ihmiset tietäisivät työhön liittyviä unelmiani, leuat loksahtaisivat lattiaan siellä ja täällä. Julkkis kun ei aina haaveile pelkästään julkisesta työstä eikä näkymisestä joka paikassa. Uskomatonta, mutta totta.
Kun riisuu vaatteet, riisuuko myös uskottavuuden?
Törmään edelleen ulkonäkökeskeisiin asenteisiin. Olen liian nuori, liian vanha, liikaa esillä, liian vähän esillä, liikaa pukeutunut tai liian vähän. Monen on vaikea käsittää, että jos ihminen riisuu kuvaan vaatteitaan, ei hän riisu samalla osaamistaan ja älyään.
Aloitin mediassa 18 vuotiaana, ja ensimmäiset kuvat olivat kuten aina misseillä, uikkareissa. Ensimmäinen lehden kannessa näkyvä kuvaukseni oli alusvaatteissa. Niillä mentiin pitkään, uikkari- ja alusvaatekuvilla.
Edelleenkään jonkun mielestä ei ole sopivaa esiintyä somessa tai lehdissä uimapuvussa tai alusvaatteissa. Ei etenkään, jos samalla yrittää olla varteenotettava alalla, joka ei keskity omaan persoonaan ja ulkonäköön. No, uikkareissa saa olla kuka vaan ja vaikka vähemmissäkin, ikään ja kokoon katsomatta.
Persoona jakaa kansan kahtia
Persoonaani kuuluu se, että tykkään toisinaan hämmentää ihmisiä. Teen asioita,jotka saavat jonkun pyörittelemään silmiään. Saatan esiintyä keikalla Petri Nygårdin kanssa lavalla tanssijan roolissa, jos siltä tuntuu. Otan myös 42-vuotiaana täysin häpeilemättä valokuvia uikkareissa ja alusvaatteissa, ja uskallan kertoa julkisesti mielipiteeni, ja sen kun joku toimii mielestäni väärin.
Sana “brändäys” nostattaa mulla karvat pystyyn. Olen ollut aina oma itseni, en mikään ulkopuolisten kanssa huolella ja harkiten rakennettu brändi. Brändini on syntynyt omilla valinnoillani niin julkisuudessa kuin töissä asioista, joiden puolesta puhun ja persoonastani, joka jakaa aina kansan kahtia.
Ollessani kerran hetken tekemisissä politiikan kanssa, minulle ehdotettiin ensimmäisenä uudelleenbrändäystä. Viimeistään sillä hetkellä tiesin, että tämä yhteistyö ei kantaisi kauas.
Esillä vai taustalla?
Olen läpi elämäni taistellut “oikea työ”-asenteiden kanssa. Esiintyjän työtä ei edelleenkään pidetä oikeana työnä. Olenkin koko ajan tehnyt näitä “sivu-ura”-töitä, jotka eivät liity persoonaani, ulkonäkööni vaan puhtaasti muuhun osaamiseen.
Viimeiset pari vuotta olen pyrkinyt päämäärätietoisesti televisio-ohjelmien taustalle kameran edessä olemisen sijaan. Kaikki eivät ymmärrä, miten voin haluta tehdä jotain näkymättä itse ruudussa, kun siihenkin olisi mahdollisuus. Hyvin, ja pidän molemmista puolista.
Ihanaa loppuviikkoa, eletään täysillä tässä ja nyt!