- 6.00 heräsin jälleen ilman kelloa, unessa olin juuri sulkenut vihreän karmean jättikäärmeen kylpyhuoneeseeni…
- Tytär oli myös hereillä valmistautumassa kouluun, joten nopeat moikat ja huomenet ja takaisin sänkyyn makoilemaan, ja hoitamaan aamun sometsekkaus, oma postaus, vastaaminen pariin työviestiin, meileihin ja kavereiden viesteihin.
- Kavereiden viesteistä ensimmäinen koski uutista Riku Rantalan hanurileikkauksista, termillä “överihanuri”. Tästä tuli välittömästi mieleen, että meillä Selviytyjissä taisi olla tuolle asialle eri nimi, se oli “jungle ass.”
- Mietintää, menisikö toimistolle jo ysiksi, jolloin on pahin ruuhka ja matka kestää vähintään puoli tuntia pidempään, vai tähtäisikö vasta kymppiin, jolloin alkaa ensimmäinen palaveri.
- Valitsen lähtöajaksi jälkimmäisen, koska kuuntelen taas nukkuvan poikani hengitystä, ja haluan olla tarkkailemassa poikani tilaa, onko kondiksessa treeneihin. Ja jos on, kumpaan, fudikseen vai lätkään.
- Mietin myös paria roikkuvaa yhteistyötarjousta, kuinka sanoa taas kerran kauniisti ei, koska etenkään tähän vuoteen ei vaan enää mahdu mitään.
- Mun paheeni on ampparit.comin kautta luetut viihdeuutiset. Ne täytyy olla hallussa koko ajan. Aamulla luen ne aina siitä asti, mihin illalla viimeksi jäin. En kestä, jos olen tiedoton jostakin olennaisesta viihdemaailman asiasta, mutta onneksi mulla on ystäviä, jotka jakavat tärkeimpiä mulle jos olen vaikka kiinni töissä. Tänään aamun ensimmäinen uutinen oli Hannu Jortikan kommentit Turun parkkimittarivarkaista, hänen ex-pelureistaan.
- Viime viikon aikana olen ollut itse ns “lööppiherkkä” eli kaikki mitä teen, sanon, kirjoitan, saattaa päätyä tavallista herkemmin mediaan. Olen siis taas tavallistakin tarkempi siitä, minkälaisia postauksia teen ja jätän tekemättä, etten vahingossakaan provosoi ketään. Niinä aikoina kun oma naama on lööpeissä tai negatiivisen tai virheellisen uutisoinnin kohteena, en lue lainkaan viihdeuutisia. En todellakaan halua törmätä omaan nimeeni, tämä tiedoksi niille, jotka luulevat että haluan julkisuutta tai että lukisin blogistani väännettyjä vääristeltyjä klikkijuttuja, saati sitten niitä juttukommentteja. Silloin keskityn muiden osa-alueiden uutisiin, joten kohu pysyy musta loitolla.
- Uuden Miss Suomen kohtaamasta rasismista oli pakko antaa haastattelua, koska aihe ja vuosi 2018.
- Herättelemään poikaa kouluun, ja tsekkailemaan vointeja.
- Vielä viimeinen kurkkaus instagramiin, koska viesti, ja näen oman Miss Universum-vuoteni voittajan, enkä voi olla taas kerran pohtimatta, mitä kaikkea hänen kasvoilleen on mahtanut vuosien varrella tapahtua… uskoisin että paljon.
- Nopea meikkaus, finnin huomiointi, nykerö päähän uudestaan, pikainen wc:n pesu, ja paitaongelma ratkeaa tänään poikkeuksellisesti vasta neljännellä yrittämällä. Ei ole tavanomaista…
- Molemmat lapset hereillä, pikainen evääksi tehtävä smoothie ( banaania, kiiwiä, salaattia, maitoa, vettä, maustamatonta jogurttia, chian siemeniä, lohiproteiinia ja kardemummaa.)
- Nopee maitolasi naamaan, pojalle smoothieta ja paahtoleipää, kamat kantoon ja menox.
- Vielä ehdin päivitellä uuden Miss Suomen Alinan sekä Joanna Kuvajan yhdennäköisyyttä, kun näen odotetun yhteiskuvan heistä. Täytyy katsoa HuSu vielä jälkikäteen..
- Autolle kävellessä tajuan että banaanikärpäset ja roskapussi unohtuivat asuntoon…
- Mun tapa on aina peruuttaa ahtaisiin paikkoihin, ei koskaan keula edellä. Silloin ei tarvitse tehdä, mitä eräs samaan halliin parkannut teki nyt, kiertää katsomaan keulan etäisyys seinästä, ja kiertää katsomaan toisen kyljen etäisyys viereisestä autosta. Olen parempi peruuttamaan kun parkkaamaan keula edellä.
- Tankatessa autoa tajuan että jestas kun on KYLMÄ!!! Onneksi vaihdoin perjantaina jo alle kitkat, koska ajan paljon öisin, aamuöisin ja pohjoiseenkin..
- Matka Helsinkiin kuluu kahvia juodessa, ääniviestejä kuunnellessa ja nauhoittaessa, sekä loppumatka menee repeatillä Sannin uusinta “Kaunis Koti”-biisiä kuunnellessa.
- Kehä 3 liittymän kohdalla ihmettelen, miten siinä kohtaa näkyy aina eniten erilaisia viemäri- ja tankintyhjennysautoja, kai niille jokin oikeakin termi on… ei muistu juuri nyt mieleen..
- Parin tunnin tehokas tuotantopalaveri, jonka aikana sen lisäksi, että oon tosi fiiliksissä kuukauden kestäneestä uudesta työstäni täysin eri roolissa tv-tuotannoissa, niin myös kateellisena katson tuotantotiimin jäsenen tapaa istua kepeästi polviensa päällä. Omat polvet kun on niin morjens kamaa, että tuollaisesta vain unelmoi.
- Konttorin vaihto ja nopea kasvislounas mukaan, parit tutut kasvot näkyy Kaapelitehtaalla lähes aina kulkiessa, niin nytkin, tällä kertaa radioväkeä.
- Lööpissä oli Miss Suomi, siinä kerrottiin hänen perheestään, “Koivisto antoi luvan muuttaa Suomeen.” Samalla ihmettelen, että “pettynyt finalisti Jenna”-gaten mukana medialta on mennyt täysin ohi, että kolmikossa tapahtui jotain erityistä muutosta ja uudistusta ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Se, että tällä kertaa päivä voittajien valinnan jälkeen, organisaatio päätti vaihtaa perintöprinsessojen kisamatkat päittäin. Yksi asioista, joista ekassa missiblogissani puhuin..
- Loppupäivä toisen tuotannon juttuja, ja sitte kotia kohti.
- Ennen kotiin lähtöä ehdin vilkaista somekanavien viestejä, ja järkytyn, kun huomaan että taas mut on ymmärretty erään postauksen myötä väärin. Postasin eilen kuvan tilanteesta, jossa kaksi ulkolaista rekkaa olivat ajaneet motarilla rinnakkain jo hyvän tovin, tilanteen kehittymättä mihinkään. Tekstini oli “kattellaan kotimatkalla kun rekat yrittää ohittaa rekkaa”. Ammattikuljettajista osa oli kokenut tämän kettuiluna heitä kohtaan, etteivät rekat saisi ohittaa. Niinpä tietysti. Apua… Loputon suo, aina joku pahoittaa mielensä. Tarinan juju kun oli siinä, että kyseessä olivat ulkolaiset rekat sahaamassa pitkän tovin ees taas, “yrittämässä” ohitusta, niin että muu liikenne jumittuu, eikä valmista tule kun kumpikaan ei anna periksi. Ilmiö jota näkee paljon Euroopan teillä, harvemmin täällä. Suomalaisille kuskeille täysi respect, niiden seassahan sitä useimmat työmatkansa tulee itsekin taitettua, eikä pahaa sanottavaa löydy, päinvastoin!
- Lähtiessä Kaapelitehtaalta kotiin päin, tervehdin iloisesti mun “kotieläimen” kavereita, näitä isoja hylkeitä. Oman kotikadun hylje on varsinainen viihdyttäjä ainakin viikonloppuisin, koska joinakin aamuina sen voi löytää vaeltaneena jokirantaan, keskelle katua, tai kerran on mullekin tullut viestiä, näinkö mihin se viime yönä katosi. Tuolloin hän oli reissussa parikin päivää… Kovat on bilehalut.
- Taas kotimatkalla liikenteessä tapahtui. Se ilmiö, joka jatkuu aina Nummelan risteykseen asti Helsingin motaria Turkuun päin ajettaessa, kun oikea kaista on lähes tyhjä, vain kaukana edessä siintää jokin ajoneuvo. Ja vasen kaista puolestaan, aivan täysi, autot päättäväisinä jonossa ohittamassa sitä kohdetta siellä kilometrin päässä. Ei ymmärrä.
- Tänään jäi pojalta treenit väliin, flunssa kun onnistui taas infektioastman myötä siirtymään sinne keuhkoihin. Ei treenikunnossa, joten vapaa-ilta, kokeisiin lukua ja pelejä ja kavereiden kanssa höpöttelyä. Ruuasta ei tarvinnut huolehtia, koska lasagnet olin tehnyt valmiiksi eilen.
- Tytöllä tänään koristreenit, oma ajoitus meni siten, että äidin puolelta löytyi kyyti treeneihin, ja minulta kotiin.
- Ennen korismutsi-roolia ennätin kuitenkin kotiin tsekkaamaan pojan tilanteen, lukemaan viimeisen 10 tunnin viihdeuutiset (tai ainakin otsikot) läpi, ja pyörittelemään silmiäni tuon missifinalistin kohulausuntojen vuoksi. Uskomatonta.
- Huomaan että some täyttyy Miss Grand International-ehdokkaiden legendaarisista lentokenttäkuvista. Eka iso kisa alkaa, ja mun on pakko säästää iltaan niiden katselu. Jännittävin hetki kisoja seuratessa on se, kun ehdokkaat saapuvat paikalle, ja ensi kertaa pääset vertailemaan heitä vierekkäin.. Silloin karisevat fotoshopit, ammattimeikkaajien luomukset, ja stailaukset ja totuus paljastuu. Moni ehdokas putoaa tuossa kohtaa kelkasta, tai vastaavasti nousee karkeloihin mukaan. Aina mahtuu mukaan niitä, joita ei livenä ole tunnistaa kuvan henkilöiksi.
- Molemmat lapset kotona, äiti starttaa blogin kirjoittamisen, tsekkaa kokeeseen lukemisen ja keittää itselleen ja flunssaiselle pojalle teetä.
- Tyttäreni toi koulun Hollannin matkalta tuliaiseksi Stroopwaffeleita, piti testata ja oli hyvää!
- Lapset ottivat loppuiltaan vielä shakkimatsin… en menisi vannomaan säännöistä.. Iltapalan yhteydessä napattiin vielä kodin kulmalta yksi uusi pokemon.
Tämä päivä oli jälleen hyvä, ja seuraavaksi nukutaan hyvä yö. Loppuiltaan mahtunee jokunen tärkeä puhelu ja pari viestittelyä kavereiden kanssa.
Iltaan nostin vielä maljan sen ystävän kunniaksi, joka lopultakin, meidän parin vuoden odotuksen jälkeen, pääsi eroon työstä, joka ei todellakaan ollut hänen arvoisensa. Kiitos päivästä, ja pieni lasi viiniä!