Meillä ihmisillä on tosi erilaisia asioita, joista me innostutaan. Tiedättekö mistä mä tykkään tosi paljon? Nollapäivistä. Päivistä jolloin ei kulu lainkaan rahaa, niistä jolloin ei tarvitse ostaa mitään. Tätä ei saa sekoittaa nyt siihen, että joku muu kustantaisi kaiken, vaan kyse on juuri siitä, ettei kuluta yhtään mitään.
Freelancerin elämässä on parasta se, että työtilanteet vaihtelee, ja koko ajan on jotenkin mielenkiintoista ja jännittävää. Yhtä jännittävää se on toki omien tulojensa kannalta, epävarmuus on matkassa mukana koko ajan, koska jatkuvasti toistuvia vakituisia keikkoja ei ole, eikä vuoden pituisia työsopimuksia näissä hommissa juuri tehdä. Joinakin aikoina voi olla tiedossa lähes vuodeksi eteenpäin minkälaisia projekteja saattaa olla tulossa, ja toisina hetkinä eletään suloisessa epätietoisuudessa, eli pohditaan että mitäköhän kaikkea ensi kuussa on. Tulevaisuus voi muuttua tunneissa, ja sekin tekee tästä todella jännittävää.
Mutta yksi asia, mikä myös muuttuu työtilanteiden ja projektien mukaan, on oma rahankulutus. Mulla on sellainen outo fiksaatio nollapäiviin. Silloin ei makseta laskuja, ei osteta yhtään mitään, ei uutta maitopurkkia, ei muropakettia, siis ei mitään. Niitä on mulla kalenterissa merkittynä ja niistä mä tykkään tosi paljon.
Taannoin mainostin työni puolesta yhtä black friday-kampanjaa somessa, ja joku halusi kommentoida postaukseen, että muistanhan varmasti myös “Älä osta mitään”-päivän. No, se kommentti tuli turhaan, ja todella väärään osoitteeseen. Mulla on näitä omia “älä osta mitään”- päiviä hyvinkin paljon, ja ne tulevat kyllä aivan luonnostaan.
Hyvin usein kun jokin muissa kaupungeissa sijaitseva projekti on päällä, näihin nollapäiviin ei itse pysty. Silloin kun pitää jatkuvasti ostaa ihan jo pelkästään bensaa, ja maksaa pysäköinneistä, vaikka muuta ei sitten tarvitsisikaan.
Mutta esimerkiksi nyt, kun kaikki tämän vuoden tv-tuotannot on minun osaltani saatu maaliin, ja viimeinen ajo Helsinkiin oli torstaina, odotan innolla näitä tulevia nollapäiviä, jolloin voin helposti olla ostamatta mitään, kun ei ole niitä pakollisiakaan juttuja, eli en myöskään tankkaa autoa, enkä pysäköi maksullisille paikoille.
Vastasin kerran vuosia sitten iltapäivälehden kyselyyn jossa piti pitää viikko kirjaa omasta taloudesta. Pyöritin tuolloin neljän hengen taloutta, ja toimittajalla oli varmasti tietty oletus viikottaisista kuluistani jo silloin kun minut yhtenä henkilöistä tähän pyysi. Ei tainnut tietää ketä pyysi, lopputulos kun ei oikein lunastanut odotuksia.
Mukana seurannassa oli toimittaja itse, sekä eräs tv:stä tuttu miesjuontaja. Toimittajan omaan viikkoon kuului yhtenä päivänä tehty n 800€ talvitakkihankinta, ja tämä toinen tv-juontaja kertoi jutussa törsänneensä eräänä päivänä 10.000€ osakkeisiin.
Itse toimitin koko viikosta vain pari 25-35 euron bensakuittia, muutaman parinkymmenen euron ruokakauppakuitin ja monen päivän kohdalla oli puhdas 0. Näitä nollia sitten ihmeteltiin ja niistä mä olin erityisen ylpeä.
Muistan vieläkin toimittajan epäuskon siitä, ettei rahaa kulunut nelihenkisen perheen tarpeisiin sillä viikolla enempää, ja hän oli sitä mieltä, että olen varmasti tästä jättänyt pois jotakin tai mies on maksanut perheen ja lasten sen viikon kulut. No näin ei ollut.
Se viikko oli juurikin tuollainen, mutta ei se toki tarkoita että jokainen viikko olisi samanlainen, koska niissä ei muutenkaan ole paljoa samaa.
Kuten aiemmin sanoin, oma kulutukseni vaihtelee täysin kulloisenkin työnkuvan ja töiden sijainnin mukaan. Pyrin aina mahdollisuuksien mukaan tekemään pitkäkestoisia ja järkeviä täsmähankintoja ja useita kerralla, jotta joka päivä ei tarvitse olla ostamassa jotakin.
Ihmisten rahankäyttö on tosi erilaista ja se vaihtelee tietysti myös sosiaalisen statuksen ja työn mukaan. Siltikään, toisilla rahaa ei kuluteta pakollisten tarpeiden lisäksi yhtään, kaikilla niihin pakollisiinkaan ei ole varaa, ja toiset taas laittavat menemään kaiken mikä tulee, tuli sitä vähän tai paljon, ja lisää kulutetaan eri lainojen muodossa. Mikä kenellekin on sitten pakollista ja tarpeellista, sen määrittelee tietysti jokainen itse. Ja mihin kenelläkin on varaa, sen myös.
Olen seurannut läheltä ystävien todella koviakin tilanteita, joissa arkea ovat diakonin ruoka- , vaate- ja muut avustukset. Vastaavasti olen nähnyt jatkuvasti sen toisen ääripään, jolloin rahaa tulee ovista ja ikkunoista, ja sen arvoa, ja muiden mahdollista taloudellista asemaa ei mitenkään itse ymmärretä. Myönnän, että välillä mulla on todella paljon vaikeuksia olla provosoitumatta ja avautumatta muutamalle tuttavalle, joiden käsitykset “tavallisen” ihmisen elämästä ja toimeentulosta ovat jostain ihan toiselta planeetalta.
Mun lapsuudessa rahaa ei ollut käytettäväksi, enkä tietenkään lapsena oikein käsittänyt mistä se johtui. Vähitellen kuitenkin ymmärsin, ja asenteeni rahaa kohtaan on ihan väistämättä erilainen, kuin ihmisillä joilla on ollut toisin. Toki, lähtökohtahan on vain lähtökohta, kehitystä voi tapahtua mihin suuntaan tahansa ihmisen elämässä. No, mulle on kuitenkin jäänyt päälle sellainen tietty todellisuus, että raha ei kasva puissa, sen eteen on tehtävä töitä joka päivä. Ehkä siitäkin syystä nautin sellaisista päivistä jolloin ei tarvitse käyttää senttiäkään.
Samaan aikaan nautin kuitenkin myös elämästä, ja osaan myös kuluttaa rahaa pakollisten kulujen ulkopuolella, ainakin joskus. Elämästä on pyrittävä nauttimaan, jotta pysyy positiivisena ja onnellisena, ja sellaisena ihmisenä kuin on. Nautin todella pienistä asioista, jotka eivät vaadi euroja, mutta välillä tarvitaan kyllä isompiakin. Onnellisuus ja positiivisuus on oman työni kannalta aika tärkeää, sillä teen persoonana aika suuren osan kaikkea työtäni. Jos persoonani olisi jatkuvasti hyvin surullinen ja alakuloinen, olisi aika vaikeaa myydä itseään keikoille luomaan hyvää fiilistä.
Materia kuitenkin on onneksi asia, joka ei tuo mulle samalla tavalla nautintoa, kuin monelle muulle. Monet muut asiat sen sijaan tuovat. En edes ehdi kiinnostua erilaisista trendeistä, sisustuksesta, “pakko saada”- tuotteista ja vuoden aikojen mukaan vaihtuvista värimaailmoista. Mulla tavarat ja asiat on käytössä niin kauan, että ne todellakin hajoavat tai ovat muuten käyttökelvottomia.
Olen aina sanonut että mun maailma on taloudellisesti todella erikoinen ja hankala, eikä moni sitä ymmärrä, tai sen sietämistä, kun on päässyt vierestä seuraamaan. Tällä alalla on erittäin epäsäännöllistä se, mitä tienaa, ja vielä epäsäännöllisempää on se milloin ienaa. Useat yritykset jättävät laskuja maksamatta, kolmen kuukauden roikuttaminen on vielä ihan normaalia, mutta vuoden ja reilummankin vonkausaikoja on. Jotkut eivät lähtökohtaisesti edes aio maksaa koskaan. Ja tähän on lähes 25 vuoden aikana ollut vain tottuminen. Onneksi on myös paljon yrityksiä joissa kaikki toimii enemmän kuin moitteettomasti, se on meidän pelastus.
Työni on epäsäännöllistä, projektit alkavat ja loppuvat. Olen aina kelan ja pankin painajainen, koska en tietenkään osaa ennustaa kulloisiakin tulojani. Enhän voi yhtään tietää mitä projekteja osuu kohdalle, mihin niistä lähden mukaan, mitä niistä tienaan ja paljonko niiden mukana tulee sitten omia kuluja. Tästäkin syystä oma intohimoni on aina ollut tehdä monia erilaisia töitä ja monia asioita, sillä vaikka muut odotuttaisivat sillä hetkellä, joku on aina käynnissä.
No, nämä nollapäivät ovat mulle sellainen asia joista nautin. Nyt loppuvuoteen tulevat tietysti pakolliset tonttujutut, mutta muita suuria menoeriä ei ole luvassa. Eli odotan niitä nollapäiviä tulevan monta, monta, monta, ja ensi vuonna taas tätä vuottakin enemmän!
