Viime blogissa mä kerroin, mitä multa usein kysellään työelämään liittyen. Yleisin kysymys on kuitenkin tämä: “Mitä sä teet työksesi?”
Kun sanon olevani yrittäjä, tulee kysymys “Mitä sä yrität?” Jos kerron olevani freelancer, niin “Mikä se on?” No miten olisi viihde- ja kauneusalan freelance-yrittäjä? Siinä on pohdittavaa.
No mitkä ihmeen freelancerit? Mitä ne ovat? Nuo omituiset pätkätyöläiset, eikö niillä ole oikeeta työtä? Mitä ne oikeen tekevät? Menisivät oikeisiin töihin.
No minähän myyn itseäni. Mä olen mun yritykseni tuote, myyn sekä ulkonäköäni, persoonaani että osaamistani. Kuulostaa jännältä, mutta niin se oikeastaan on.
Olen pitkän linjan freelance-yrittäjä, ollut koko aikuisikäni. Ihminen, joka tekee siis samaan aikaan töitä ja projekteja monille eri yrityksille, monilla eri tahoilla, säännöllisen epäsäännöllisesti ja rinnakkain ja päällekkäin, viikonpäivistä, vuorokaudenajoista ja kalenterin pyhäpäivistä välittämättä.
Jotkut pidempiaikaiset projektit päätyvät toisinaan Linkedinin työpaikkalistauksiin, mutta se ei toki tarkoita, että ne olisivat sillä hetkellä ne ainoat. Ymmärrettävästi kaikkia keikkatyöläisen keikkoja näihin listauksiin ei vaan voi merkitä, koska sehän olisi vitsi.
Mä huvitun ja turhaudun aina, kun haastattelussa kysytään “Millainen on sun normaali päivä?” Ei sellasta ole, ei ole ollut koskaan.
Tässä kun pyörii paljolti säännöllistä työtä tekevien ja rutiineja omaavien ihmisten parissa, niin herkästi vielä korostuu se oma erilaisuus ja poikkeavuus koko ajan. Heillä on rytmi, rutiinit, aikataulut, lomat ja säännölliset palkat, mulla ei. Olikin ihana olla eilen mukana vaikuttajien tapahtumassa, jossa oli muitakin ihmisiä, joilla ei ole ”normaalia päivää”. Samanlaisia ihmisiä oli yhtäkkiä ympärillä muitakin.
“Mun päivä”, on sellainen jota aiheena toivottiin eniten myös silloin, kun blogini viime syksynä aloitin. Sitä tavallista elämää. No, mun päivään voi mahtua mitä tahansa seuraavista työn muodossa, useampiakin samaan päivään:
Juontaminen tapahtumissa, tv:ssä tai radiossa, esiintyminen teatterissa, tv:ssä tai muissa produktioissa, tapahtumien houstaaminen, emännöinti tai koordinointi, mallin työt, mainoskuvaukset, markkinointi- ja promootioyhteistyöt eri yritysten kanssa, esiintymis- ja missi/mallikoulutus, blogin kirjottaminen, some, tv-tuotantoyhtiössä mikä tahansa silloiseen toimenkuvaani liittyvä asia, ja lisäksi palaverit, uusien töiden sopimiset ja uusien projektien suunnittelut, seuraajien kanssa kommunikointi, haastattelut, erinäiset edustustehtävät, uuden oppimiset ja Turku-muut kaupungit välillä autossa istuminen.
Ne ovat ne työasiat, mutta tähän me lisätään tietenkin lasten kuviot, pieni sosiaalinen elämä, omat intohimot ja harrastuksiksi luettavat asiat.
Nämä kaikki kuviot pyörivät epäsäännöllisen säännöllisesti koko ajan, ja tilanne elää. Tästä syystä, olen aina ja koko ajan avoin myös uusille ehdotuksille ja ideoille, sillä aina jossain kohtaa voi olla paikka tehdä niitä.
Monesti törmään siihen, että ihmetellään, kilpailenko minä tässä nyt jotenkin sillä, että kellä on eniten töitä? Kehunko mä jotenkin itseäni ja erinomaisuuttani? En todellakaan. Jotkut tekevät bloggaamista päätyökseen, ja toiset juontohommia. Minä en osaa tehdä vain yhtä asiaa jatkuvalla syötöllä, vaan tarvitsen enemmän ja sytyn siitä hektisyydestä ja monipuolisuudesta. Samalla itseä täytyy markkinoida, siksi näistä pitää myös välillä toitottaa ääneen, jotta tiedetään mitä tekee ja mitä voi tehdä.
Mulle on aina ollut tyypillistä tehdä paljon asioita. Raha ei saa olla siinä pääasia, koska elämästä ja kaikesta tekemisestä pitää pystyä nauttimaan, mutta kyllä sillä toki pakollinen merkitys on. Kyse on mun kohdalla enemmän energiasta ja ihmistyypistä. Myös järkevä rahankulutus auttaa siinä, kun välillä tienaa enemmän, ja välillä vähemmän, eikä koskaan ole varmuutta siitä milloin. Tulot eivät mene koskaan tasaisesti, kun yhtälössä on monta muuttujaa.
Erinäiset virastot ja pankit eivät luota meihin friikkuihin ja tämän alan yrittäjiin juurikaan. Meille pitäisi olla joku ihan oma järjestelmänsä, tai ainakin ihmiset, jotka ymmärtävät kuinka nämä meidän kuviomme menevät. Kun taannoin yhtenä vuonna olin palkkatyöläisenä ensimmäistä kertaa elämässäni, muuttui kohtelu virastoissa heti, vaikka työpäiviä oli takana alle kymmenen. Luotettavuus nousi nollasta sataan pelkällä työsopimuspaperilla. Friikkuna on aina virallisia asioita hoidellessa olo kuin rikollisella, joka koittaa perustella oikeuksiaan ja luotettavuuttaan epäluuloisille kuulustelijoille.
Mun omat työt ovat mulle mieleisiä, ja se on ollut tarkeintä läpi uran. Mulla on aina ollut halu tehdä ihan kauhean paljon kaikkea, eli montaa erilaista työtä samaan aikaan. On juostu suoraa kuvauksista tekoripset päässä ohjaamaan jumppaa, ja on juostu jumpasta asuntonäytölle tai keikalle. Eri asiat tuo mulle tarvitsemaani vaihtelua ja vastapainoa. Elantoni on aina koostunut monista eri asioista, enkä ole vielä halunnut enkä pystynyt vakiinnuttamaan itseäni mihinkään yhteen, joka ainoana miellyttäisi, en muuhun kuin tähän loputtomaan yrittämiseen.
Ystävillä tulee aina hiki, kun he kuuntelevat mun päivien aikatauluja, mutta mä olen itse tosi sinut niiden kanssa. Tilanne ei ole koskaan pysyvä, yksi projekti alkaa ja yksi loppuu, niitä tulee ja menee. Vaikka tällä viikolla tekisi montaa duunia lähes päivittäin, voi olla että ensi viikolla teen vain yhtä tai kahta. Tämä on kausiluontoista, ja siksi esim Linkedin ei oikein tajua, kun työhistoria päivittyy tuon tuosta. Joskus oli ongelmia, kun päivitti sitä julkisesti, niin sen jälkeen satoi onnitteluja uudesta työstä tai tsemppejä päättyneen työsuhteen johdosta. Sitten sai selittää päiväkaupalla jokaiselle erikseen, mistä on kyse. Mun kohdalla kyse ei ole koskaan ollut vain yhdestä työstä tai yhdestä vakituisesta työpaikasta.
Tässä omassa yrittämisessä on se hyvä puoli, että välillä on todella paljon vapaa-aikaa. Tällä tarkoitan aikaa, jolloin ei tarvitse konkreettisesti olla paikalla tai esiintymässä missään. Ne on niitä hetkiä kun odotellaan seuraavan projektin alkua, tai sitten ollaan vaan tehty jo kaikki, eikä ole mitään akuuttia. Ne ovat samalla myös vaadittavaa luovaa aikaa, jolloin ideoidaan uutta, suunnitellaan ja mahdollistetaan muiden asioiden hoito. Noina aikoina piitää osata myös pitää sitä vapaata, ottaa iisisti ja olla tekemättä mitään. Mutta, on se vaikeata. Samalla pitäisi osata olla rauhassa, ja nauttia vapaista, mutta silti miettiä, että no, mitä seuraavaksi? Ja eikö siihen kohtaa yleensä soita joku lehti, ja kysy :”No, oisko sulla jotain uutta tulollaan?”
Pahinta friikkuudessa on asioiden odottelu, sekä jatkuva epävarmuus. Aina pitää suunnitella mikä on seuraava iso muuvi tai projekti, millä kaikella rahoittaa elämäänsä taas seuraavan vuoden, tai jopa kuukaudet. Tämä maailma ei todellakaan sovi kaikille, ei etenkään niille, jotkat eivät kestä epävarmuutta. Mutta eipä se sovi kaikille turvallinen ja säännölinen palkkatyökään.
Olen huomannut, että mulle tämä sopii aika hyvin, ihmiselle joka nauttii elämästä ja haluaa elää hetken kerrallaan. Tässä on kuitenkin täysin vapaa päättämään itse mitä tekee ja milloin tekee. Niinhän sanoi eräs kuuluisa elokuvahahmokin, “I say who, I say when, I say how much”. Meillä on vapaus valita, eli sanoa kyllä ja myös kieltäytyä, ja päättää hintakin, tai ainakin yrittää. Samalla on mahdollisuus hypätä nopeastikin isoihin projekteihin ja ottaa isoja riskejä.
Tilanteet saattavat vaihdella päivittäin. Voi olla että yhtenä päivänä ei onnistu mikään, kaikki tulevat keikat ja suunnitelmat menevät puihin, mutta seuraavana päivänä voivatkin jo kaikki mennä maaliin.
Friikkuna ei voi koskaan olla liian itsevarma. Tyhjyys voi iskeä kalenteriin kelle vaan, vaikka olisi kuinka hyvä, koska myös ajoituksen täytyy natsata. Samoin joku toinen saattaa porskuttaa duunista duuniin ja projektista projektiin ilman taukoa, kun kaikki vaan sattuu osumaan aina hyvin kohdalleen.
Friikkuus vaatii uskoa, luottoa, jatkuvaa parhaansa tekemistä, itsensä myymistä ja uusien projektien kartoittamista. Huonot päivät ja epätoivoon vajoamiset tyhjimpinä kalenterikuukausina tai viikkoina eivät käy laatuun, vaan ne ajat kuuluvat pakosti asiaan. Silloin päivät on täytettävä muilla asioilla tai muilla töillä, ja osattava nauttia siitäkin hetkestä. Sitten kun tulee hetki taas painaa täysillä, sitten painetaan.
