Olipa kerran ihana mahdollisuus päästä tekemään uutta Suomen Huippumalli Haussa-ohjelmaa. Kuvaukset Helsingissä, vähintään 5 päivää viikossa, ja päivät pitkiä, kuten tv-tuotannoissa tapana on.
Syntyi idea omasta asumuksesta Helsingissä tuolle ajalle. Käytin jälleen somea, se kun tunnetusti toimii kaikkeen. Hain aitoja oikeita ihmisiä, odottamattomia suhteita ja yhteyksiä, jopa sattumia. Some toimi kuin toimikin tälläkin kertaa, ja samalta alalta löytyi henkilö, joka tiesi toisen, jolla koti olisi vapaa kuvausten ajan. Sattumia, odottamattomia yhteyksiä, juuri niitä.
Annoin myöntävän vastauksen ja halusin lyödä diilin asunnosta pöytään jo ennen kuin edes näin asunnosta kuvia. Tuntui vaan hyvältä, ja koska olen täysin tunneihminen, niin sillä tietysti mentiin.
Voi Vantaa
Vuonna 1998 ostin Vantaalta elämäni ensimmäisen asunnon. Tarkoitus oli silloin käyttää sitä Helsingin pään yöpymisiin, suuri osa töistä kun oli heti uran alusta asti Helsingissä tai jossain muualla kuin kotikaupungissa. Kämppää rempattiin ja sisustettiin, ja se kuvattiin mediaan, näin minulta saatiin elämäni ainoa ”Lola esittelee asuntonsa”-juttu. Yksityisyydestäni tarkkana se oli helppo valinta, eihän se ollut oikeasti kotini, joten kukaan ei edelleenkään tiennyt miltä kotonani näyttää. Media sai mitä halusi enkä itse menettänyt mitään.
Pari vuotta myöhemmin myin asunnon pois, sillä elämäni oli menossa tyystin toiseen suuntaan ja tarvitsin siitä saatavia rahoja. No, elämäni ei kuitenkaan mennyt siihen suuntaan johon piti, lukuisista epäonnistumisista johtuen, vaan aivan toiseen, suuntaan jota en todellakaan osannut arvata. Mutta asunto oli jo seuraavan omistuksessa, eli menetetty.
Viime vuosina olen kaivannut ja harmitellut tuon asunnon menettämistä paljon. Olen vihdoin saanut oikeastaan kaikki työni sijoittumaan Helsinkiin tai ulkomaille, ja sitä olen aina halunnut. Toinen koti Helsingissä helpottaisi paljon silloin kun tahti on kova ja lepoajat lyhyitä. Lapsetkin ovat jo isoja, ei pakottavaa tarvetta ajaa koko ajan kotiin.
Aloitettuani tv-tuotantojen taustalla työskentelyn, törmäsin eräässä työhaastattelussa henkilöön, joka kertoi sukulaisensa aikanaan ostaneen minulta juurikin tuon nyt ikävöimäni asunnon. Se kirpaisi. Mutta, se oli vain muistelua 20 vuoden taakse, ei sen enempää, asunto ei ollut enää senkään henkilön hallussa.
Kokeilu ja mahdollisuus
Niinpä tämän uuden tilanteen ja tilaisuuden tullessa nyt eteen, mietin ennakkoon paljon, mikä olisi tämän kokeilevan reissun lopputulema? Haluaisinko jatkossakin pysytellä tällä tavalla enemmän Helsingissä töiden luona, vai olisiko tämä vain täysin kylmä ja tunteeton työhön liittyvä ajanjakso? Vai valtaisiko mielen ajatus ja halu ryhtyä toden totta ihan helsinkiläiseksi? Tai lisätäänkö lähivuosien to do-listaan asuntokaupat?
Minulle on vuodesta 1996 asti hoettu oletuksia ja kysymyksiä asuinkaupunkiini liittyen. Turkulaisuus ja turkulaisvitsit ovat oma lukunsa, niitä en edes nyt sen enempää mainitse. Mutta nämä:
“Kyllä sä kohta muutat Helsinkiin.”
“Miten voit tehdä Helsingissä töitä Turusta käsin?”
“Eikö ole raskasta ajaa ees taas koko ajan?”
“Sähän varmaan asut Helsingissä?”
“Tulitko sä siis nytkin ihan Turusta asti?”
“Kuinka aikasin sä oikeen olet joutunut herämään? “
“Mikset käytä junaa, niin ei tarttis ite ajaa?”
“Eikö ois kannattavampaa asua Helsingissä?”
“Et sä nyt voi jaksaa montaa kertaa viikossa tänne ajaa.”
“Ois varmaan helpompaa kun asuisit täällä.”
Pari sanaa:
-Kyllä, ihan Turusta ASTI.
-Ajan, koska rakastan ajaa ja nimenomaan itse!
-Asun Turussa, koska mun kotini on Turussa.
-En halua asua samassa kaupungissa jossa työskentelen.
-En halua työskennellä Turussa, vaan muissa kaupungeissa.
Nää on olleet niitä mun vakiovastauksia. Useimmat jo 26 vuotta, aina uusia ihmisiä kohdatessa, eli lähes päivittäin.
Kun tämä experiment alkoi, monet olivat huumassa. Sain paljon viestejä, joissa toivotettiin tervetulleeksi Helsinkiin: “Stadissa on niin ihana olla!” ja “Kiva kun vietät kesää täällä!”
Kehoitettiin ja suositeltiin käymään siellä ja täällä ja tuolla kahvilassa, sillä rannalla ja siinä ravintolassa. Kauheasti sateli vinkkejä siitä, kuinka saisin kaiken irti kesästä Helsingistä. Aivan kuin olisin ensimmäistä kertaa Helsinkiin menossa ja kuin olisin turistina vapaa-aikaa viettämässä. Intoillessa ei oikeen muistettu, että olen siellä käynyt töissä läpi elämäni, ajanut sen 50 tkm vuodessa ja se on pääasiassa ollut juuri tuota Turun ja Helsingin väliä. Ja ei, en ollut menossa viettämään vapaa-aikaa nytkään. Tämä kokeilu kestäisi vain reilun kuukauden, ei koko kesää.
En ole tainnut koskaan vielä huvikseni mennä Helsinkiin vapaa-ajalla, ellei kyse ole ollut Linnanmäestä tai vastaavasta. Helsinki on ollut mulle aina yhtä kuin työtä, ei muuta. En ole halunnut tai tarvinnut siltä muuta, en ole kaivannut vapaa-ajan viettoon vinkkejä, koska en ole siellä vapaa-aikaani viettänyt. Mutta nyt tuli kokeiltua tuo 1,5 kk, päätin nimittäin jopa pidentää vuokra-aikaa tilaisuuden tullessa.
Palautuminen
Palautuminen, yksi asioista joilla on suurempi merkitys kuin mitä moni osaa ajoissa ajatella. Mutta ei se määrä, vaan se laatu. Vaikka päivissäni oli nyt ajallisesti paljon enemmän aikaa lepoa, jonka moni kokee samana kuin palautuminen, se miltä se aika tuntui ja miten sen käytti, se oli merkityksellistä. Niin ihana kuin asuntoni oli, niin lyhyitä kuin työmatkani olivat, niin silti, palautuminen ja töistä irtaantuminen ei ollut samaa tasoa, kuin se on aina ajaessani Turkuun.
Virikkeet kuten tietokone ja puhelin olivat heti läsnä ja lähellä, koska ei “tarvinnut” paria tuntia ensin keskittyä pelkkään ajamiseen. Asunto oli ihana, muttei toki tuntunut mitenkään kodilta. “Hyvänä vuokralaisena” en edes kokannut kämpillä, tai muutenkaan elänyt kuin kotona, vaan elin kuin hotellissa, jopa vielä huomattavasti vieraskoreammin kuin hotellissa ollessa. Tuntui siis kuin olisin ollut reissutuotannossa, jossa kuitenkin samalla huolehdin Suomen pään työasioista ja lasten ruoka- ja kuljetusasioista. Kauniista kesäpäivistä upeine kävelyineen tai muineen ei tällä kertaa ollut mahdollista nauttia.
Niinä päivinä jolloin kävin Turussa, tuntui kuin olisi ollut viikon kotona, tai vähintäänkin ulkomailla. Palautuminen oli tuolloin täysin eri luokkaa, ja tapahtui yleensä jo ajomatkan aikana, ja työt unohti aivan kokonaan. Turussa odotti täysin eri elämä.
Miten meni kenenkin mielestä?
Kysyin teiltä, miten veikkaatte että mulla meni tuo aika, ja lupasin kertoa vastauksia blogissani.
Juhlimisesta puhuttaessa veikkasitte, ettei ollut mitään juhlaa Helsingin yössä. Se oli myös totuus. Kaksi tuotantoon liittyvää juhlatilaisuutta ja that´s it.
Asunnosta nauttimisesta puhuttaessa veikkasitte aika tasan, että kävin vain nopeasti nukkumassa ja että nautin kämpästä niin paljon kuin voin. Totuushan oli, että kävin vain nopeasti nukkumassa, edes suurin nautinto kylpyamme, ei päässyt mukaan arkeeni kuin vasta viimeisillä viikoilla.
Veikkasitte että nautin lukuisia aamukahveja, mutta todellisuudessa en kuitenkaan niin kovin monia. Ostin sen sijaan pari uutta mukia, joista toisen toinen lapsista halusi itselleen.
Ulkoilusta puhuttaessa uskoitte vahvasti, että nautin ulkoilmasta töiden ulkopuolella. i wish! Oikea vastaus oli valitettavasti, etten tehnyt sitä, en pitkiä tai lyhyitä kävelylenkkejä, en myöskään käynyt rannassa kertaakaan. Tähänkin oli pari eri syytä, ja vain yksi niistä oli aika, eikä yksikään ollut viitsimisen puute.
Ajankäytöstä tiesitte hyvin, että kyllä, tein vai töitä. Lintsillä toki kävin, mutta en nauttimassa, vaan töissä sielläkin.
Te uskoitte että sain paljon uusia frendejä, ja että näin paljon ystäviä töiden ulkopuolella. Ensimmäinen oli oikein, kuten myös se, että melkein kaikki näkemiset peruuntuivat. Tasan yhden tuotannon ulkopuolisen ystävän näin, sekin työn yhteydessä.
Ruokailuista kävikin jo ilmi, etten poikkeuksellisesti tehnyt kertaakaan ruokaa kämpillä, vaikka muutenhan kokkaan aina. En myöskään Woltannut tai tilannut ruokaa muita reittejä. Töissä syötiin, ja välillä pitkän päivän jälkeen napattiin vielä lennosta jotakin mukaan. Kerran heitin pizzat jalkakäytävälle kun oli liikaa tavaraa käsissä, ei siis mikään vitsi sekään kohta.
Ihanan optimistisesti uskoitte, että olen päässyt käymään Helsingin terasseilla kerran tai pari. Oikea vastaus oli kuitenkin, että “mikä terde, missä?”
Veikkasitte myös, että tein jonkin oman kuvauksen tuona aikana tuotannon päättymisen jälkeen. No, suhasin kolme viikkoa tekemässä lukuisia omia kuvauksia ihan joka suuntaan.
Mutta olitte jälleen oikeassa siinä, että tein pääasiassa vain televisiota, sillä niiden takiahan tuo koko kuvio alunperin toteutettiin.
Lopputulema
Ei, en halua helsinkiläiseksi.
Ei, en ala helsinkiläiseksi.
Haluan edelleen että työt ja kotini ovat eri kaupungeissa.
Mutta jossain kohtaa hankin jälleen ehkä tuotannon ajaksi asunnon Helsingistä, ja sillä kerralla ehdin ja pystyn syystä ja toisesta myös nauttimaan asunnosta ja sen sijainnista.
Mahdollisesti ja mahdollisuuksien mukaan tulevaisuudessa hankin toisen kodin Helsingistä. Turusta ja autolla ajamisesta en kuitenkaan tule koskaan luopumaan.
Nyt ei Helsinkiä ennen heinäkuun loppua, jos silloinkaan. Terveisiä täältä etelän lämmöstä seuraavalta työreissulta!
