Valehtelu. Ai että mä vihaan sitä! Aivan joka muodossa.
Sitä, kun kiillotetaan julkisivua ja seinien sisäpuolella tehdään niitä ei päivänvaloa kestäviä tekoja ja ratkaisuja.
Taas on ollut sellainen vuosi, etenkin tämä syksy, että olisi tehnyt muutaman kerran huutaa julki joidenkin asioiden oikeaa laitaa, mutta hengitän korostetun syvään ja jatkan ihmettelemistä, miten tämä on nykyään hyväksyttävää ja mahdollista.
Valehtelua on nykyään niin some kuin ihmisten oikeatkin elämät pullollaan. Tänä päivänä se tuntuu olevan ennemmin sääntö kuin poikkeus, että asioita saa muunnella, niitä väritetään, käännellään omaksi eduksi ja uskotellaan silmät kirkkaina. Todenmukaisuus ja luotettavuus on monen asian suhteen todella hakusessa.
Mietinkin, että milloin me aloimme hyväksyä valehtelun osana tavallista arkea? Ja miksi? Onko liian työlästä nostaa kissa pöydälle, jos tiedetään jonkin asian olevan täysin valheellinen? Siis miksi kukaan ei puutu näihin asioihin? Nauraisin, ellei kyse olisi vakavista asioista…
En voi ymmärtää, että esimerkiksi mediassa annetaan hyvin monien tahojen laukoa aivan mitä sattuu, viikkojen päästä puhua itsensä pussiin ja olla kirkkain silmin sitä mieltä, ettei valehdeltu ole koskaan, eikä myöskään toimittu väärin. Siis täh???
Ja me sallimme tämän.
Vai eikö ketään vaan kiinnosta miten asiat eivät täsmää, vai eikö ole aikaa ja energiaa lähteä tekemään sitä sellaista totuuden esiintuomista? Ilmeisesti ei. Surullista, kuka tahansa voi siis väittää mitä tahansa, kunnes joku jaksaa ja ehtii ja viitsii siihen joskus pitkän ajan päästä puuttua.
Politiikka on osa-alue erikseen, tämä blogi ei pureudu siihen. Nyt ei puhuta myöskään mistään Joulupukista ja Hammaskeijusta, vaikka pohdimmekin eräänä päivänä lapseni kanssa, miksi lapsille valehdellaan näistä kuvitteellisista olennoista ja haikaran kantamista vauvoista pitkin lapsuutta.
Valehtelu on siis jollain tapaa aina ollut läsnä, mutta milloin siitä tuli osa tavallisen työelämän ja tavallisten yritysten ja kanssaihmisten arkea ja ihan hyväksyttävää toimintaa?
Tähän vuoteen on mahtunut itseäni koskettavia isoja valehteluun ja erinäiseen hujaamiseen (haluaisin käyttää yhtä k:lla alkavaa sanaa, mutta se ei kuulemma ole aina eduksi) pohjautuvia tapauksia yhteensä kahdeksan.
Haluaisin todellakin aina nostaa esiin nimet ja teot, mutta olen jo aikanaan tätä paljon tehnyt, ja siinä kohtaa muut saman kokemuksen omaavat ovatkin sitten aina vaienneet, ja olen käynyt taistelujani yksin. Niin kyllä, juuri nyt en myöskään jaksa ottaa yksin näitä kaikkia vääryyksiä esiin, vaan odotan mielenkiinnolla jos ja kun joku muu rohkenee sen tehdä.
Mutta katsotaanpa vähän, mistä kaikesta on kyse..
Palkkojen maksamatta jättäminen
Yksi ehdottomasti raivostuttavimmista asioista on se, kun yritykset eivät maksa palkkoja töiden jälkeen. Itselleni tuo on käynyt urani aikana erittäin useasti, lopullisesti saamatta on tällä hetkellä rahat kahdesta tapauksesta, toinen kahden vuoden takaa, toinen noin kahdeksan. Kyllä, vika on tietysti myös minussa, koska en ole halunnut alkaa kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin, vaan olen halunnut loppuun asti olla kiltti ja ymmärtäväinen. Fail..
Ne joka kerta erilaiset valheet ja selitykset siitä, miksi vielä ei ole voitu tai muistettu tai pystytty laskuani maksamaan tai miksi laskua ei vain yhtäkkiä taas löydy, milloin se katosi, meni väärään laatikkoon tai osoitteeseen, ja mitä näitä nyt on.. No, niistä selityksistä saisi ihan oman kirjan. Tarinat ovat pitkiä ja yrityksiä on järkyttävän monta, monet ovat suuria ja hyvin tunnettujakin.
Pahinta lienee se, että heidän mielestään on täysin ok, että olet vaikkapa tehnyt sovittua työtä 10 päivää ja sen jälkeen väitetään, ettei mistään rahasta ole koskaan edes puhuttu. Tietysti urani alussa tein virheitä, enhän voinut millään kuvitella että suuri jahteja myyvä yritys kehtaisi tuollaisen työrupeaman jälkeen sanoa, ettei palkasta ole koskaan mukamas puhuttu, mutta niistä tietysti opittiin olemaan luottamatta kehenkään. Ja lopultahan rahat saatiin.
Kerran kävi jopa niin, että palkkaa oli karhuttu pitkälti yli vuoden, ja siitä karhuamisesta oli jo luovuttukin. Kun raha lopulta tuli, oli työtehtävästä jo parisen vuotta aikaa, ja sitten pitikin jo palauttaa kirjanpidosta mieleen, mikä olikaan tämä yritys joka oli yhtäkkiä jotakin maksanut.
Viimeisten vuosien aikana olen ollut parin yrityksen perässä. Toisesta hyvin merkittävästä yrityksestä sain rahat vuoden vonkaamisen jälkeen. Toinen taas oli yritys, josta minua jo ennen keikkaa kyllä varoiteltiinkin aivan tuntemattomalta taholta. Tämän johdosta pyysin puolet palkasta etukäteen, tai keikka ei tapahtuisi. Tapahtuma oli floppien floppi, ja kokemuksena villi ja totaalisen ikimuistoinen myös eräälle turkulaiselle teatterille. Kyseinen yritys ja ihminen on onnistunut katoamaan niin perinnältä kuin muiltakin tahoilta, meitä on monta, jotka odottavat edelleen omiaan, koska osa jäi siis ikuisesti saamatta.
Samaan aikaan olen katsellut, kun hyvä ystäväni teki koko viime kauden, eli lähes vuoden työtä eräälle tunnetulle urheiluseuralle. Vielä eilen hän sai soitella palkkansa perään, vaikka kausi loppui jo viime keväänä, ja uusi kausi on ollut käynnissä jo tovin. Ei näin!
Tähän kohtaa joku lukija saattaa miettiä, että voi hyvää päivää, miksi ette pyydä palkkoja etukäteen? No, se nyt vaan ei mene niin. Sellaisia diilejä kun ei suostuta tässä viihdemaailmassa tekemään, ei ainakaan mun eikä monen muunkaan kanssa. Mutta toki, poikkeuksiakin löytyy.
Jotenkin sitä itse luulisi, että on itsestäänselvää, että tehdystä työstä maksetaan sovitusti? Mutta ei. Tervetuloa meidän freelancereiden maailmaan!
Valheellinen elämä
Se, jossa some on ihan maailma erikseen, mutta siihenkään en nyt tässä kirjoituksessa pureudu.
Mutta nämä oman elämän todelliset teot, ihmissuhdeasiat, se kun valehdellaan parisuhteissa, parusuhteista ja niistä omista tekemisistä silmät kirkkaina. En vain käsitä. Ja näissäkin etenkin mediassa toistuu se, että ensin kerrotaan aivan muuta, hetken päästä toista, ja koskaan ei kuitenkaan olla valehdeltu tai keksitty mitään. Siis en vain pysty käsittämään.
Tuntuu aina yhtä järjettömältä lukea näitä asioita, miten väitetään silmät kirkkaana yhtä, syyllistetään välittömästi muita asian epäilemisestä, ja hetken tai pidemmän ajan jälkeen homma leviää käsiin ja se kakka osuu faniin, eli tuulettimeen. Silloinkin nämä henkilöt nousevat sieltä kurasta ja ovat edelleen yhtä kirkkain silmin sitä mieltä, että kaikki meni nyt täysin oikein, hyvällä moraalilla ja ties mitä vielä. Mitään väärää kun ei ole koskaan tehty, eikä koskaan ole ainakaan valehdeltu.
Ei varmasti tarvitse heittää nyt nimeltä yhtään esimerkkiä mediasta vaikkapa menneeltä kesältä ja syksyltä? Muutama lööppeihin asti päätynyt juttu löytyy. Jopa ihan kuukauden parin sisältä useimmat.
Vielä käsittämättömämpää on kuitenkin se, että näiden ihmisten annetaan viljellä näitä valheitaan ihan huolella, ja sitten seuraavassa jutussa he puhuvat itsensä täysin pussiin, jopa myöntävät sanoneensa toisin, mutta kaikelle on aina syy ja selitys. Korostan, mitään ei taaskaan ole valehdeltu, ei tehty väärin, kaikki on ok, ja kaikki jotka ovat toista mieltä, ovat väärässä tai haluavat jostain syystä heille pahaa. Selvä.
Olipa kerran muutama eri organisaatio, joissa itsekin olen saanut joskus kunnian työskennellä. Ja sanon heti, nyt on turha arvailla ja googlailla keistä mahtaisi olla kyse, mun freelancer-uraani mahtuu lukematon määrä yrityksiä, eli sieltä ei vastausta löydy.
Olen jälleen päätäni pudistellen seurannut näiden muutamien yritysten edustajien tekemiä asioita ja julkisia lausuntoja tämänkin vuoden aikana monien erinäisten kohujen keskellä. Epätodellista.
Joka kerta näitä lukiessani tulee mieleen väistämättä kolme asiaa..
- se, miten näiden tahojen annetaan valehdella ja toimia näin aivan surutta?
- se, että voi kun ihmiset ymmärtäisivät olla menemättä työskentelemään näihin yrityksiin, koska eivät yhtään osaa aavistaa mihin lähtevät.
- ja se, että jonakin päivänä, kun olen huomattavasti vanhempi ja irti kaikesta tämän alan työstä, kerron julki aivan kaiken minkä tiedän.
Jonain päivänä avaan vielä sanaisen arkkuni, mutta sitä ennen sen saa tehdä joku muu.
Tällä aikaa sen saa nyt tehdä joku muu, vaikka mielelläni kissan aina pöydälle nostakin. Tällä kertaa minä odotan.
One Response
Kiitos, Lola, kolumnististasi! Usein viihdealan ja taiteilijoiden työelämää kuvataan mediassa hohdokkaana ja poikkeuksellisen upeana. Niitäkin hetkiä varmasti on, mutta epäkohdista vaietaan aivan liikaa – hiljaisuus suojelee vain roiseja tejoja ja siekailemattomia lurjuksia. Olen usein miettinyt, että nykynainen valitsee aviomiehensä ja elämänkumppaninsa todella tarkoin – mutta työnantajan suhteen vaatimusten seula vuotaa pahasti ja pahimmillaan sitä ei edes ole. Työnantajalta niellään itkua pidätellen petetyt lupaukset, silkka huijaaminen ja jopa fyysinen kourinta ja hyväksikäyttö. Oma siippa saisi moisesta kuulla kunniansa – ja syystä! Mikä ihme meidän naisten ajatusmaaiman on vinksauttanut näin päälaelleen? Pahat teot ovat pahoja, teki niitä kuka vaan. Riippuvuussuhde tekijään koventaa oikeudessakin rangaistusta – miksei siis nykynaisen arvioidessa omaa tilannettaan? Voimia arkeen ja näihin näkymättömiun taisteluihin! Kirjaasi odotellessa =)