Tee elämästä helpompaa, ole oma itsesi!
Tämän on varmasti jokainen kuullut, osa oivaltanut ja päättänyt sitä elämässään jo konkretian tasolla toteuttaa. Kuulostaa tosi helpolta. Mutta, sehän ei ole läheskään niin yksinkertaista, kuin miltä se kuulostaa.
Entä jos ei edes oikein tiedä kuka on? Jos onkin täysin epävarma identiteetistään? Entäpä jos tietää olevansa erilainen, mutta tietää myös, ettei olisi sellaisenaan muiden parissa hyväksytty? Entä jos sattuu vaikka erilaisena syntymään perheeseen tai paikkakunnalle, jossa asenteet ja arvot ovat jo valmiiksi rajattuna? On todella helppo tulla tuollaisen kuplan ulkopuolelta sanomaan jollekin, että ole rohkeasti oma itsesi vaan, kyllä se elämä helpottuu.
Niin sanon minäkin silti monille, kun multa kysellään asioita vaikkapa esillä olemiseen liittyen. Siinä suhteessa se pitääkin paikkansa. On henkisesti helpompaa olla vaikkapa julkisuudessa, jos on sitä mitä aidosti on. Jos pitää jatkuvasti luoda illuusioita ja pitää jotakin romahdusvaarassa olevaa kulissia yllä kuvillaan ja tekemisillään, se on henkisesti ja fyysisesti raskasta, ja jossain kohtaa kupla puhkeaa. Eli kyllä, jos olet mediassa, ole sitä mitä olet, se on helpointa.
Julkisuudessa ihmiset määritellään helposti heti sen mukaan, jos ulkonäkö tai vaikkapa seksuaalisuus poikkeaa massasta. Silloin joutuu tahtomattaan tietynlaiseksi asian tai aatteen keulakuvaksi ja esimerkkitapaukseksi. Joudut antamaan lausuntoja aiheesta hamaan tappiin asti, vaikka et itse sellaista roolia olisi koskaan halunnutkaan. Eikä kukaan kysy, haluatko olla tämän aiheen sanansaattaja, oletetaan, että tietysti haluat. Sen jälkeen muu osaaminen voikin mennä täysin ohi. Ymmärrän todella hyvin, että moni pitää suunsa kiinni asioista joista voi pitää, mutta esim etnisyys ei valitettavasti kuulu niihin. Se näkyy päälle.
Ilmoitin pari viikkoa sitten olevani Miss Gay Finland-tuomaristossa. Edellisen kerran sain kutsun samaiseen tuomaristoon jo vuosia sitten, mutta eräät tahot olivat silloin sitä mieltä, että se on nyt vähän liikaa juuri käynnistynyttä vaalikampanjaani ajatellen. Mulle se särähti korvaan pahasti, ja halusin silti ehdottomasti ainakin marssia pride-kulkueessa. Sen teinkin, kysymättä. Siihen ei puuttuisi kukaan, ei silloin, eikä myöhemmin.
Pari vuotta myöhemmin sain kutsun Mr Gay Finland-tuomaristoon, ja olin silloin innolla mukana. Tänä vuonna sain vihdoin uudelleen kutsun Miss Gay Finland-tuomaristoon, ja tiesin ettei mikään pitäisi minua poissa tästä. Joku seuraaja muisti hämmästellä mulle inboxissa, että “Miksi ihmeessä menet tuomaroimaan, ethän edes edusta kyseistä vähemmistöä itse.”
Miss ja Mr Gay Finland ovat erittäin tärkeitä roolimalleja. Siellä nimenomaan halutaan tuoda asioita esille ja tehdä työtä asenteiden muuttamiseksi. Molemmissa kilpailuissa on vahvasti kyse kaikesta muusta kuin ulkonäöstä, vaikka kisassa Miss ja Mr-etuliitteet ovatkin. Kyse on nimenomaan esikuvasta, itsetunnosta, seksuaalisesta tasa-arvosta ja tasavertaisuuden lähettiläästä. Vähemmistön ääni, kisa jossa ei tarvitse kenenkään miettiä, mikähän se voittajan merkitys nyt oikein yhteiskunnassa on. Tämä kisa on tärkeimpiä mitä on koskaan kehitetty.
Maailmalla missikisat ovat jo muutamien vuosien aikana olleet hereillä tässä asiassa. Etenkin Espanja. Maailmalla on toki paljon omia kilpailuja esimerkiksi transnaisille, mutta nyt puhutaan ihan tuiki tavallisesta siitä maan johtavasta missikisasta.
Muutaman vuoden sisään Espanjalla on ollut kaksi avoimesti seksuaalivähemmistöön kuuluvaa voittajaa, joista toinen ylsi Miss Universumeissa kakkossijalle, toinenkin finaaliin asti. Vielä hallitseva tämän hetken Miss Espanja Angela Ponce puolestaan syntyi alunperin mieheksi, ja tästäpä onkin missimaailma saanut aivan omat keskustelunsa aikaan.
Moni muun maan missi kertoi kuohuksissaan vastustavia mielipiteitään transnaisen kruunaamisesta ja osallistumisesta maailman arvostetuimpaan kauneuskilpailuun. Samalla he lausunnoillaan osittain tyrivät omat mahdollisuutensa niin kansainvälisissä kisoissa, kuin muutenkin. Asioita saa toki vastustaa, eikä kaikesta voi olla missään nimessä samaa mieltä, mutta täytyisikin aina miettiä sitä, miten asiat pukee sanoiksi.
Jotkut arvelivat Espanjan Angela Poncen voittavan koko Miss Universum-kisan, olihan hän kaikin puolin ulkoisesti upea ja sisäisesti fiksu. Mutta hänen osallistumisensa jäi kuitenkin vain yhdeksi merkittäväksi osaksi historiaa, ilman sijoitusta, joidenkin mielestä jonkinlainen kannanotto sekin. Kuitenkin rajoja oli jo rikottu ja hänellä oli oma erityinen hetkensä finaalilähetyksessä. Ehkä ensi kerralla samanlaisesta asiasta ei tarvitse enää tehdä erillistä numeroa.
On vuosi 2019, eikä yksikään Miss Suomi-finalisteista ole koskaan vielä tainnut tuoda esiin omaa seksuaalista suuntautumistaan, sen ollessa jotain muuta kuin yksiselitteisen hetero. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö sellaisia finalisteja ja ehdokkaita olisi mukana ollut, onpa hyvinkin. Missihän on edelleen oletetusti puhdas ja viaton, niin seksistä ei sovi edes puhua samassa yhteydessä. Tietenkin voisi puhua siitä tärkeimmästä, eli rakkaudesta.
Eipä sitä suuntautumista ole varmasti keneltäkään koskaan edes kysytty, koska ilmassa on ollut aina se äänetön oletus, että poikaystävä tulee löytyä jokaiselta, ellei nyt niin myöhemmin. Miten muuten kävisikään rakastetun missi ja jääkiekkoilija-asetelman?
Odotan suuresti sitä päivää, kun myös Suomen kilpailuissa joku myöntää avoimesti olevansa jotain, mitä emme automaattisesti oleta. Tähän tulee varmasti silti menemään vielä vuosia, koska se joku sitten saa tai joutuu ottamaan kantaakseen tämän asian mukanaan kaikissa tulevissa haastatteluissaan, aina ja kunnes tulee seuraava. Halusi tai ei. On helppo nähdä, että silloin kaikki muut asiat tulevat jäämään huomioitta pitkäksi aikaa.
Odotan kuitenkin, että tämäkin joskus tapahtuu, ja on avoimesti hyväksyttyä olla joka saralla jotain muuta kuin hetero. Kaikki eivät kuitenkaan ole tähän valmiita, sillä kun jokin on näkyvästi erilaista, tullaan helposti täysin sokeiksi muille ominaisuuksille. Onhan tämä nähty jo etnisyydenkin kohdalla. Odotan sen kuitenkin joskus olevan mahdolista, ilman että siitä tehdään erillistä numeroa.
Luin jokin aika sitten jutun, jossa vanhemmalla iällä kaapista tullut nainen kertoi tarinaansa. Luin todella surullisena kommenttiosiota. Säästin myös tämän blogin julkaisua, nähdäkseni toistuuko sama vaikkapa Miss Gay Finland-kisan uutisointien kommenteissa. Toistui, ja se on surullista.
Näiden välissä luin Tuure Boeliuksen esiintymisen synnyttämästä vihasta ja totesin jälleen, että vaikka me nyt ollaan vaikkapa Venäjää edellä tässä tasavertaisuudessa, niin kyllä me vaan silti ollaan vielä niin kaukana, ja aivan kaikkea muuta kuin suvaitsevaisia.
Meillä kaikilla on omat haasteensa elämässä, ja on uskomatonta, että jotkut meistä joutuvat vielä tappelemaan ihmisoikeuksienkin puolesta.
Annetaan ihmisten rakastaa toisiaan seksuaalisuuteen ja sukupuoleen katsomatta. Sen sijaan, että osoitetaan aina sormella sitä, mikä meidän mielestä jossain toisessa ihmisessä on erilaista ja väärin, jospa koitettaisiin keskittyä siihen itsensä kehittämiseen ihmisenä. Vaikka ei kaikkea hyväksyisikään, ei ole keneltäkään pois, jos koittaa edes yrittää ymmärtää muita näkökulmia.
Kesäkuu on Pride-kuukausi ja erittäin sateenkaaren värinen.
