Vuodenvaihde tuo aina keskiöön uudelle vuodelle tekemämme lupaukset, uudelleen aloittamisen, ja asioiden parantamisen. Hyvin usein ne liittyvät meihin itseemme, ja usein ulkonäköön. Blogin lopussa tarjoan vaihtoehtoisen lupauksen.
Vuoden vaihtuessa media tuo eteemme ryminällä erilaisia muutoskuvia ja onnistumistarinoita, vinkkejä hoikempaan ja kevyempään elämään. Mukana on luonnollisesti koosteita viime vuoden tunnetuista onnistujista, ja laihduttajista, sekä muutama, joka hyppäsi Joulun jälkeen puntarille, tuskaili kertyneitä joulukiloja tai lupasi laihtua, laihduttaa, treenata ja joko muokata tai lopullisesti muuttaa elämäntapojaan. Tälläkin hetkellä valtamedia pursuaa näitä juttuja ja moni kokee ulkonäköpaineita.
Tammikuussa yksi on savuttomalla, toinen tipattomalla, kolmas lihattomalla ja sokerittomalla. Jollain on menossa keto, joku on päättänyt testata paaston, ja joku gluteenittoman ruokavalion. Näiden rinnalla on aina tavotteita joissa pudotetaan x määrä painoa x ajassa.
On enemmän kuin tuttu ilmiö, että tammikuussa kuntosalit pursuavat lupauksen tehneitä liikkujia, ja kesän jälkeen tapahtuu sama. Ilmiössä on paljon hyvää, liikunta on ihanaa ja se tekee hyvää niin keholle kuin mielelle. On tärkeää että aikuiset liikkuvat, ja myös lapset ja nuoret. Liikunta ei jostain syystä tunnu enää olevan ihmisten normaali osa arkea, vaan se rinnastetaan usein laihduttamiseen ja ulkonäköön, siitä on tullut tavoitteellista suorittamista.
Miten niin kovin monella sitten ne lupaukset liittyvätkin aina juuri laihtumiseen tai ulkonäön muuttamiseen? Salikortti hankitaan koska halutaan laihtua, uusi trendikäs liikuntalaji aloitetaan, koska se on kuulemma tehokkain rasvanpolttaja.
Mediassa vuosi on jaoteltu eri vuodenaikoihin ja ajanjaksoihin sijoittuviin laihdutusteemoihin, “nyt kesäkuntoon”, “karista joulukilot”, “karista kesäkilot”, “karista terassikilot”, “vielä ehdit kiristää, jotta mahdut häämekkoon”. Jokaiseen hetkeen löytyy syy laihduttaa, ja yleensä yksi tai useampi keino, valjastettuna hyvillä onnistumistarinoilla, ehkä myös julkkiksen kertomana. Näin tänäkin vuonna.
Muutos tai ei muutosta
Somen kautta näkee nykyään muutoskuvia enemmän kuin koskaan. Ennen ja jälkeen. Useimmiten ne kertovat laihduttamisesta, tai rankasta treenauksesta, joka huipentuu vaikkapa fitness-tapahtuman kisalavalle. Myös muita muutoksia tapahtuu nykyään paljon.
Muutoskuvat kannustavat monia. Moni motivoituu kun näkee, että joku muukin onnistui, miksi en siis minäkin. Tiedän myös paljon niitä, joille ne aiheuttavat ahdistusta, turhautumista, pahaa mieltä ja oman itsensä jatkuvaa tarkkailua ja kyseenalaistamista.
Se, että joku toinen on tehnyt elämänmuutoksen tai esittelee hurjan treeninsä tai laihdutuksensa tuloksia, ei tarkoita, että jokaisen pitäisi tehdä niin. Se, että moni media tuputtaa jatkuvalla syötöllä erilaisia laihdutuskuureja ja ruokavalioita, vinkkejä siihen millä liikunnalla paino putoaa parhaiten, se vaikuttaa. Ja silloin kun jotain tuputetaan tarpeeksi paljon, voi olla todella vaikea nähdä metsää puilta. Etenkin nuori tai muuten altis mieli alkaa helposti uskoa, että kyllä, noin on minunkin nyt toimittava, minussa on jotain vikaa.
Aikamme vitsaus on jo muutenkin erilaiset syömishäiriöt, huono itsetunto ja kehonkuvaongelmat. Kouluaikana omalta ja rinnakkaisluokilta löytyi montaa erilaista syömis- ja syömättömyysongelmaa. Etenkin lukiossa tämä ilmiö paheni. Tuttavapiirissä yksi kärsii vääristyneestä kehonkuvasta, toinen ahmimishäiriöistä, anoreksiat ja muut syömishäiriöt tuntuvat tulevan vastaan joka puolella. Monen kohdalla erilaisia oireita ovat laukaisseet jonkun toisen sanat tai teot, tai vaikkapa ihmissuhteissa koettu henkinen lynkkaus, toki syitä on muitakin.
Sanojen vaikutus
Olen surullinen siitä, miten moni tajuamattaan viljelee näitä nurinkurisia ajatuksia täydellisyydestä ja erilaisista odotuksista lasten ja nuorten päähän. Olipa kyse sitten vartalosta, kasvoista, tai koosta. Ulkonäkö, se on asia joka on aina meidän jokaisen yksityinen asiamme, jota kenenkään muun ei kuulu arvottaa. Asia, jonka kanssa lähes jokainen on jossain kohtaa nuoruuttaan käynyt joko kamppailun, tai ainakin pienen ihmetyksen siitä, kun kaikkia muutoksia on aikanaan alkanut tapahtua.
Aikuisena ja vanhempana olen itse miettinyt kaikkea tekemistäni tarkkaan. Kaikki lähtee omasta esimerkistä. Miten puhut nuoren ulkonäostä tai puhutko lainkaan? Miten puhut itsestäsi ja ulkonäöstäsi nuoren edessä, vai puhutko ollenkaan? Miten puhut muiden ihmisten ulkonäöstä, vai puhutko ollenkaan? Näillä on suuri merkitys, kun nuori tai vanhempikin miettii omaa itseään ja tutustuu elämän mukanaan tuomiin muutoksiin itsessään.
Mä olen nähnyt ja kuullut nuoresta asti miten puututaan niin lasten kuin aikuisten painoon ja ulkonäköön. Olen kasvanut kurinalaisessa tanssimaailmassa, sekä kriittisessä mallimaailmassa. Jälkimmäinen on maailma, joka vaatii varhaisen aikuistumisen ja vahvan itsetunnon. On ymmärrettävä että olemme yksilöitä, emmekä ole koskaan samanlaisia, vaikka meitä työtilanteissa verrataan. On kaksi täysin eri asiaa, onko itse hyvä sellaisena kuin on, ja onko jonkun asiakkaan mielestä tarpeeksi hyvä johonkin tiettyyn työhön.
Se määrä, minkä olen elämässäni kuullut jonkun valittavan omasta painostaan muiden kuullen, makkaroistaan, selluliitistaan, se määrä on suuri. Ikinä ei voi tietää kalastellaanko sillä salaa kehuja, huomiota tai jopa apua, tai ehkä se on vain puhtaasti ajattelemattomuutta tai muilta opittua toimintaa. Mutta kaikkea voi ainakin yrittää muuttaa.
Olen nähnyt kun ihmiset viettävät peilin edessä pitkiä aikoja itseään ääneen arvioiden ja verraten, testaillen miltä näyttäisivät erilaisena, mahdollisesti “parempina”. Joillakin on huomaamaton tapa ujuttaa lastenkin kuullen lauseisiin asioita, jotka korostavat ulkonäön tärkeyttä ja ajatuksia täydellisyydestä. Mulle ne särähtävät korvaan aina, ja jäävät mieleen.
Lapset ja nuoret ovat alttiita kaikelle, ja heidän lähellään pitäisi olla erityisen varovainen tällaisista asioista puhuessaan. Paineita ja odotuksia tulee luotua todella helposti, ja jo pieni kommentti voi käynnistää jonkinlaisen prosessin toisen ihmisen mielessä. Moni toimii silti päinvastoin, ajatellen ehkä, että lapset eivät kuule tai ymmärrä. Kyllä lapset kuulevat ja ymmärtävät. Minäkin kuulin ja näin niin paljon asioita jotka eivät olleet mulle tarkoitettuja. Olen aina tarkkaillut kaikkea ympärilläni ja poiminut paloja keskusteluista, vaikka kukaan muu ei sitä huomaa.
Mulla ei ollut lapsena idoleita, en fanittanut kenenkään ulkonäköä tai elämää ajatuksella että ”minäkin haluan tuollaiseksi”. Ei sillä että olisin voinutkaan haluta, sillä tarjolla ei juuri ollut realistisia ja samaistuttavia esikuvia. Ei ollut tarvetta kopioida kenenkään ulkonäköä, sillä ihmettelin jo päivittäin omaani. Ei ollut ketään, joka näytti samalta. Ei ollut ketään jonka otsa oli samanlainen kuin minun, hiuksista puhumattakaan. Sivuprofiilianikin kammosin, piirteeni olivat täysin erilaiset kuin kellään muulla.
On äärimmäisen tärkeää, että me hyväksytään itsemme, totutaan ja opetellaan tuntemaan itsemme. Me olemme itsemme kanssa läpi elämän, jolloin itsensä hyväksyminen on kaiken a ja o. Ja jollei hyväksytä, niin tehdään asioita sen eteen, että pystytään kehittymään ainakin hyväksyvämpään suuntaan. Muiden mielipiteiden ei pitäisi olla merkityksellisiä kun on kyse siitä omasta elämästä.
Selfiet ja some
Mallintyöt jo nuorena opettivat siinä, että itseään oppii näkemään eri suunnista, ja tottumaan siihen, miltä mistäkin suunnasta näyttää. Toisin kun nykyisessä erikoisessa yhden ilmeen ja kuvakulman selfie-maailmassa.
Kammosin todella pitkään selfien ottamista, se oli ehkä typerintä mitä hetkeen oli keksitty. Kuvata nyt itseään, miksi? Vaikka olenkin sinut itseni kanssa, tuntui se äärettömän nololta ja turhamaiselta, todella oudolta kaikin puolin, aivan kuin haluaisi ihailla itseään peilistä jatkuvasti.
Nyttemmin olen jo tottunut siihen, mutta edelleen koen sen kiusalliseksi usein. Etenkin jos on vaara että joku näkee. En pysty kuvittelemaan ottavani monia kymmeniä selfieitä, joista sitten valitsen ja muokkaan yhden jonka laitan esille. Toivon aina selviäväni yhdellä, ja se sitten on mitä on. Täydellisyyttä ja hinkkausta en selfiehini halua enkä kaipaa, enkä haluaisi tuhlata sellaiseen aikaakaan.
Monen kohdalla somella ei ole mitään tekemistä oikean elämän tai ulkonäön kanssa. Osalla se on huolella luotua illuusiota, taidetta jossa kaikki on mietitty ja hiottu ja käsitelty. Valitettavasti se seikka ei aukea kaikille, ja silloin moni kokee itsensä todella poikkeavaksi somessa näkemänsä sisällön valtavirrasta.
Somessa voi onneksi valita minkälaista sisältöä seuraa. Joskus tuntuu kyllä kuin katselisi jotakin tuotekatalogia, jossa kilpaillaan “täydellisillä” kuvilla, “täydellisillä” ja mitä hienoimmilla lokaatioilla, “täydellisillä” vaatteilla, “täydellisillä” vartaloilla ja symmetriseksi meikatuilla/täytetyillä tai muokatuilla kasvoilla. “Virheitä”, eli sellaista aitoutta, sitä on vaikeampi löytää, mutta onneksi niitäkin on.
Somessa täytyy pitää mielessä, että kaikki mitä näkee ei todellakaan ole aitoa. Kuvankäsittelyohjelmia on vaikka muille jakaa, ilmaisia ja maksullisia. Kun ihminen saa muokkaustyökalut helposti itselleen, on helppo päätellä, että otoksia harvemmin julkaistaan koskemattomina. Somen illuusio tulisi siis muistaa, eikä kokea minkäänlaisia paineita, jos ei näytä samalta kuin muut kuvissaan. Eivät välttämättä hekään ole livenä kuin kuvansa.
Yhtä kaikki, jotenkin toivoisin, että sen lisäksi, että vuoden alussa luvataan urheilla enemmän, painaa vähemmän ja korjata niitä oletettuja vikoja siinä omassa ulkonäössä, luvattaisiin vaikka jo heti tänään kiinnittää enemmän huomiota siihen, millä tavalla vaikutamme jonkun toisen itsetuntoon.
Toivoisin, että ihmiset miettisivät enemmän miten puhuvat itsestään ja miten muista. Miten kommentoimme omaa tai muiden ulkonäköä, tai jätämmekö kommentoimatta. Lasten ja nuorten itsetuntoa on tärkeä tukea, ja tekemällä oman kauniin lupauksen, voi tehdä jo vähän. Se voi tuottaa hyvää muillekin kuin itsellemme, kun mietimme mitä viestiä haluamme välittää lapsille ja nuorille.
Tee sinäkin #kaunislupaus, ja tue lasten ja nuorten itsetuntoa.
Kurkkaa lisää aiheesta sivulla Demi.fi