Elämässä on tiettyjä hetkiä, jolloin asiat muuttuu. Paljon puhutaan erilaisista vuosien sykleistä, joiden jälkeen aina muutoksia tapahtuu.
No, en tiedä uskonko tuohon, uskon enemmänkin siihen, että asiat tapahtuu silloin kun niillä on tarkoitus tapahtua, siinä ei vuosilla ole merkitystä.
Lasten kanssa elämässä tulee niitä muutoksia. Nyt en puhu hetkistä, jolloin ensimmäisen kerran käännähdetään, taikka ensimmäistä kertaa syödään vaikkapa kiinteää ruokaa. Tarkoitan muutoksia, jolloin esimerkiksi siirrytään päiväkotiin, kun koulu alkaa ja kun harrastaminen alkaa. Ja se hetki, kun jotkut harrastukset sitten loppuu.
Mä olen saanut tähän asti käyttää itsestäni moniakin hauskoja titteleitä ja ilmaisuja, kuten soccermom, hockeymom, korismutsi, lätkämutsi, futismutsi ja on siellä jokin muukin tainnut vilahdella. Olen vuosien saatossa leiponut lukemattomat mokkapalat ja munkit buffetteihin, myynyt, ostanut, kuskannut, multitaskannut harrastuskuviot ja aikataulut, delegoinut omien ja muiden lasten kuljetuksia, seissyt kaatosateessa futisturnauksissa, istunut vaivautuneena koriskatsomoissa ja hytissyt kesäkuumalla jäähallissa.
Paljon on mahtunut mukaan kommelluksia, sairaalareissuja, keppejä ja murtumia, ja myös upeita onnistumisia, voittoja ja palkintoja, sekä niitä turhautumisten ja häviöiden jälkeisiä lohdutuksia ja tsemppaamisia. Säätöä ja tapahtumaa on ollut enemmän kuin tarpeeksi, ja se on ollut hyvinkin viihdyttävää. Samalla kuitenkin on koettu myös ne negatiiviset harrastusten toiset puolet, mutta niitä puolia löytyy kaikista. Elämä ei aina ole pelkkää kivaa ilman vastoinkäymisiä, eikä sen kuulukaan olla.
No, tämä vuosi on ollut mulle kyllä monellakin tapaa muutosten ja koettelemusten vuosi siis ihan joka saralla. Nyt tapahtui rytinällä pari muutosta, joihin en ihan vielä ollut varautunut. Tiesin että ne tapahtuvat kyllä, mutta en ehtinyt ennakoimaan näitä.
Kyseessä on kuitenkin hyvin kepeät muutokset, vakavista asioistahan ei ole kyse, vaan täysin normaaleista. Neljästä lasteni harrastuksesta kaksi tuli nyt päätökseen. Molemmille lapsille jäi yksi harrastus kun toinen tiputettiin pois.
Enää en voi käyttää titteleitä kuten korismutsi ja futismutsi. Etenkin jälkimmäisen lajin parissa kun on vietetty niin monia tunteikkaita vuosia, niin äidistä tuntuu hieman haikealta. Niin kuumimmilla kesähelteillä kuin ihan horror pakkaskeleillä kentän laidalla täristen on vietetty kaikki aika töiden ulkopuolella, välillä hyvässä, välillä pahassa, mutta lapsi on aina nauttinut ja se on ollut pääasia.
Mutta näin se menee, asiat muuttuu ja jutut loppuu.
Mulle tämä tarkottaa ehkä eniten muutoksia omiin aikatauluihin, eli lasten kuskaamiset ovat vähentyneet nyt puolella. Mitä siis tehdä tällä ylimääräisellä ajalla?
Lähinnä pelottaa se, että yleensä aina kun mulla on kalenterissa tyhjää, mun aivot sanoo että ota siihen vielä lisää töitä. Jollain tavalla voisin kutsua itseäni työnarkomaaniksi, tai ehkä vain perinteiseksi yrittäjäluonteeksi joka on ohjelmoitu tekemään töitä aina kun vaan voi. Mutta jospa koittaisi tällä kertaa tehdä asiat eri tavalla ja nauttia siitä, että nyt on enemmän sitä aikaa työn ulkopuolella. Sitä voisi ihan nauttia siitä saadusta vapaasta, tehdä eri asioita ja kannustaa lapsiaan vielä entistäkin enemmän niissä lajeissa joihin päättivät nyt lopulta keskittyä.
Eteenpäin siis.
