Tuon tuosta törmään kysymyksiin koskien töitäni. Toiminko tv-ohjelmissa tuottajana? Mihin asti tähtään? Missä haluaisin olla viiden vuoden päästä? No, kävisikö vastaukseksi, että vaikka tässä aika samassa paikassa?
Olen aina ollut tunnettu siitä, että teen kunnianhimoisesti työtä. Työmotivaationi on kova, teen paljon ja useita eri töitä ja alojakin samaan aikaan. Jos kalenterissani on tyhjiä päiviä tai tunteja, miellyttävistä töistä en kieltäydy.
Työ intohimona
Olen lähes aina töissä, kun olisi jotakin tapahtumaa tai menoa. Kaikki tämä ja työni luonne estää toisinaan osallistumasta tärkeisiinkin tilaisuuksiin. Lauantaina olisi ollut ystävän häät Kosovossa, mutta itseäni estivät lähtemästä kuukauden työkomennus, sekä kohdallani vapaa-ajan matkailun estävä vallitseva koronatilanne.
Olen aina halunnut oppia paljon, kehittyä, puskea urallani eteenpäin, ottaa riskejä ja hyppiä rohkeasti uuteen, ja tehdä vaihtelevasti useita asioita. Freelancer-yrittäjänä tavoitteenani on aina saada pidempiä projekteja ja sopimuksia yksittäisen keikan tai työpäivän sijaan. Toki usein olen tähdännyt myös uusiin rooleihin, korkeampiin asemiinkin, mutta yrittäjä nyt on jo itsessään ihan sopivan korkealla.
Vertailu ja muiden odotukset
Törmään monesti vertailuun, että minua nuorempi, mahdollisesti joku muu julkisuudesta tuttu vaikkapa tienaa enemmän kuin minä. Tullaan sanomaan ”Katso nyt mitä sen firma tahkoo, mikset sinäkin tekisi niin ja näin? Sun kannattaisi kyllä sitä ja tätä..”
Onkohan kellään näistä neuvojista käynyt mielessä, että ehkä olen elämässä juuri siinä missä haluan olla? Tai etten halua tehdä niitä samoja asioita joita joku toinen ehkä tekee? Teen juuri niitä töitä, joita haluan tässä kohtaa elämää tehdä, ja elän muutenkin juuri sellaista elämää mitä haluan elää? Olen tehnyt elämässäni paljon isoja liikkeitä ja valintoja, jotka ovat johtaneet minut juuri tähän hetkeen ja paikkaan.
Minun pitäisi monen mielestä tienata enemmän, tehdä erilaisia töitä tv-maailmassa, pyörittää missikisoja, johtaa tai työllistää muitakin ihmisiä. Toisten mielestä pitäisi myydä miljoona-asuntoja, asua itse omistusasunnossa, sijoittaa, käydä ulkomailla viikonloppulomilla, pyöriä pintaliitokemuissa Helsingissä ja hengata muiden julkisuudenhenkilöiden, poliitikkojen ja muiden jolllakin arvoasteikolla menestyviksi laskettavien ihmisten parissa. Huomioitavaa on myös se, että minun pitäisi ajaa omaa nykyistä malliston pienintä Volvoani hulppeammalla autolla ja kantaa kädessä vähintään Vuittonin laukkua. Ainakin näitä ja paljon muuta minun pitäisi muiden mielestä tehdä. Mutta miksi?
Keskinkertaisuus ja suorituspaineet
Mitä vikaa on siinä, ettei elämän tavoite ole pelkästään tienata niin paljon kuin vain ehtii? Pitääkö kaikessa aina pyrkiä ylöspäin, ja näyttää lisäksi ulospäin supermenestyjältä kaiken mahdollisen materian kanssa? Mihin jäi onnellisuus ja elämästä nauttiminen? Tai no, joillekin toisille raha, materia ja asema ovat ne isoimmat onnellisuuteen vaikuttavat tekijät.
Rehellisesti tunnen usein olevani niin ”väärä” ihminen julkisuuteen, koska nämä muutamat edellä mainitut asiat eivät ole yhtään minua. Suorituspaineita, odotuksia ja olettamuksia lyödään eteen joka suunnalta, se ei tunnu loppuvan koskaan. Edelleen jotkut muut ihmiset haluavat ohjata ja rakentaa elämääni ja uraani puolestani.
En halua myydä mitään, en asuntoja tai muutakaan, en halua liittyä millään tavalla politiikkaan, enkä halua palkata itselleni yhtäkään työntekijää tai välittää työntekijöitä eteenpäin. Been there done that. Olen tehnyt valintoja kokeiltuani näitä kaikkia jonkin aikaa, ja saanut kaikesta tarpeekseni syystä ja toisesta. Ne eivät sovi minulle, enkä halua tehdä niitä, vaikka olinkin monissa hyvä.
Mun tavoitteeni elämässä eivät koskaan ole olleet materiaan liittyviä. En koe alemmuudentunnetta asuessani vuokrakodissa, enkä ajaessani pienellä ihanalla Volvollani. Molemmat ovat olleet mulle onnellisia löytöjä ja täysin omia valintoja, enkä ole joutunut tyytymään mihinkään, päinvastoin sain juuri mitä toivoin.
Olen aina rakastanut työntekoa ja halunnut ehdottomasti elättää itseni. On ollut aina ensisijaisen tärkeää, että voin olla itsenäinen nainen, enkä elää jonkun muun rahoilla.
Mikä on itselle tärkeää?
Mun onnellisuuteni koostuu esimerkiksi sellaisista asioista kuin perheestä, minkälaista elämää elän lasteni kanssa ja minkälaiset keskinäiset välimme ovat. Asiat kuten miten toteutan työni kulloisellekin tilaajalle, mitä asioita tuon läheisten elämään ja miten pystyn omassa roolissani auttamaan yksittäisiä ihmisiä elämässään eteenpäin tukemalla, kuuntelemalla ja puhumalla heille tärkeistä aiheista, ovat tärkeitä. Näistä minkään arvoa ei mitata rahassa ja materiassa, ei myöskään onnellisuuden arvoa.
Mä olen siellä missä haluan tällä hetkellä olla. Olen kokeillut muita aloja, ja muitakin rooleja ja aina palannut viihdemaailmaan ja sen moniin minulle suomiin mahdollisuuksiin. Tiedän itse mistä elämässä nautin. Toki minullakin on unelmia ja suunnitelmia, mutta ne ovat kokonaisvaltaisia ja monet niistä sulkevat myös toisensa pois. Enkä puhu niistä etukäteen, ne joskus joko toteutuvat tai eivät.
Viime viikolla multa kysyttiin tuotanko erästä tv-ohjelmaa, jonka tiimoilta otin useisiin henkilöihin yhteyttä. Hetki ennen sitä kysyttiin, missä näen itseni viiden vuoden päästä? Vastaukseni jälkimmäiseen oli, että toivottavasti tässä aika samassa tilanteessa. Ei mulla ole ollut koskaan haluja kivuta esimerkiksi tv-maailmassa tuottajan rooliin, sehän on kokonaan erilaista työtä mitä nyt teen. Ei mulla ole tarvetta johtaa, määrätä, hallita ja pyörittää kaikkea. Haluan olla kentällä tekemässä omaa rooliani, kameran edessä juontamassa, tai takana järjestelemässä kulisseissa, haastattelemassa esiintyjiä tai kirjoittamassa ylös tapahtumia. Intohimoni ja kunnianhimoni eivät liity läheskään aina etenemiseen, vaan oman työni kehittämiseen ja parantamiseen.
Kadehtiminen on hölmöä
Olen tehnyt itseni kanssa paljon töitä siinä, ettei kaikessa tarvitse aina kilpailla ja olla se paras. Kaikkia asioita elämässä ei tarvitse suorittaa, vaan sitä voi valita mistä itse oikeasti nauttii, ja mikä muodostaa itselle sen onnellisen elämän. Kunnianhimo on hyvää, mutta sen ei tarvitse aina kohdistua jokaiseen työhön yhdellä ainoalla tavalla.
Kenenkään ei kannattaisi kadehtia kenenkään toisen elämää, eikä luoda paineita toiselle. Kun joku kadehtii taas elokuvatähtien tai huippumallien bikinikuvia tai vaikkapa jonkun toisen omaisuutta, kannattaa miettiä myös sitä, minkälaista se elämä itsessään kyseisellä ihmisellä sitten mahtaa olla. Kaikki ei sovi kaikille, ja kaikista ei ole kaikkeen, eikä kuulukaan. Voin luvata, että jokaisella on ne omat mörkönsä ja ongelmansa elämässään, vaikka ne eivät olisi samoja kuin itsellä, eikä niistä ehkä tiedetä ulkopuolella mitään. Tärkeintä on löytää oma paikkansa maailmassa ja elää itsensä näköistä omanlaista elämää.
Aina ei tarvitse pyrkiä eteenpäin tai ylöspäin. Elämästä saa nauttia myös olemalla juuri siinä missä on. Nautinnollista ja helteistä viikkoa kaikille!