Kadehdi, katkeroidu, loukkaannu, inhoa ja harmistu!

Kadehtiminen on meille suomalaisille tuttua, olemme tunnetusti kateellista kansaa.

Kateutta ilmenee töissä, harrastuksissa, niin tuttujen kuin vieraiden ihmisten kohdalla, ihan missä vain. Tuijottelua, arvostelua, mielipiteiden töksäyttelyä, jatkuvaa kilpailemista, juoruamista, toisten mollaamista sekä toisten mahdollisuuksien ja maineen tuhoamista. Sanoisin, että tämä on loputon suo.

Miten jonkun menestys on aina itseltä pois? Emmehän me kaikki nyt varmaankaan tavoittele samoja asioita, samaa työpaikkaa tai samaa miestä.

En väitä, että tämä olisi vain suomalaisten ominaispiirre, mutta kyllä tämä maa on tunnettu siitä, kuinka täällä halutaan lytätä muiden yritykset ja saavutukset.

Kateus on negatiivista ja mietinkin, että voisiko asioita kadehtimisen sijaan ihailla? Nyt kun mietit omia kateuden aiheitasi, mitäpä luulet? Onko ajatusten muuttaminen mahdollista?

Muilla kaikki paremmin

Nuorempana kadehdin monia asioita. Olin kateellinen toisten lasten ystävyyssuhteista, hiuslaadusta, ihonväristä, perheiden varakkuudesta ja siitä, että toisilla oli läsnä isä. Tallilla kadehdin niitä, joilla oli oma hevonen, ja tanssiuralla niitä pareja, jotka pääsivät maajoukkueeseen asti.

Nuoruudessa ei tietenkään voinut vilpittömästi ihailla toisten tekemistä ja onnistumista, koska oma identiteetti oli vielä täysin hukassa. Asioista ei muutenkaan ymmärtänyt tarpeeksi perustellakseen itselleen asioita ja syitä. Silloin mentiin kateudella ja epäoikeudenmukaisuuden tunteella, mietittiin ja verrattiin jatkuvasti, miksi toisella oli jotakin, mutta itsellä ei. Miksi en minä? Miksi ei minulla?

Malliaikoina minulla oli vaihe, että kadehdin pitkien mallien pituutta. Jollain tapaa uskoin sen olevan avain toimiston ykkösmallin rooliin. Kadehdin sitä, että näytöksiin muiden mallien hiuksiin taiteiltiin ties mitä luomuksia ja minun hiukseni säikähtäneet kampaajat laittoivat vain äkkiä kiinni ja pois silmistä. Saatoin kadehtia myös toisten mallien näytösmeikkejä ymmärtämättä, että sama meikki nyt vain ei näyttänyt minulla samalta.

Ne kateuden aiheet olivat usein pieniä ja mitä uskomattomampia asioita, mutta tuntuivat silloin isolta. Ei mulla silti koskaan tullut mieleen, että olisin kateuttani tehnyt jotain vahingoittaakseni toista tai tuhotakseni jotain toisen omaa. En ollut koskaan se, joka tuhosi toisten asuja missikisoissa. Nielin kateuden tai ehkä enemmänkin harmituksen aina itsekseni, ja ajattelin mieleni perukoilla, että kyllä minäkin joskus vielä pärjään jossakin.

Petolliset ystävät

Tiedättekö sen ystävän, joka noteeraa uuden kampauksen tai asun ja lynkkaa sen heti seuraavassa lauseessa tyyliin: ”Onko tuo nyt sitten muka hieno?” Vastaavia esimerkkejä on pilvin pimein. En tiedä onko motiivina toisen lyttäämiseen kateus, mutta ei se ainakaan rakkautta ole.

Vaarallisimpia ovat kateelliset ihmiset lähipiirissä, esimerkiksi juuri kateelliset ystävät. Ne, joille on uskonut joitakin yksityisiä asioita ja luottanut heidän haluavan vain hyvää. Meiltä kaikilta löytyy näitä elämän varrelta. Useasti nämä henkilöt tunnetaan myös eri porukoissa nimeltä. Maine kiirii, kun tarpeeksi moni jakaa saman kokemuksen. Heistä varoitellaan etukäteen ja joku varoo, joku ei.

Nämä samat ystävät haluaisivat ehkä haukkua ihan suoraan, mutta eivät sitä aina kuitenkaan tee. Sen sijaan he saattavat tehdä sen epäsuoraan kertomalla tai näyttämällä, kuinka ikävästi nyt joku toinen on minusta sanonut tai kirjoittanut. Yhteen aikaan eräs ystäväksi kutsumani tuuttasi silmieni eteen lähes päivittäin viesteillä kaiken negatiivisen, mitä netistä minusta löysi tai tutuiltaan minusta kuuli. Tämän lisäksi hän jaksoi haukkua valintojani vielä toisille ystävilleni. Luonnollisesti hänkään ei enää kuulu ystäviini, eikä elämääni missään muussakaan roolissa.

Olen kokenut useammin kuin muutaman kerran, että yksityisiä asioitani on levitelty täysin tuntemattomille, jopa mediaan asti. Kehenkään ei voi luottaa. Luonnollisesti se kuuluu julkkiksen elämään, uusia juoruja ja tarinoita syntyy päivittäin, vaikka ei edes liikkuisi kodistaan. Sen, mikä on totta ja mikä ei, tietää itse, mutta muut ovat lähtökohtaisesti valmiita uskomaan kyseenalaistamatta kaiken kuulemansa ja lukemansa.

Kateutta, vihaa vai kilpailua?

Motiiveja erinäisten juttujen syntyyn ei voi tietää, mutta kateus on toisinaan yksi. En missään nimessä kuvittele, että kaikki haukkuminen ja juoruilu olisi kateudesta johtuvaa, näin ei todellakaan ole. Mutta osa kuitenkin on. Mukana ovat varmasti myös muut syyt, kuten puhdas inho, ärsyyntyminen, oman elämän negaatiot, oman olon parantaminen ja oman egon pönkitys tuomalla toisia alaspäin. Toisinaan jokin aihe tai kokemus voi liipata niin läheltä omia kipupisteitä, että inho itseä ja tapahtunutta kohtaan on helppo suunnata toiseen henkilöön, varsinkin sellaiseen, joka muistuttaa jotenkin tästä asiasta omilla tekemisillään tai on vain juuri nyt ärsyttävän positiivinen.

Mulla on käynyt elämässä usein niin, että ystävä on ollut kateellinen parisuhteesta tai jo pelkästä ihastuksesta ja on oltu tyytymättömiä omaan tilanteeseen. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun omaa sen hetkistä poikaystävää, ihastusta tai vaikkapa uunituoretta exää on havitellut täysin näkyvästi silmieni edessä joku aivan lähipiiriin kuuluva. Nämä ovat pariin otteeseen päätyneet jopa seurusteluun ja muihin kanssakäymisiin asti, mutta eipä niistä sen enempää.

Teininä sitä ajatteli, että kai tämä vaan kuuluu hyväksyä, ei tällaisesta sovi loukkaantua. Onneksi vanhempana jo tajusi, ettei tuollaista tarvitse hyväksyä.

Kilpailuvietti

Vartuin pääasiassa kilpakumppaneiden kanssa eli ystävät löytyivät samassa lajissa kilpailevista tytöistä, hevostallilta ja omalta pihalta. 

Me tytöt kilpailimme kyllä kaikkialla, treeneissä, kisoissa ja vapaa-ajalla. Kilpailimme rusketuksesta, pojista, ulkonäöstä, koulumenestyksestä, hoitohevosista, kilpailusijoituksista, huomiosta, vaatteista, tanssipareista ja kavereista.

Vanhempana kilpailimme edelleen, mutta aiheet vaihtuivat. Nyt on kilpailtu virallisesti ulkonäöstäkin. Tanssikavereideni kanssa kilpailin niin pojista kuin tanssimenestyksestäkin ja lopulta kisasimme yhden kanssa jopa parissa samassa kauneuskilpailuissa. Yleensä kaikessa voitti hän, missikisoissakin ensin, mutta lopulta ratkaisevimman kisan voitin minä.

Missi- ja malliaikoina kilpailtiin senteistä, strategisista mitoista. Kiinteistönvälitysurani aikana halusin olla se, jolla oli eniten uusia kohteita ja kerrankin voitostani palkintona oli kuumailmapallolento. Aina olen kilpaillut myös miehistä tai joku muu on kilpaillut näistä mun kanssa. Ja freelanceryrittäjänä kisaan koko ajan töistä ja keikoista muiden kanssa. Jatkuva kilpailuasetelma, joka ei sovi kaikille.

Mulla on aina ollut järkyttävä kilpailuvietti. Toisilla sellaista ei ole. En minäkään kaikesta kilpaile, enkä kaikkia vastaan. Tiedän, ketkä koen milloinkin kilpailijana ja millä osa-alueilla.

Jos kisa on sellainen, että tiedän etten pärjää, ei mikään motivoi minua kilpailemaan täysillä. Tiedän omat vahvuuteni ja heikkouteni, enkä lähde kisaan, jossa kilpaillaan niillä heikkouksilla. Paitsi, jos kyseessä on jokin ainutlaatuinen kokemus, joka ylittää lopputuloksen tärkeyden. Jos vähääkään näen mahdollisuuksia, voi olla varma, että kilpailen täysillä ja asetan itselleni jatkuvia tavotteita.

Kateudesta ihailuun

En nuorena tiennyt, että joku kadehti minua. Nyttemmin moni on sanonut, että kadehti silloin vaikkapa ryhtiäni, täydellistä ihoani tai ihonväriäni, mutta ikävä kyllä itse näin vain kiusaamista tai ikävää kommentointia juuri näistä samoista asioista. Olisipa joku sanonut näitä ääneen silloin, olisi helpottanut elämää huomattavasti.

Olen sitä mieltä, että kateuden pystyy muuttamaan ihailuksi halutessaan tai siitä pystyy luopumaan. Asennettaan pystyy aina muuttamaan.

Jospa siis miettisimme kateuden syitä. Voisiko kateuden ja inhon sijaan ajatella näitä kateuden aiheita omina tavoitteina? Mikäli ei, ehkä kateudesta voisi ihan vain luopua ja todeta, ettei edes kilpaile samoista asioista, joten ei todellakaan ole itseltä pois, jos joku muu menestyy tai omistaa jotain. Keskittymällä tekemään omasta elämästä paremman ja haluamansa näköisen, voi lopettaa muiden kadehtimisen.

Ihanaa viikonloppua, nauttikaahan omasta elämästänne!