Missasin koronan vuoksi tämän vuoden “älä laihduta”-päivän. Tämä harmitti, koska päivä on erityisen tärkeä. Laihduttaminen, vartalo ja ulkonäköpaineet ovat asia, josta ei voi puhua liikaa.
Laihduttamisesta ja vartalon arvostelusta puhuminen on aihe, joka vaatii enemmän kuin yhden päivän vuodessa. Mutta on hyvä, että jokainen uhraa ajatukselle edes sen yhden päivän. Oma ajatusmaailmani koskien ihmisten erilaisia kehoja, niiden muutoksia, muokkauksia ja arvosteluja kohtaan on ja pysyy päivästä riippumatta.
Itselleni painon ja ulkonäön vahtaamiset ovat olleet tuttuja malliurani alusta asti. Ja kyllä, se on osaltaan täysin ammatinvalintakysymys.
Donald Trump ja Miss Universum 1996
Muistelin viime viikolla oman vuoteni Miss Universum -voittajaa Alicia Machadoa, joka joutui painonsa vuoksi ison skandaalin silmään missivuonnaan. Silmiini osui video, jossa silloin kisat omistanut Donald Trump kutsuu Miss Universumia ylipainoiseksi ja syömiskoneeksi. Se vähä, mitä itse näin kuukauden kisarupeamamme aikana Alician syövän, kertoi ettei kyseessä ollut syömiskone, vaan ihminen, joka panosti äärimmäisen kunnianhimoisesti kilpailun voittoon myös ruokailun osalta.
Siihen aikaan kilpailuissa harjoiteltiin tansseja ja erilaisia esityksiä lähes joka päivä. Niiden lisäksi edustettiin päivittäin tapahtumissa ympäri Las Vegasia. Useimmiten herätyskelloni soi viideltä, koska seitsemältä oli oltava aamupalalla täydessä tällingissä. Olimme saapuneet bussilla hotellille edustustilaisuudesta pahimmillaan kahdelta yöllä, joten unet olivat koko ajan minimissä.
Ruokaa oli tarjolla paljon, ja harjoitustilan pöydät notkuivat erilaisia amerikkalaistyylisiä välipaloja. Oli valtavia keksejä, nachoja, sipsejä ja monia muita herkkuja. Toki kevyempiä vaihtoehtojakin oli, mutta moni valitsi muita.
Vuoden 1996 kisoissa tyttöjä lihoi tuon kuukauden kestävän kilpailun aikana ulos finaalipuvuistaan. Syitä oli ymmärrettävästi tarjolla monia, kyseessä kun ei ollut se stressittömin ympäristö. Jotkut kilpailijoista päätyivät lainaamaan toistensa iltapukuja, kun oma ei sitten enää istunutkaan päälle. Jotkut, kuten jo edesmennyt huonetoverini Miss Jamaika taas lainasivat toistensa asuja muista syistä. Osa koki epävarmuutta sekä itsestään että omasta asustaan.
Kilpailun loppupuolella moni tytöistä lähetti henkilökuntaa ostamaan ranne- ja nilkkapainoja sekä vyötärönlämmittimiä ja sitten jumpattiin kilpaa omaa harjoitusvuoroa odotellessa. Mulla oli kuukauden aikana yksi väli, jossa ehdin käydä hotellin juoksumatolla, siinä se.
Reidenympärykseni mitattiin kisoissa erään suomalaisen toimittajan toimesta ja senttejä kauhisteltiin. Reiteni olivat puheenaihe Suomessa. Saavuttuani aikanaan ensimmäistä kertaa kisojeni jälkeen mallitoimistolle, siellä minulle täysin vieras naishenkilö avautui ensi töikseen siitä, että reisieni takia hävisin ja jäin kolmanneksi. Nopea laskeutuminen lentokentän juhlavasta vastaanotosta maan kamaralle.
Missin mitoissa vai ei?
Tuona vuonna liikkui vahvasti huhuja, että Alicia mahdollisesti menettäisi kruununsa kilojensa vuoksi. Asiasta uutisoitiin ympäri maailmaa. Suomessa iloittiin asiasta, koska jonkun logiikan mukaan minukin sijoitukseni kisassa silloin nousisi. Sijoitustani kolmanneksi harmiteltiin kovasti, koska jos olisin sijoittunut toiseksi, saattaisin nyt periä kruunun.
Kommenttia Alician lihomiseen kysyttiin minultakin. Muistan tunteneeni sääliä häntä kohtaan, tai lähinnä sitä, millaisessa pyörityksessä hän painonsa vuoksi oli. Ihmiset lihovat ja laihtuvat, se on elämää. Jokin lehti teki tuolloin minusta pilapiirroksen, jossa olin minä karikatyyrimaisesti kymmenen kiloa isompana. Tuo kuva jäi mieleen erittäin hyvin ja tiesin varsin hyvin tuon kilojen lisääntymisen toteutuvan jossakin kohtaa.
En ole ollut missin ja mallin mitoissa joidenkin mielestä koskaan. Aina olen ollut jostain liian iso. Toki myös muut mittasuhteet poikkesivat muista suomalaisista. Mallintöiden ja missikisoissa tapahtuvien senttien ja painojen vertailun vuoksi tietyissä, muiden asettamissa rajoissa oli kuitenkin pysyttävä niin kauan kuin halusi kisata ja olla alalla uskottava. Minulle se ei todellakaan tullut ihan vain luonnostaan. Eikä se ollut ihanaa ja mukavaa elämää.
Huippumallia hakusessa
Moni povasi minulle kansainvälistä uraa mallina. Itse katsoin peiliin tiedostaen varsin hyvin kansainvälisen mallimaailman rakenteelliset vaatimukset. Pystyin helposti sanomaan näille mielikuville ei, koska tiesin, ettei se olisi mahdollista eikä elämää minua varten. En olisi koskaan fysiikaltani huippumalliksi sopiva, enkä haluaisi elää elämää, joka keskittyy syömisen vahtimiseen ja vaatekokoon. Muilla oli näitä unelmia, mutta mulla oli jalat koko ajan tukevasti maassa enkä ole muutenkaan haihatellut ulottumattomissa olevien asioiden perään.
Muutama kuukausi Miss Universum -kisojen jälkeen Italian uusi missi Denny Mendez tuotiin Suomeen, koska hänkin oli maansa ensimmäinen musta missi. Kuitenkin meistä tehtyjen huomioiden aiheeksi nousi nopeasti pakollisen rodun sijaan paino. Denny oli pidempi ja hoikempi, ja kokoamme vertailtiin tauotta. Kauneuskisoissa tämä toki kuuluu asiaan, mutta me emme koskaan edes kilpailleet samoissa kisoissa keskenään. Hyvät, pahat ja rumat -tv-ohjelmassa meidät sitten punnittiin.
25 vuotta myöhemmin
Nyt 25 vuotta ensimmäisten televisiossa esitettyjen kilpailujeni jälkeen saan edelleen viikoittain muistutuksia siitä, mitä joku on ulkonäöstäni mieltä. Absurdia. Kerran missi, aina missi. Edelleen minua arvotetaan ulkonäön perusteella ja verrataan siihen, mitä olin 25 vuotta sitten, juuri 18 vuotta täyttäneenä.
Vaikka jo vuosikausia työelämässä saavutukseni ja tavoitteeni ovat perustuneet pääosin aivan muuhun kuin ulkonäköön, tälle tielle ei silti näy olevan loppua.
Saan säännöllisesti muistutuksia siitä, että olen jonkun silmissä ruma, lihava, läski, turvonnut, paisunut ja mitä milloinkin. Moni muistaa edelleen kommentoida pelkkään painoon liittyvästi, että olen nyt parempi, muodokkaampi, naisellisempi, ihanampi tai ehkä jopa sopivampi kuin nuorena. Mikään näistä ei aiheuta mulle reaktiota siten kuin ehkä odotetaan, ei kehuna eikä loukkauksena. Mutta ne aiheuttavat turhautumista, kun saa muistutuksen siitä, miten on edelleen monen mielestä täysin ok arvostella etenkin naisia heidän ulkonäkönsä osalta. Olipa ollut missi tai ei.
Aina vanhoja kuvia jakaessa viestiboksiini tippuu kehuja nykyisestä vartalostani, kuinka nyt on paremmin, kun on vähän lihaa luiden ympärillä. Nämä kehuiksi tarkoitetut viestit sisältävät kuitenkin niin paljon tietynlaista asenteellisuutta. On käsittämätöntä, että toisten vartalon arvosteleminen on edelleen vuonna 2020 täysin ok. Surullista tässä on se, että asenteet periytyvät vanhemmilta lapsille ja moni kamppailee huonon itsetunnon kanssa ulkonäkönsä vuoksi. Osa haluaa hyväksyä itsensä ja osa haluaa hyväksyntää muilta.
Koronakilot
Nyt korona-aikana olen törmännyt moniin postauksiin, jossa ihmiset kertovat huumorilla höystettynä kokeilleensa, menivätkö farkut vielä päälle, ja miettivänsä millä hankkiutuvat eroon mahdollisista koronakiloista. Monessa postauksessa on humoristisesta ulkoasusta huolimatta sisällytettynä aito huoli siitä, että mitä jos nyt lihoo? Joillekin se tuntuu olevan maailmanloppu.
Jää väkisin mietityttämään, mitä se kertoo, jos suurin huoli maailmanlaajuisen pandemian aikana on omat lisäkilot? Mene ja tiedä.
Hyvää loppuviikkoa, muistakaa olla armollisia itsellenne ja muille.
2 Responses
Ihailen Lolaa, en tiedä tarkalleen miksi. Ehkä uskalluksen ja rehellisyyden vuoksi. Itseäni, nelikymppistä äitiä, jonka koti- ja työelämä mullistui koronan vuoksi, ottaa päähän koronakilot: Pitääkö vielä lihoakin, kun muutenkin kaikki stressaa, muuttuu ja hajoaa käsiin?! Kertonee minusta ihmisenä, parisuhteestani, kaiken epävarmuudesta. En luota, edes siihen että kelpaisin. Uskaltaisinpa olla kuin Lola! Toteuttaa haaveeni rehellisenä kirjoittajana ja olla oma itseni! Ps. Olen nähnyt Lolan aikanaan, lähes 20 vuotta sitten, Turussa Valintatalossa. Hän pudotti lasipullon juomakaapista ja pullo hajosi. Lola jatkoi lasin yli kassoille, kertoi kai että hajoitti pullon ja lasia on lattialla. Itse jäin ihailemaan kasvoja, jotka eivät punastuneet häpeästä, kun sattui moka ja silmiä, jotka eivät alkaneet pälyillä näkikö joku, miten tuli epäonnistuttua. Olisinpa kuin hän!
Kiitos tästä, ja kaikkea hyvää sinulle. Kaikki me teemme virheitä, paljonkin, se on vain elämää.