Jälleen vuotta vanhempi ja viisaampi, mutta ennen kaikkea onnellinen!

Niin siinä vaan kävi, että taas tuli yksi vuosi lisää mittariin. No oliko vuosi taas kokemisen arvoinen? Todellakin!

Mitä sitten on elämä täyttäessäni 43? 

Se on useita toteutuneita unelmia. Se on elämää kahden valloittavan teinin äitinä ja elämää rakkaiden ihmisten kanssa. Se on työskentelyä alalla, johon tuntee vahvaa intohimoa, ja se on vapautta elää juuri sellaista elämää kuin tällä hetkellä itse haluaa. 

Vaikka monet unelmat ovat jo tässä iässä toteutuneet, tulevaisuudessa siintää silti monia vielä toteutumattomia unelmia. Tuskin luovun unelmoinnista ja elämän janostani koskaan. Ja miksi luopua? Ehei, elämä muuttuu koko ajan vain paremmaksi.

Matka on toki ollut jo pitkä. Matkan varrelle on mahtunut suuria menestymisen hetkiä, kuuluisuutta, ihailua ja isoja onnistumisia niin työelämän kuin yksityiselämänkin saralla. Samoin tälle reitille on mahtunut valtavia epäonnistumisia, menetyksiä ja suuria pettymyksiä. Isoja ja pieniä valintoja on tehty paljon, riskejä on otettu ja toiset ovat johtaneet hyvään ja toiset huonoon lopputulokseen. Mutta ennen kaikkea nämä 43 vuotta ovat menneet vauhdilla ja paljon on ehtinyt tapahtua. 

Vuodet muokkaavat

Joka vuosi koetan kehittää itseäni lisää eri osa-alueilla ja oppia jotain uutta. Olen jo kauan sitten tiedostanut ja hyväksynyt omat heikkouteni ja puutteeni, enkä ole niiden osalta katkeroitunut. Tiedän, mihin olen joskus pystynyt ja osaan arvostaa niitä asioita. Ja tiedän, mihin en pysty nyt enkä koskaan. En kuitenkaan elä menneessä, eikä menneisyys määrittele minua, mutta se on iso osa minua ja vaikuttanut paljolti siihen, mitä nyt olen.

Nautin suuresti siitä, että lapseni ovat jo ehtineet pitkälle teini-ikään. Tulossa ovat täysin uudet vaiheet ja uudet haasteet, ja tietysti äidin roolissa tapahtuu isoja muutoksia, koska koko ajan lapset tarvitsevat vanhempiaan vähemmän ja eri tavoin.

Itsenäisyyteni ja itsevarmuuteni ovat vuosien saatossa vain vahvistuneet. Olen löytänyt omat vahvuuteni ja intohimoni sekä pysynyt tiukasti oman toiveeni mukaisella polulla tehden myös sellaisia valintoja, joita muut eivät välttämättä ymmärrä. Olen itsepäisesti pitänyt kiinni tietyistä periaatteista ja ollut se henkilö, joka päättää mihin suuntaan elämässä risteyksistäni lähden. Olen myös järkähtämättömästi valinnut itse niin taisteluni kuin työprojektini, kaikkeen minua ei saa lähtemään.

En ole pelännyt irtautua huonoista tilanteista, olivatpa ne sitten työelämässä tai ihmissuhteissa. Minusta pääsee eroon hyvin nopeasti, kun mittani tulee lopullisesti täyteen. Kärsivällinen olen ollut ja monesti liiankin, mutta kaikkia asioita ei vain saa kaikille osapuolille toimivaksi vaikka miten yrittäisi. Monista asioista elämässäni olisin voinut luopua jo paljon aikaisemmassa vaiheessa, mutta ehkä jokin oppi olisi jäänyt silloin saamatta. Olen jo aikaa sitten omaksunut asenteen, että virheistä ja epäonnistumisista saa suurimmat opit ja siksi niillä on aina tarkoituksensa. 

Vapaus on tavoiteltavaa

Mun elämä on ollut aikuisiällä vahvasti unelmien jahtaamista, niiden toteuttamista, elämästä nauttimista, uusien asioiden kokemista, omien ideoiden toteuttamista ja itsensä kuuntelemista. Monien silmiin elämäni näyttää hektiseltä, vauhdikkaalta, todella mielenkiintoiselta ja vaihtelevalta. Hyvin paljon se sitä onkin, ja hyvä niin.

Yksi tärkeimpiä asioita mulle elämässä on vapaus. Olen vapaa tekemään töitä, joita haluan, viettämään aikaa niiden ihmisten kanssa, joiden haluan ja tehdä näitä täysin omien päätösteni ja aikataulujeni mukaan. En ole myöskään sidottuna lemmikkiin tai asuntolainaan, en edes huonekasveihin. Enkä halua itse olla riippuvainen kenestäkään.

Mulla on vapaus tehdä hulluiltakin kuulostavia työprojekteja, lähteä seikkailemaan toiselle puolelle maailmaa lyhyellä varoitusajalla, jos näin haluan. Ja ennen kaikkea, mulla on vapaus olla rakkaideni seurassa sekä hyvässä että pahassa juuri se, mitä olen. Toki vapauttani arjessa rajoittaa julkinen elämä, mutta vapaudesta ilman tunnettuutta, siitä pääsee nauttimaan ulkomailla ja pysyttelemällä täysin omissa oloissaan.

Ennen kaikkea vapaus tulee siitä, että saa olla juuri sitä, mitä haluaa ja mitä on. Kukaan ei aseta enää muottia, johon pitäisi mahtua niin ulkonäön kuin elämässä tapahtuvien asioiden osalta. Nautin siitä, etten edes sovi muotteihin, eikä minua voi lokeroida, vaikka on parisenkymmentä eri lokeroa, joihin minua on koitettu saada mahtumaan. Ei onnistu.

Olen hyvin perillä siitä, kuka olen ja miksi ja mitä haluan tulevaisuudessa olla ja olla olematta. Omaa tekemistä varjostavat ainoastaan itsekriittisyys ja taipumus perfektionismiin, mutta muuten tekemiseni on aika vapautunutta. Hyväksyn itseni, eikä sillä ole merkitystä, hyväksyvätkö muut. Haluan luonnollisesti ansaita arvostusta asioissa joita teen, mutta hyväksynnän hakeminen ja miellyttämisen tarve ovat jääneet kyydistä jo monta etappia sitten. 

Elämä on nautintoja ja valintoja

Olen aina nauttinut erikoisesta ja todella rikkaasta elämästäni, eikä tuo rikkaus ole koskaan ollut rahaa eikä materiaa. Rikkaus tulee kokemuksista ja elämyksistä, pienen pienistä päivittäisistä asioista.  

Nautin suuresti siitä, että elämäni on jotain, mitä muut eivät aina ymmärrä eivätkä ehkä pystyisi elämään. Miksi pitäisikään? Rakastan salaisuuksia ja sitä, etteivät ihmiset tiedä minusta niin paljoa kuin haluaisivat. Tästä syystä rakastan myös hetkiä, jolloin saan kohdata ulkomailla uusia ihmisiä, joihin saan tehdä ensivaikutelman ilman ennakkoluuloja ja ilman, että menneisyyteni lävähtää heti kasvoille.

Aion jatkossakin olla avoin ja puhua rohkeasti vaikeistakin asioista. Samaan aikaan pidän visusti kiinni yksityisyydestäni ja valitsen, mitä elämästäni muulle maailmalle näytän ja kerron. 

Luonnollisesti myös minulla on tässä iässä omat ongelmani ja kipupisteeni, jotka ovat seuranneet läpi elämän tai tulleet mukaan kuvioon iän myötä. Asenteella on kuitenkin valtavasti merkitystä sen suhteen, miten niitä asioita käsittelee ja paljonko niiden antaa hallita elämäänsä.

Kun osaa nauttia elämästä ja niistä kaikista pienistä asioista, kun osaa ottaa vastaan onnistumiset ja epäonnistumiset, ja aina kasvaa ja vahvistua niistä, silloin elämä on miellyttävää. Silloin voi hymyillä ja jakaa positiivisuutta myös muille, elää katkeroitumatta ja kadehtimatta ja olla aidosti onnellinen. 

Hyvää synttäriä mulle, ja kaikki tulevat vuodet hoi, täältä tullaan!

2 Responses

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *