On jälleen aika kuukauden blogin. Huhtikuun kuukauden blogi sujahti sujuvasti tänne Toukokuun puolelle, mutta Vappu varmasti vei muutenkin monen mennessään. Keräsin jälleen runsaista ehdotuksistanne aiheet, joista pääsitte äänestämään suosikkinne kuukauden aiheeksi. Ne olivat äitiys, ero ja lapsuus. Ylivoimaisen äänivyöryn sai ero.
Aika ajoin mua pyydetään kirjoittamaan lapsuudestani. Multa on kysytty siitä koko urani ajan, kaikissa yhteyksissä ja vähintään joka kolmannessa haastattelussa. Ja uskokaa mua, syksyn 1995 jälkeen niitä haastatteluja oon antanut aika paljon. Lapsuus on niin laaja aihe, että siitä voisi kirjoittaa kirjan. Ja oikeastaan sen jo teinkin, tai ainakin yksi iso osa 2015 julkaistussa Taina Kuuskorven kirjoittamassa elämästäni kertovasta kirjasta käsitteli lapsuuttani. Eli lapsuus-aiheista blogia tuskin sellaisenaan saan koskaan tehdyksi, sitä vain ei voi tiivistää. Siitä on puhuttu ja kirjoitettu jo nyt niin paljon.
Mutta ero.
Avioeroni on kiinnostanut aina, ja se jaksaa kiinnostaa koko ajan. Se on jonkun mittakaavassa epäonnistuminen, ja julkkisten ”epäonnistumiset”, ne kun jaksavat kiinnostaa paljon enemmän kuin ne onnistumiset.
Toiset haluavat kuulla erostani silkasta uteliaisuudesta, toiset kokeakseen vahingoniloa, ja tuntea onnistuneensa itse paremmin. Sitten ovat ne ihmiset, jotka haluavat aidosti vertaistukea tarinani kautta, peilata itseään ja omaa tilannettaan minun tarinallani, ja kyllä muutama kyselee suoraan vinkkejä omiin kinkkisiin tilanteisiinsa, ja kertoo ongelmistaan. Mutta en minä kyllä ole mikään neuvomaan tällaisissa asioissa.
On aivan ihanaa, että ihmiset avautuvat minulle tarinoistaan ja kokemuksistaan, ja olen aina ollut hyvä kuuntelija. Olen erittäin kiinnostunut ihmisistä ja heidän kokemuksistaan, niin hyvistä kuin huonoista. Tässä ammatissa se on hyvä, koska tarinoita kuulee ja paljon, ja mielestäni se on rikkaus saada kuulla niitä. Kaikesta voi oppia jotain, myös muiden kokemuksista.
Valitettavasti tämä yhtälö ei kuitenkaan toimi molempiin suuntiin. En voi, enkä halua avautua henkilökohtaisimmista asioistani edes sen nojalla, että aivan ylivoimainen enemmistö sitä minulta vaatisi. En ole avioerostani tähän mennessä puhunut julkisesti tai tuntemattomille ihmisille, enkä puhu. Oma avioeroni on aiheuttanut paljon aivan käsittämätöntä kuraa, virheellisiä otsikoita ja syytöksiä, jonka kohteeksi on joutunut myös täysin väärä ihminen. Sitä en anna medialle koskaan anteeksi.
Olen itse eronnut neljä vuotta sitten ja monet tuttavistani ovat eronneet. Toiset puolestaan ovat edelleen yhdessä. Jokainen elää elämänsä niin kuin haluaa, tai pystyy. Kuitenkin se miten erossa toimii, mitä ja miten puhuu lapsilleen heidän toisesta vanhemmastaan ja miten tuo mahdollisia uusia ihmisiä heidän elämäänsä, niihin voi vaikuttaa ihan itse ainakin omalta osaltaan.
Olen nähnyt vierestä todella monet erot, ja sen, kuinka likaisia ja kamalia ne voivatkaan olla, etenkin juuri silloin kun mukana on lapsia. Olen todistanut vierestä sen, kuinka tehdään kaikki mahdollinen, jotta toinen vanhempi saataisiin näyttämään epäkelvolta vanhempana ja myös ihmisenä. Se on käsittämätöntä, ja nykyisessä yhteiskunnassa myös käsittämättömän helppoa. Tässäkin asiassa meidän ”systeemissämme” on todella paljon vikaa.
Olen kuullut, kuinka tuttavien lapset ovat todistaneet eron aikoina vierestä vanhempiensa mitä järkyttävämpiä fyysisiä yhteenottoja ja uhkauksia, sellaista ei vain soisi kenellekään.
Olen pyrkinyt itse aina siihen, ettei omien lasten tarvitse joutua vanhempien riitojen todistajiksi tai myöskään niiden välikappaleeksi. Myöskään toista vanhempaa en lähtisi koskaan mustamaalaamaan lapsilleni, ei ole mitään syytä, enkä näe siinä kasvatuksellisesti muuta kuin haittaa. Vaikka pariskunta eroaa, lapset on silti mahdollista kasvattaa yhdessä. Tämä ei tietenkään toimi kaikissa tapauksissa ja erään sellaisen tilanteen lapsihan olen itsekin. Yksinhuoltajuus voi olla joko oma valinta tai sitten pakkotilanne.
Moni on kertonut potevansa jatkuvaa syyllisyyttä erostaan. Kun ei välttämättä pystytä tarjoamaan samoja asioita lapsille, mitä toinen vanhempi tarjoaa, koetaan se jatkuvana rasitteena ja epäonnistumisena. Täysin älytöntä kilpailua siitä, kumpi on parempi vanhempi, näkee valitettavan paljon. Lapset saavat molemmilta vanhemmiltaan kuitenkin eri asioita, ja ne eivät voi mitenkään olla siltä toiselta pois. Näissäkin, kuten muussakin elämässä, pitää löytää ne omat vahvuutensa, eikä verrata itseään jatkuvasti toiseen ja nähdä vain omat epäkohtansa. Vastaavasti pitää myös ymmärtää, että toisella vanhemmalla voi joskus olla se parempi näkökulma tiettyihin asioihin, ja tärkeä rooli lasten elämässä.
Ero jakaa aina ihmiset, ja se jakaa ystävät. Eron myötä joillain ovat katkenneet välit omiin vanhempiinsa, pahimmillaan lapsiinsa. Ystäväpiiri menee usein eron myötä uusiksi, halusipa tai ei. Ystävistä paljastuvat erotilanteissa ne, jotka syystä tai toisesta eivät pysty olemaan tukena, eivätkä voi ymmärtää tai hyväksyä tapahtunutta, ja sitten erottuvat ne, jotka tukevat ja auttavat eteenpäin. Silti ulkopuolinen puolueeton näkemys on hyvä apu tilanteeseen.
Mielipiteitä ja tietäjiä eron syistä löytyy aina monia. Aina jos tuttavapiirissä tapahtuu eroja, kuulee sivukorvalla ihmettelyä, että mitä ihmettä kun kaikkihan oli heillä niin hyvin. Mistä he sen tietävät? Olivatko he mukana siinä suhteessa? Että ihmiset edelleenkin jaksavat uskoa tietävänsä toisten asiat paremmin kuin ne toiset itse. Oman elämän ongelmat eivät kiinnosta yhtään, mutta jos jollain muulla on kriisi, se kiinnostaa kyllä.
Jokainen suhde on omansa, ihmiset toimivat eri tavalla eri suhteissa. Luonteet yhdessä määrittelevät tasapainon ja asiat suhteessa. Ihmiset ilmaisevat itseään eri tavoin kumppanista riippuen, reagoivat asioihin eri tavoin, vaativat, haluavat ja tekevät niiden eteen eri asioita. On hulluutta luulla ulkopuolisena todella tietävänsä, minkälainen joidenkin toisten parisuhde on, mikäli ei asu samojen seinien sisällä sitä seuraamassa vierestä. Siksi en voi kuin pyöritellä silmiäni näille “yllätysero!”-otsikoille.
On erikoista, että edelleen jopa täällä Suomessa joidenkin vankkumaton asenne eroon on se, että suhteessa pitäisi aina pysyä, paitsi silloin kun on väkivaltaa tai alkoholismia. Olen kuullut monesti lausuttavan sanat “Liian helposti annetaan nykyään periksi”. Edes jonkinlainen kelpo suhde kun on siunaus, ja siitä on pidettävä kiinni, jos sellainen onni kohdalle sattuu, kaikille kun ei satu. Mielestäni tämä on ajatuksena vanhentunut, eikä sovi tähän päivään. Jotkut haluavat myös elää elämänsä täysin yksin, ja se voi olla ihan oma valinta.
Taloudellisesti ero näkyy aina. Yhteisestä taloudesta irtaantuminen, jos on sellainen ollut, voi olla monelle riski, jota ei uskalleta tai pystytä ottamaan. Moni sanoo ääneen, ettei siksi edes mieti eroa, vaikka yhdessä olisi kamalaa. Mutta joskus ero saattaa myös parantaa jonkun taloutta, kun onkin itse vastuussa kaikista menoistaan.
Olen silti ihmetyksellä lukenut viime vuosina mediasta monia erojuttuja, joissa eronneet naiset kertovat, kuinka ovat joutuneet opettelemaan rahankäytön ja talouden hoitamisen aivan alusta. He kertovat, kuinka rahankäyttö onkin vasta nyt konkretisoitunut heille, kun mies on aina ennen hoitanut kaiken. Samalla heille on tullut yllätyksenä se, että kaikkea ei voikaan ostaa. Nämä särähtävät korvaan ja mietinkin aina ääneen että mitä ihmettä? Toisille kuin tuo “kaikkea ei voikaan ostaa” on ihan jokapäiväistä suhdestatuksesta riippumatta.
Olen onnellinen jokaisen puolesta joka voi omassa parisuhteessaan ja liitossaan hyvin. Olen myös onnellinen siitä, että nykyään on matalampi kynnys erota, eikä kaikkea tarvitse enää hyväksyä. Mieltään voi myös muuttaa syistä, joihin ei tarvitse saada kenenkään muun hyväksyntää. Jos suhde vaikuttaa negatiivisesti omaan elämään ja mieleen, toivottavasti silloin löytyvät apukeinot ja ihmiset joiden kautta tilannetta on helpompi työstää.
Olen tullut omassa elämässäni monesti sekä jätetyksi, että ollut jättäjän roolissa. Kumpikaan ei ole toista parempi. Ero on aina vaikea, ja se on sitä, olitpa minkä ikäinen tahansa, olipa lapsia tai ei.
Silti nykyään täyttäessäni virallisia papereita, ollessani onnellisesti hyvässä parisuhteessa, joudun nyt ruksaamaan lomakkeisiin siviilisäädyn kohdalle “eronnut”. Se tuntuu todella erikoiselta. Tältäkin osin systeemiä voisi ehkäpä hieman muuttaa.
One Response
Kiitos kirjoituksestasi Lola.
Suhteen päättyessä sielu saa haavan, olet sitten jättäjä tai jätetty.
Tärkeintä on, että asiat jälkipuidaan ja tyhjennetään tunne-elämästä, jotta ihminen ei katkeroidu.
Kohdallasi teet viisaasti, että et ole julkisesti puinut avioerosi syitä. Sinulla on ilmeisesti hyvä tukiverkosto ja läheiset, joiden kanssa jakaa asiat.
Olet vahva nainen. Pysy empaattisena ja nauti elämästä.