Jos multa kysytään “mitä sä harrastat?”, turhaudun välittömästi. Tiedän, ettei tää pääty hyvin.
Mietin aina välillä, onko ihmisten virallisesti harrastettava jotain? Onko asioita pakko tehdä säännöllisen toistuvasti, ehkä viikottain? Mikä riittää, jotta voi kutsua tekemistä harrastukseksi?
Jos kerron käyväni lenkillä, miksi halutaan jatkaa tarkentavalla ja määrittelevällä kysymyksellä, “no minkä pituisia lenkkejä sä juokset ja kuinka usein?” Mulle nää tuntuu heti siltä, kuin istuisi jossakin kuulustelussa.
Milloin harrastuksista tuli pelkkää pakonomaista tavoitteellista suorittamista?
Olen aika tylsä ihminen, koska jos täyttäisin nyt vaikkapa ystäväkirjaa, niin harrastusten kohdalle kirjoittaisin: Autolla ajamista, lasten ja itseni kuskaamista.
Todellisuudestahan tämä ei kerro, koska siihen voisi lisätä vielä ruuanlaittoa, lukemista, juoksemista, kävelyä, leffojen ja sarjojen tuijottettelua, missikisojen analysointia, avannossa käymistä, ratsastusta, kuntosalia ja käsitöitä. Näitäkin kaikkia suloisen sekalaisesti, välillä useemmin, välillä harvemmin.
En ole koskaan pitänyt kategorisoinnista. En osaa enkä halua vastata tällaisiin kyselyihin. Mua häiritsee suunnattomasti antaa vastaus pysyvästi vaikkapa johonkin kirjaan tai lehteen, jos se vastaus ei enää kuukauden päästä välttämättä ole se paras.
Inhoan kaikkea pakollista määrittelyä sen suhteen, mitä voidaan kutsua harrastukseksi. Voinko sanoa harrastavani jotain, jollei se toistukaan välttämättä joka viikko? Tai edes joka kuukausi? Kuka sen päättää?
Harrastusten pitäisi olla kivaa ja mielekästä tekemistä. Eivät ne ole välttämättä aina liikuntaa. Jostain syystä kun multa nykyään kysytään harrastuksia, niillä tarkoitetaan lähes poikkeuksetta liikunnallisia juttuja. Se on erikoista ja jotenkin putkinäköistä. Jos kerron vastauksena vaikka lukevani paljon, niin tulee takaisin että “niin, niin, mutta siis mitä liikuntaa? Ja kuinka paljon viikossa?” Niinpä niin. Tilastot, tunnit, kilometrit, sykkeet ja kalorit kehiin, sitäkö aina haetaan?
Silloin kun kävin lapsena baletissa, harrastin balettia. Kun kävin taitoluistelussa, harrastin luistelua. Kun aloin käydä talleilla, harrastin hevosten hoitamista ja ratsastusta. Toisaalta hoidin myös kotieläimiäni, mutta sitä ei laskettu, miksi? Mukaan tuli kilpatanssi. Se laskettiin.
En koskaan aloittanut harrastamaan liikunnallisia lajeja sen liikunnan, tietyn fyysisen kunnon tai tavoitteen takia. Harrastin kaikkea ilon, esiintymisen, lajirakkauden tai näyttävyyden vuoksi.
Kun kilpaura tanssissa aikanaan päättyi, sitä uutta liikuntaharrastusta pitikin sitten etsiä urakalla. Matka on kestänyt tähän päivään asti, ja jatkuu, koska mullakin on omat ongelmani näiden juttujen suhteen.
Oon kokeillut kilpaurani jälkeen aikuisiällä montaa erilaista liikunnallista lajia. Hotjoogaa, tavallista joogaa, toiminnallista treeniä, kuntosalitreeniä, juoksua, kävelyä, avannossa käymistä, defendoa, potkunyrkkeilyä, sambaa, salsaa, lähes kaikkia Les Millsin ryhmäliikuntalajeja, kangoo jumpsia, ja aikuisiän baletti- ja muita tunteja tanssikouluissa.
Mun työ- ja muustakin elämästä on aina puuttunut rutiini ja säännöllisyys. Mulla ei ole käsitystä siitä elämästä, jossa tehdään säännöllisiä tai säännöllisen vaihtuvia tiettyjä työvuoroja. Aikataulut eivät ole mulla minään viikkoina samat, jos yksittäiset päivätkään. Teen liian montaa eri työtä, jotta mitään järkevää säännöllisyyttä ja rutiinia pääsisi koskaan syntymään. Tähän yhtälöön lisään lasten päivittäiset harrastukset, ja oman työni sijainnin, joka harvemmin on omassa kotikaupungissa. Nopeasti voi päätellä, ettei mulla ole mahdollisuutta säännölliseen harrastamiseen joka on sidoksissa aikatauluun ja paikkaan. Kausiluontoisesti kyllä, jos sattuu osumaan limittäin jonkun hetken aikaa toistuvan työn kanssa.
Olen ollut koko elämäni sellainen täysillä tai en ollenkaan tekijä. Kun löydän kivan lajin, haluaisin heti päästä tekemään sitä joka päivä. Kaikki mitä voi tehdä kotona, toimii tähän. Ikuinen toteutumaton fantasia on se oma laadukas juoksumatto kotona.
Olen aina ollut yksilö- tai pariurheilija. Kammoan ryhmä- ja joukkuelajeja, en ole koskaan ollut mukavuusalueella koulun pallopeleissä, tai muussa porukassa tekemisessä. Ajatus siitä että lenkkeilisin jonkun muun kanssa, on ahdistava.
Olin pitkään vastaan ajatusta ryhmäliikunnasta. Aloitin varovasti takarivistä. Jos olen epämukavuusalueella, haluan piiloutua ja seurata, tarkkailla ja oppia. Varmuuden ja kilpailuvietin kasvaessa alkoi kuitenkin nopeasti muodostua se tuttu kaava, eturivi, maksoi mitä maksoi. Eri lajeja tuli kokeiltua paljon, aina ohjaajien omista tunneista Les Mills-tunteihin, ja näihin viimeisiin sitten koukutuin.
Aikataulu häiritsi tässä yhtälössä heti. Silloisen salin kalenterissa olisi ollut koko ajan paljon mielenkiintoisia tunteja, mutta eihän niille ehtisi. Harrastuksesta oli siis kätevin tietysti tehdä ammatti, näin sen sai parhaiten mahtumaan kalenteriin.
Kouluttauduin Les Mills-ohjaajaksi, ja ohjasin Bodypumppia. Sitten löysin mun ehdottoman lajirakkauden Bodyjamin. Tanssillinen, erittäin aerobinen ja myös ohjaajalle haastava tunti. Se laji vei mut täysin mukanaan. Tällä hetkellä ohjaaminen ei ole mahdollista.
Saan paljon viestiä, kun postaan joskus kuvan aamulenkkimaisemista. Heti ollaan perustelemassa mulle sitä, että kyllä, itsekin on täällä liikuttu ja koetaan ihan hirveitä paineita siitä, ettei välttämättä ole päästy tavoitteisiin, tai kertojen tai kilometrien määrä ei ole tarpeeksi iso. Aivan käsittämätöntä painetta harrastamisen ympärillä.
Miksi ihmeessä harrastuksiksi lasketaan niin usein vain liikunta? Ja mistä ihmeestä ihmisille on tulleet nämä kaikki hirmuiset paineet ylisuorittaa kilpaurheilijan lailla kaikkea? Heti asetetaan järjettömät pakolliset tavotteet ja jokaisen pitää aikaansaada ne tulokset, muutokset ja kasvutarinat joita voi sitten jakaa somessa? Ne joilla näitä ei ole, kokevat osa itsensä epäonnistujiksi.
Itse sanon aina kaikille, että baby steps ja realistisilla tavotteilla. Silloin tuntuu paljon siistimmältä, kun niihin ihan todella pääsee. Uusia tavotteita voi sitten asettaa niin monia kun haluaa, jos siitä harrastamisesta ja liikkumisesta on aivan pakko tehdä tavoitteellista.
Mutta mites nämä muut asiat, nämä ei liikunnalliset asiat, mitä nykyajan ihmiset voivat harrastaa? Kutominen, ompelu, pelaaminen, lukeminen, askartelu, kuvataide, kirjoittaminen, elokuvat, tv-sarjat, ristikot, autoilu, matkailu ja vaikka ja mitä. Miten niitä ei lasketa oikeiksi harrastuksiksi, eikä niistä olla yhtä kiinnostuneita? Kertoohan ihmisestä nyt paljon enemmän se, millaiset kädentaidot tai taiteellinen ja älyllinen osaaminen ihmisellä on, kuin se, kuinka monta jumppakertaa tai salitreeniä saa mahdutettua viikkokalenteriinsa. Mutta jostain syystä, vaikka nämä kertovat heti ihmisen persoonasta paljon enemmän, olen huomannut, että sanalla harrastaminen haetaan aika vahvasti niitä liikuntaharrastuksia.
Jokin aika sitten pohdimme eräässä tilanteessa porukalla erään tietyn voimaliikkeen nimeä. Keskustelun yhteydessä eräs totesi muiden ehdotuksille, että “Kun ette te edes harrasta liikuntaa”.
Nämä ovat niitä asioita ja hetkiä, jolloin mulla kiehahtaa. Olettamukset ja päätelmät. Jäin välittömästi miettimään, mistä ihmeestä hän vaikka minunkin kohdalla niin päätteli? Siitä ettei kaikki liikkumiseni näy somessa? Vai siitä, ettei lajini ole fitness ja diettaaminen, eikä ulkonäköni tämän mukainen? Ehkä siitä, etten kauheasti kuuluta, mitä muuna kuin työaikana teen? No, se oli hänen päätelmänsä, ja olen törmännyt saman kaltaisiin useasti ennenkin.
Mä olen aina halunnut olla mukana lasten tekemisissä, viemässä treeneihin, ja osallistumalla toimitsijahommiin toisinaan. En kuulu siihen ryhmään, jonka työt loppuvat kello neljään iltapäivällä. Eli kun lapseni harrastaa, en karkaa kepeästi omille lenkeille tai salille, enkä myöskään kävelemään muiden vanhempien kanssa. Itse teen jokaisen välin töitä, ja lisäksi olen hyvin pakkomieleteinen sen suhteen, missä ja mihin aikaan vaikkapa lenkkejäni juoksentelen.
Koska teen suurella intohimolla kaikkea mitä teen, niin kaikki mitä haluaisin tehdä, ei mahdu mun vuorokausiin, ainakaan toistuvasti. Haluaisin harrastaa usein ja lähes säännöllisesti ratsastusta ja viettää aikaa talleilla. Haluaisin juosta ihan omalla juoksumatolla kotona, juuri silloin kuin se hetki kohdalle osuu. Talvisin haluaisin hikoilla hotjoogassa, ja käydä usein avannossa. Haluaisin myös vielä ohjata ja harrastaa tuntikausia putkeen ryhmäliikuntaa.
Haluaisin myös salsata Kuubassa kuubalaisten kanssa, sekä tanssia monessa muodossa. Haluaisin harrastaa uimista, matkustaa enemmän, sekä lukea ja katsoa elokuvia ja sarjoja enemmän. Toisinaan on hetkiä että harrastan käsitöitä, niitäkin haluaisin harrastaa enemmän. Mutta lasketaankohan näistä nyt mitään harrastuksiksi?
Olen kuullut että pitää harrastaa myös nukkumista, siksi mun päivät on rajalliset. No, nyt kirjoittaessani tätä on kello kaksi yöllä. Huomenna aion harrastaa toimitsijan hommia, eli availla aamun tunteina lätkämatsissa jäähyboxin ovea. Käykö se harrastuksesta?
