Millaista oli elämä autiolla saarella?
Miten päivät sujuivat?
AIKA:
Ajasta meillä ei ollut missään kohtaa mitään tietoa. Kelloa emme nähneet eikä sitä kysyttäessä kerrottu. Toki tapahtui tilanteita, joissa vaikkapa lääkärihenkilökunnalla saattoi olla kädessä kello, ja sitä kurkittiin kilpaa ja salaa. Tällä varmistettiin lähinnä oman aurinkokellomme ajan paikkansapitävyys, tai edes sinnepäin. Se oli ainoa, jolla yritimme hiukan pitää ajastaa kiinni, jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Pääasiassa elimme kuitenkin valon määrän, eli yön ja päivän mukaan, ja tottelimme kuvausryhmän käskyjä mennä ja siirtyä paikasta toiseen. Elimme täydellisessä epätietoisuudessa tulevasta, emmekä pystyneet suunnittelemaan mitään etukäteen. Saatoimme odottaa kärsimättömänä heimoneuvoon menoa koko illan, koska sitä edeltävä jatkuva kyräily oli pahinta, ja jokainen uusi tunti toi mahdollisuuden suunnitelmien muuttumiseen ja vesittymiseen. Kuitenkin saattoi käydä niin, että yhtäkkiä kuvausryhmä häipyi saarelta ja tulikin jo yö. Luvassa olisi siis vielä uusi kokonainen päivä ennen heimoneuvostoa.
YÖT:
Yöt saarella olivat todella pitkiä, etenkin jos olet tottunut arjessa nukkumaan 5-6 tuntia. Pimeä saapui arviolta viiden aikaan, ja niin myös aamu. Pimeällä ei tuolla tehty yhtään mitään, koska silloin liikkeellä olivat kaikki eläimet, kaikki se, jolta ainakin minä halusin todellakin sulkea silmäni. Nukkuessamme sängyssä pyörivät kaikki mahdolliset eläväiset. Todistettavasti siellä kävivät käärmeet, skorpionit, hämähäkit, heinäsirkat, rotat ja muut. Muutama näistä innostui maistelemaan meitä aina silloin tällöin. Uskomatonta mutta totta, kaikkeen tottuu. Öisin havahduin usein kun joku lisko rääkyi korvan juuressa, tai kun joku puraisi sormea. Myös se, kun päällä kävelee eri kokoisia eläimiä, on helposti havaittavissa. Itse siirsin rauhallisesti aina sen kevyemmän tai painavamman olion kädellä syrjään, ja jatkoin unia. Mielessäni ei käynyt kertaakaan, että olisin halunnut vetää bandanan pois naamalta ja nähdä mikä otus oli kyseessä, äänistä ja painosta tunnisti kyllä aika hyvin oliko kyseessä lisko vai rotta, vai vähän isompi rotta.
ODOTTAMINEN:
Kerron aina ihmisille, jotka eivät ole olleet tekemässä tv-ohjelmaa, että se on pääasiassa odottamista. No, Selviytyjät se vasta odottamista onkin.
- Yöllä odotetaan yön loppumista ja aamun valkenemista.
- Aamulla odotetaan jännityksellä ihmisten heräilyä ja sitä, ehtiikö saamaan tulen ennen kuin tulee sade, ja ehtiikö tekemään ruuan ennen kuin kuvausryhmä saapuu paikalle, tai tulee käsky lähteä vaikkapa päivän tehtävään.
- Seuraavaksi odotetaan kuvausryhmän saapumista. Kuvausryhmä saapuu aina aamusta ja kuvailee sitä mitä saarella tapahtuu, sekä tekee iltaan asti meistä erinäisiä haastatteluja. Heiltä odotetaan lähinnä sitä viime hetkellä saatavaa tietoa, että kohta mennään johonkin.
- Kun matkasimme johonkin tehtävään tai heimoneuvostoon, saattoi matkanteko yhtäkkiä pysähtyä. Milloin odotimme olosuhteiden muuttumista, milloin jonkun toisen maan kuvausryhmän venyneitä kuvauksia, ja milloin vaikkapa vain pimeyttä. Aikaa emme tietenkään saaneet tietää tässäkään, mutta käsitteet “lyhyt odotus”, “pitkä odotus” ja “todella pitkä odotus” alkoivat olla monille omanlaisiaan aikakäsitteitä. Pisimmillään puhuttiin tunneista. Jos ei ollut tottunut odottamaan, tuolla tottui.
RUOKA:
Roolit olivat aika selkeät saarella. Riisivastaavat tiesivät riisin, veden ja meriveden suhteen, ja hoitivat valmistamiset. Jokainen pysytteli aika lailla roolissaan. Minä toimin pitkälti lättyvastaavana, ja joskus tässä tuuraili Miska. Vilma ja Virpi puuhasivat pääasiallisesti riisin kanssa.
Saimme tietyn määrän riisiä ja jauhoja tiettyä päiväjaksoa kohti, ja jos se loppui ennen aikojaan, lisää ei tullut. Jos kulutimme vähemmän, jollekin päivälle osuivat kestit jolloin saatoimmekin saada vaikka tuplamäärän lättyjä per henkilö, joskus jopa 4!
Ruuanlaitto oli kuitenkin aina luksusta ja juhlaa kun siihen asti edes pääsi, koska päivät kuvauksissa ja heimoneuvostoissa venyivät todella pitkiksi. Toisinaan koko päivä mentiin pelkällä aamun ruualla, tai toisinaan aamulla ei ehditty ennen päivän reissuja tehdä sitäkään. Etenkin Agila veti monet kisat ilman ruokaa.
MATKAT:
Venematkat tehtäväsaarille sekä heimoneuvostosaarille olivat todella pitkiä. Menomatkat olivat aina jännittyneitä, koska emme ikinä tienneet mitä olisi tehtävän osalta luvassa. Osa spekuloi mahdollisen puupostin jäljiltä eri vaihtoehtoja keskenään jatkuvalla syötöllä, itse mietin vain kauhuissani mitä tällä kertaa olisi vastassa. Matkat olivat myös kaivattua taukoa saariasetelmista, siitä jatkuvasta kyräilystä ja ihmisten käyttäytymisen seuraamisesta. Ne olivat myös yhtä hyvää strategianpohdinta-aikaa, aivan kuten olivat hiljaiset aamun tunnitkin ennen muiden ihmisten heräämistä. Paluumatkoilla emme saaneet jutella keskenään, koska fiilikset tapahtuneesta piti säilyttää kotisaarelle asti jossa ne taltioitaisiin kameroille. Todella mahdotonta, aina joku puhui huomaamattaan.
KUUMUUS JA KOSTEUS
Olen sanonut, että asia jota kaipasin saarella eniten, oli se, kun hiekkaa ei ole missään ja kaikki vaatteet ovat kuivia. Kuulostaa simppeliltä, mutta ei ole. Joka ilta kun puin yökamat (hupparin, pitkät housut, pitkät sukat) päälle, joko huppari tai housut olivat märät tai ainakin kosteat. Sukat olivat aina hiekassa, eikä jalkoja saanut kuivattua mihinkään. Päälle vedettiin siis märkiä pitkähihaisia ja märkiä hiekkaisia sukkia. Matkat saarelta alkoivat aina kahlaamalla veneisiin niin että jalat ja osa vaatteista kastui. Mikäli leiriin jääneet kamat sattuisivat kuivumaan aurngossa sinä aikana, todella hyvä, mutta iltakosteus tai vesisade saapuivat usein jo ennen meidän saapumistamme, ja silloin kaikki leiriin ulos tai pois sateensuojasta (ainoa suoja vedenpitävä reppu) jäänet asiat olivat taas märkiä. Eli lähtökohtaisesti koko ajan oli päällä jotain märkää, eikä hiekasta päässyt eroon missään kohtaa.
JATKUVA KILPAILUASETELMA
Jännitys, pelko, uhka, kilpailutilanne ja tietynlainen stressi oli päällä saarella aivan koko ajan. Se on itselle hyvin luontainen olotila, mutta se myös tarkoittaa sitä, että mietintä ja strategian suunnittelu ei oikeastaan mene pois päältä missään kohtaa. Tästäkään syystä sellaista vapautunutta ja kepeää hymyilyä ei ole ainakaan mun kohdalla vielä tähänkään mennessä jaksoissa näkynyt. Mutta se, mahtaako sitä näkyä jatkossa, jää nähtäväksi.
