En pidä omien ohjelmieni katselusta, enkä teatterissa käymisestä, mutta se ei vielä tee minusta diivaa

Luin tänään iltapäivälehdestä Hannele Laurin haastattelun, jossa hän kertoi miksei esimerkiksi käy ensi-illoissa. No sitten olikin jo itse pakko kirjoittaa aiheesta, koska samaistun paljon ja ymmärrän!

Minua on ihmetelty aina seuraavista asioista:

  • En halua kuvauksissa katsoa juurikaan omia kuviani
  • En katso omasta tahdosta ohjelmia, joissa itse juonnan tai esiinnyn 
  • En viihdy tavaratalojen meikki- ja parfyymiosastoilla
  • En käy katsomassa tuttavieni esityksiä teattereissa tai tapahtumissa
  • En käy Las Vegasissa ollessani katsomassa maailmankuuluja esityksiä
  • En juurikaan hanki lippuja eri artistien keikoille
  • En seuraa televisiosta yleisurheilua tai formuloita, enkä juuri muutakaan urheilua
  • En ole seurannut kenenkään toisen uraa kovinkaan tarkasti 

Tästä syystä olen outo, erikoinen, itsekäs, itsekeskeinen ja ylimielinen. Nämä kaikki olen kuullut useasti. Tunnistin myös Hannelen haastattelusta sanan diiva, joka on kohdalleni osunut usein sekin. Onkohan kukaan arvostelun sijaan miettinyt, mistä toimintani kenties johtuu? 

Kritiikkiä olen saanut siitä, että sivuutan teattereiden ja elokuvien ensi-iltakutsut. Toiset kuin tekisivät mitä vain niitä saadakseen, niin miksi minä en arvosta niitä?

Kun kerron, etten katso ohjelmia, joissa vaikkapa itse juonnan, kysytään, enkö halua kehittyä ja oppia tekemisestäni? Luulenko olevani niin hyvä? Kun kerron, etten katso tai kuuntele haastattelujani, sitäkin ihmetellään.

Minua ei saa mukaan artistien keikoille, ei messuille, markkinoille eikä muihinkaan tapahtumiin, eikä seuraksi ravintolaan. Shoppailemaan en lähde kenenkään kanssa, maksimissaan voin hetkeksi lähteä jonkun seuraksi, mutta sekin on hyvin harvinaista. Hajuvesi- ja meikkiosastot ovat täynnä kauneudesta kiinnostuneita ihmisiä, mutta minua siellä ei juuri nähdä, vaikka ystäviäni on siellä töissä. 

Itsekriittisyys

Olen aina ollut erittäin itsekriittinen työtäni kohtaan. Elän täysillä jokaisen tilanteen ja olen vahvasti läsnä, lisäksi mulla on aika hyvä muisti ja huomiokyky. Olen oppinut jo nuoruuden tanssiaikoina tunnistamaan maneerini ja arvioimaan itseäni videolta ja ilman, sekä näkemään itseäni videon pysäytyskuvissa mitä oudoimmissa asennoissa. 

Mallin elämä totutti minut siihen, että näytin usein vieraalta, meikit, kampaukset ja vaatteet eivät aina korostaneet hyviä puoliani, usein ne eivät imarrelleet millään lailla. Totuin myös siihen, että näytän eri puolilta ja eri kuvakulmista erilaiselta, ja myös eri asennot toivat merkittäviä eroja siihen, mikä lopputulos oli. 

Ohjelmissa joita juonnan, ymmärrän tilanteessa ollessani jo, kuinka hölmöltä joku asia kuulostaa tai näyttää, ja vastaavasti myös sen, mitkä jutut toimivat. Osaan kuunnella haastateltavaa siinä tilanteessa ja useimmiten reagoida asiaan silloin, en tarvitse videotallennetta todetakseni jälkeen päin saman asian onnistumisen tai sen puutteen. Jos jokin mietityttää, kuten miltä ohjelma itsessään puitteineen näyttää, voin katsoa alun tai yhden jakson. Mutta ne ovat aina kiusallisia hetkiä, jos olen itse ohjelmassa, se häiritsee minua, enkä pysty keskittymään kokonaisuuteen. En ole koskaan nauttinut oman esiintymiseni katsomisesta tai ääneni kuuntelemisesta, vaikka se olisi johtanut menestykseen tai voittoihin. Aina löytyy paljon korjattavaa. 

Ohjelmat, joissa olen ollut haastatteluissa, olen jo itse kertaalleen kokenut ja nähnyt, enkä keksi mitään, mitä haastattelun kertaaminen voisi enää siinä muuttaa. Se meni jo, ja kyllä, minä olin siellä, minä koin sen jo. 

Vapaa-aika, vapaus ja oma aika

Tunnettuna ihmisenä vältän viimeiseen asti tapahtumia, joissa päädyn työtä muistuttavaan tilanteeseen, eli tulen tunnistetuksi, kanssani halutaan keskustella ja kuvia ja nimmareita pyydetään. Se tappaa vapaa-ajan ja lakkaa olemasta sitä, joten en nauti niistä tilanteista, enkä siksi hakeudu sellaisiin. 

Teatterit, ensi-illat ja ystävieni ja muidenkin esiintyjien esitykset jäävät myös usein kokematta kohdallani. Olen työni yhteydessä nähnyt useimmat suomalaiset esiintyjät ja artistit, useammat useitakin kertoja. Muutamien show’n osaan osittain reploja myöten ulkoa. Niin hyviä kuin ne ovat, en useinkaan enää vapaa-ajallani halua mukaan yleisöpaljouteen niitä katsomaan, enkä varsinkaan mikäli kyseessä ovat edustuskinkerit, joissa huomio kiinnittyy enemmän mediaan, vieraiden ja esiintyjien asuihin ja viimeisimpiin kuulumisiin, kuin itse esitykseen. 

Shoppailu taas on minulle hyvin pitkällinen, henkilökohtainen ja tarkka prosessi, enkä halua siihen mukaan yhtäkään häiriötekijää. Vaikka mukana oleva henkilö ei valittaisikaan kiirettä tai vessahätää, tunnen silti hänen läsnäolonsa, enkä osaa omistautua asialleni, koska mietin, jaksaako ja kestääkö hän vielä yhden sovituksen. Haluan keskittyä shoppailuun aina täysin ja yksin, ilman muiden tarpeita ja aikatauluja, miettiä ja vertailla liikkeen edessä kauppakeskusten vaihtoehtoja ja hintoja ja kiertää samat kaupat vaikka loputtoman monta kertaa ja monena päivänä uudestaan. En myöskään halua olla kenellekään toiselle se, joka näyttää mahdollisesti kypsältä, eikä jaksa kehua enää sitä seuraavaa sovitettavaa asua.

Meikki- ja tuoksuparatiisit

Hajuaistini on aina ollut erittäin herkkä ja ilmassa usein leijailevat pienetkin tuoksumäärät saavat minut lähinnä huonovointiseksi. Kärsin arjessakin erilaisista hajuista ja tuoksuista paljon, ja päiväni muuttuu helposti haastavaksi, kun poskisuudelman jälkeen tuoksun lopun työpäivää yhden tai useamman vanhemman herran partavedeltä. Parfyymiosasto on kaltaiselleni ihmiselle täysi painajainen. Enemmänkin ahdistun kuin koen halua mennä ruiskuttelemaan mahdollisia uusia tuoksuja iholleni.

Sama ahdistus iskee meikkiosastolla, jossa joku haluaa kysellä ihostani ja kysyä, mitä olen hakemassa, ja samalla tarkastelee kasvojani ja olemustani röntgenkatseellaan tehden päätelmiä juuri sen hetkisestä ulkonäöstäni. Juu ei. En myöskään halua kenenkään koskevan minuun kokeillakseen minulle uutuustuotteita. Tiedän, mitä tuotteita ja mistä omat tuotteeni haluan, en voi kuvitella pyöriväni meikkiosastoilla vain fiilistelemässä ja uutuuksia testailemassa.

Omat mieltymykset ja oma kupla

Las Vegas taas on paikkana minulle paljon muuta kuin vain pelaaminen, esitykset ja konsertit. En ole vielä koskaan mennyt kaupunkiin esitysten vuoksi, ja koen, että minulle se kaupunki edustaa jotakin aivan muuta kuin monille muille.

Ohjelmat, joita katson, valitsen hyvin tarkkaan. Erilaiset urheiluohjelmat ja -suoritukset kuuluvat valintoihini hyvin harvoin. Priorisoin aikani täsmälleen niihin asioihin, jotka minua sillä hetkellä kiinnostavat. Vaikka monia artisteja, esiintyjiä ja urheilijoita arvostan suuresti, en silti välttämättä halua vapaa-aikanani katsella lainkaan heidän tekemistään.

Muiden ihmisten elämän seuraaminen on jotain, mitä en ole ehtinyt tekemään. En ole tietoinen muiden tunnettujen henkilöiden urasta ja saavutuksista kovinkaan tarkasti, ja syyn luulisi olevan ilmeinen, mutta ei se ole. Olen saanut seurata ja käsitellä omaa julkisuuttani nyt 25 vuotta päivin ja öin, joten en ole rehellisesti edes ehtinyt seurata, saati sitten kiinnostua jonkun muun julkisesta urasta. Omassa julkisuudessa on aina ollut tarpeeksi.

Jos olisin näyttelijä, ja jos minulla olisi vielä enemmän pokkaa, toimisin oman elokuvani ensi-illassa varmasti juuri niin kuin Hannele Lauri!

One Response

  1. Niin ja oletusarvo on että kaikki tunnistavat ja tulevat iholle. Niinhän se on kaikilla entisillä misseillä…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *