Vihdoin koittaisi se hetki, jota on odotettu koko tämän Selviytyjät-alkutaipaleen ajan. Puuposti iloisesti kertoi meille, että nyt koittaisi odotettu heimojen yhdistyminen!
Tähän hetkeen olemme olleet valmiita jo kauan, ja päivät ovat täyttyneet spekuloinnista sen suhteen, millä tavoin meille ilmoitetaan asiasta. On pohdittu, tuleeko yhdistyminen puskista ennen tai jälkeen kisan? Putoaako vielä joku joukosta ennen yhdistymistä? Vai onko itse yhdistyminen oma kisansa, kuten oli viime kaudella? Jokaisella oli Agilassa oma ajatuksensa, mutta kaikki oli pelkkää spekulointia, kuten kaikki pohdinnat saarella aina. Ihmisten lukumäärästä koitettiin myös ratkoa sitä, kuinka monta olisi tällä kertaa finaalissa? Kaksi vai kolme? Molempia kun on maailmalla nähty. Myös juryn täytyisi kaiken järjen mukaan olla pariton, niin jos jonkinlaiset variaatiot seuraavista käänteistä pyörivät mielessä tuon tuosta.
Päällimmäinen ajatus Agilan säilymisestä omana “liittonaan” oli sikäli nerokas, koska meitä on kuusi ja toisia neljä. Ylivoima, jolla olisi taas mahdollisuus mennä pitkälle. Mutta, kuten jo on opittu toisen tiputuksen kohdalla, kaikki mikä vaikuttaa liian hyvältä ja pysyvältä, yleensä myös on sitä. Vaikka kaikki vakuuttivat yhtä pokerilla olevansa mukana, olimme varmoja, että kun heimot vihdoin pääsisivät kosketuksiin toistensa kanssa, ja saivat myös ensimmäistä kertaa kilpailun aikana luvan keskustella keskenään, Kimi katoaisi muiden mukaan siltä seisomalta. Olisimme siis heti 5-5 tilanteessa, ja luultavimmin Marko ei innostuisi jäljelle jäävästä hän ja tytöt ryhmittymästä.
Tähän väliin täytyy muistuttaa, että mehän emme ole saaneet koskaan kommunikoida toisen heimon jäsenten kanssa, meidät on pidetty visusti erillään ja eri puolilla tehtäväsaaria, ja mikäli jotakin kommenttia on joku heittänyt, noottia on tullut tuotannon puolelta välittömästi. Poikkeusta tähän sääntöön oli yrittänyt alusta asti eniten tehdä Kim, jolla oli aina tapana heitellä vitsejä ja myös kehuja vastustajien suuntaan.
Odotin suurella jännityksellä Miskan kohtaamista, mielessä pyöri kysymys, olisiko alkuperäisestä liitostamme enää mitään rippeitä jäljellä? Vai oliko Miska lopullisesti Virpin ja Vilman kelkassa? Vilman kohtaamista odotin myös, koska olin jo kuullut, kuinka hän oli astellut aikanaan Buwajaan uhrin roolissa.
Tässä kohtaa olisi voinut varovaisesti jo taputtaa itseään olkapäälle, että oli selviytynyt tähän asti, joka oli yksi isoimmista tavoitteista tässä kisassa. Mutta jotenkin olin silti vielä skeptinen, ja päätin uskoa jatkopaikkaan vasta sillä hetkellä, kun konkreettisesti saan uuden heimon bandanan käteeni. Uskon kun näen, pessimisti voittaa aina, ja mitä näitä nyt on, mulle tuttuja sloganeita. Ei siis juhlita yhdistymisapaikkaa kuitenkaan ihan vielä.
Niin eläinrikas kuin saaremme olikin, sitä ja sen upeaa rantaa tulisi ikävä. Minulle ja Markolle se oli ollut koti yli kahden viikon ajan. Kaikkea oli koettu, niin hyvässä kuin pahassa, ja nykyinen beach house, keittiömme ja roolit leirin töissä toimivat aika mukavasti. Uudella saarella kaikki muuttuisi jälleen.
Nyt piti myös kerrata mielessään, miltä oma peli ja kaikki siirrot näyttivät muiden pelaajien silmiin. Eihän sitä tiedä, jos vaikka pääsisi vielä siihen tilanteeseen, että perustelee jurylle, miksi pitäisi voittaa.
Päällimmäinen ajatus oli alusta asti, etten haluaisi puukottaa ketään selkään. Että voisin loppuun asti sanoa olleeni lojaali omille aidoille liittolaisilleni. Markon kanssa olimmekin vahva tiimi edelleen, eikä alkuperäisen ison virallisen liittomme hajoaminen koskaan vaatinut minulta selkäänpuukotusta, toiset hoitivat sen aika nopeasti. Eli, edelleen olen pitänyt sanani, ja Marko tiesi, etten koskaan äänestäisi häntä. Mukaan kuvioon oli saatu nyt myös onnistuneesti Tuuli, ja samaa lupausta olin antamassa hänelle. Tapahtui mitä tapahtui, en ääntä hänelle antaisi.
Moni pelasi likaista peliä selän takana, ja sinkoili sinne tänne. Joidenkin peli näytti siltä, että sitä vain kulkee jonkun vanavedessä pelaamatta oikeastaan itse lainkaan, mutta taktiikka se on sekin. Kukin tavallaan, ja jokainen tekee ne siirrot mitkä parhaakseen näkee omalta kantiltaan. Tässä kisassa voittajia on kuitenkin vain yksi, ja se voi olla meistä ihan kuka vain.
Sitten lähdettiin matkaan tietämättä mitä tuleman pitää.
Paikka yhdistymisessä oli jo niin lähellä, mutta nyt taas niin kaukana. Pelko kävi toteen heti, eli joutuisimme vielä yksilöinä kisaamaan paikasta uudessa heimossa. Tämä tapahtuisi samalla tavalla kuin viime kaudella, juuri siten, miten minä en ollut veikannut. Nyt ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin päästä heti viiden parhaan mukana suoraan jatkoon.
Sitten saimme kuulla mitä oli luvassa jatkopaikan lisäksi. RUOKAA!!! PROTEIINIA!!! Siis MIKÄÄN ei tulisi minun ja pihvin väliin. Ei mikään eikä kukaan, piste.
Ensimmäinen yksilökisa. Jalat olivat vetelät jännityksestä, tyynen kuoren alla olin lähes paniikissa. Uintiosuus ja sukellus olisivat mieluisa osuus, mutta nyt pitäisi käyttää taas järkeä. Hoppuilu ei toimisi tässä porukassa, jossa Olympia- ja MM-tason kisaajat sekä Kimin ja Lotan tyyliset fyysisiä kisoja rakastavat kilpakumppanit ampuisivat liikkeelle kuin tykin suusta. Heitto-osuus puolestaan pelotti, ja sillä tämä luultavimmin ratkeaisi, ei nopeudella. Luotto itseeni oli nolla, koska olen maailman huonoin heittelemään frisbeetä tms. Ajattelin siis keskittyä kunnolla siihen heittotekniikkaan, myöskin jotta uintikertoja ei joutuisi tekemään kovin montaa.
Heti veteen hypätessä olin vähällä saada Wallun jalasta leukaan, joten jättäydyin suosiolla hieman taaemmas. Päästyäni renkaille, en meinannut onnistua irroittamaan renkaita, ja aikaa kului. Paniikki kasvoi, ja nopeimmat olivat jo heittopaikalla. Onnistumisia tulikin vain kaksi, ja ne olivat omat liittolaiset Tuuli ja Marko. Nyt olisi pakko onnistua itsekin. Sitten pääsin vihdoin itsekin heittämään, eikä tunkua laiturilla enää ollut. Rauhallinen ja kokeileva heitto, ja sehän olikin siinä! En voinut uskoa omaa onnistumistani ensimmäisellä heitollani, enkä meidän kolmen onnea. Eniten olin innoissani siitä, että olin onnistunut yllättämään muut, jotka varmasti sisimmässään miettivät strategiaan sopivasti, että minusta nyt ei ainakaan olisi yksilökisoissa mitään vastusta. Se on aina palkitseva fiilis myös tosielämässä, kun pystyy yllättämään jonkun. Olin niin onnellinen!
Saisimme siis varmuudella ihan oikeasti vihdoin ruokaa! Ja vielä hyvässä seurassa. Ketkä olisivat ne loput seuraan liittyvät?
Monet kauhoivat reissun ees taas neljäänkin kertaan, ja lopulta onnistui ensin Kim, ja riemu oli suuri kun viimeinen onnistuja oli Veronica. Olin niin tyytyväinen joukkoomme. Olimme onnistuneet kaikki paremmin kuin Buwaja. Lotan kohtalo mietitytti hieman, hän olisi nyt päivän yksin Buwajalaisten keskellä, ja pelasi kuitenkin kovaa. Mutta tiesin, että hän oli meistä ainakin se, joka vähiten puhui ruuasta, eli ainakaan se osuus ei olisi hänelle se suurin harmin aihe.
Me viisi saisimme nyt päättää, kuka lähtee kotiin. Omassa mielessäni vaihtoehtoja oli yksi ylitse muiden, mutta jokainen kilpailija olisi silti analysoitava tasapuolisesti, huolella, rauhassa ja koko porukan mielipiteitä kuunnellen. 
Grillibileet olivat ehdottomasti parasta siihen asti. Tuuli, Veronica ja Marko olivat todellakin ne henkilöt, joiden seurassa ne halusinkin viettää, ja Kimiäkin oli taas hauska katsella ja kuunnella, kun hän sai vihdoin ruokaa. Uskomatonta mutta totta, mangosmoothie teki kaikkiin ehkä sen suurimman vaikutuksen, ja siitä on puhuttu jälkeen päin vielä paljon.. Se taisi ollakin ainoa asia, joka loppui kesken. Silmät söivät enemmän kuin mitä napa veti, mutta silti yritimme imeä kaikki mahdolliset kalorit, koska jokainen tiesi että niitä tarvittaisiin.
Lopuksi oli pakko palata äänestykseen. Wallun roolista ei kellään ollut oikein selvyyttä, mutta pelitaidot ja fyysisyys oli jo käynyt kaikille selväksi. Miska oli jo noteerattu vaarattoman oloisena pelaajana, joka yllätti usein, mutta hänen kyvyistään tehdä omia peliliikkeitä ei tiedetty. Virpillä oli oma Virpimäinen taktiikkansa, ja hän olisi tuolla asenteellaan lopulta erittäin vaarallinen vastus kelle tahansa finaalissa olijalle.
Lotta oli kuitenkin osa tämän hetkistä “meitä”, vaikka kova kilpailija olikin. Monien ajatukset kääntyivät lopulta Vilmaan, koska hän liidasi niin vahvasti uutta Buwajaa, ja hänen vanavedessään uivat kuuliaisesti Virpi ja Miska. Vilman amuletista oli ilmassa joitakin tiedon rippeitä, ja mietimme mahtaisiko hän suojata itsensä sillä. Tähän mennessä amuleteilla ei oltu vielä pelastettu ketään. Siinä tapauksessa putoaja olisi joku muu, luultavimmin Virpi. Hämmennys oli suuri, kun Vilma lopulta käytti amuletin Virpiin, aivan varmasti tietäen oman kohtalonsa. Yllätys oli myös se, että nyt pudonneesta tulisikin ensimmäinen juryn jäsen.
Tästä alkaisi uusi aika uutena heimona, uudella saarella. Nähtäväksi jäisi, mikä olisi tilanne Miskan kanssa? Olisiko Wallusta yhteisiin kuvioihin? Mikä ylipätään on hänen statuksensa tuossa Buwajan kuviossa? Ja, kuinka nopeasti Kim singahtaisi toiseen porukkaan.
Vielä enemmän kuitenkin jännitin tulevia tehtäviä, koska koskemattomuuden voisi voittaa tästä eteenpäin vain yksi ihminen kerrallaan. Aivan uusi peli, aivan uusi pelikenttä ja melkein uudet pelaajat.
