Behind the scenes, jakso 5.

Terveiset lomilta!

En malttanut nyt kuitenkaan olla laittamatta tätä yhtä blogia teille vielä ennen seuraavan jakson esittämistä, joten olkaapa hyvät.

Miksi Olli lähetettiin kotimatkalle? Katsotaanpa jakson 5 tapahtumat hieman jälkikäteen..

Jes, viime jaksossa me voitimme toistamiseen koskemattomuuden, eli saimme ottaa lungisti kun toinen heimo matkasi heimoneuvostoon. Tilanteet olivatkin nyt jännät. Kaikki muut olivat kokeneet heimoneuvoston kahteen kertaan, paitsi Vilma, jonka kohtalo oli ollut olla jokaisessa neljässä. Samalla meidän puolellamme oli Kim, joka ei tiennyt heimoneuvostosta vielä mitään. Moni meidän leiristä oli arvannut oikein, että Noora oli passitettu toisesta leiristä kotimatkalle.

Mielestäni oli päivänselvää, että Vilma, Virpi ja Miska olisivat tiivis combo, olihan Miskalla syynsä luottaa Virpiin 100%sti. Ennen heimojen sekoittamista olin ehtinyt nopeasti todeta Miskalle, että mikäli joudumme tässä eri leireihin, katsellaanhan tilannetta sitten jos yhdistyttäessä ollaan vielä molemmat mukana? En toki uskonut sen välttämättä koskaan johtavan mihinkään, mutta piti pitää niitä virityksiä kuitenkin ilmoilla. 

Leirissä oli tässä kohtaa vahva suunnitelma naisten kesken, että Kim haluttiin ulos kun tulee paikka. Olimme vahvasti sitä mieltä, että Kimin ensimmäinen heimoneuvosto tulisi myös olemaan hänen viimeisensä. Mikään ei estäisi sitä, näin ainakin luulimme.

Samalla kyseinen suunnitelma oli peliliike, joka toimi osana vahvistamaan uusien naisten uskoa yhteiseen naisten liittoon, vaikkakin olemassa oli myös vähintäänkin yhtä epävarma liitto näitä uusia naisia vastaa. Siinä liitossa ensimmäinen lähtijä olisi äänestyksen tullessa Lotta. Olin siis kahden ison liiton välissä, ja vuorotteli jatkuvasti, kumman mukaan piti pelata. Onneksi Markon ja minun yhteys toimi, ja molemmat olivat luultavasti kartalla kaikista mahdollisuuksista.

Tässä pelissä kuitenkaan mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.

Leirielämä jatkui ennallaan. Nälkä kasvoi kaikilla, toiset pitivät siitä enemmän meteliä kuin toiset. Nälkä kasvoi myös pelin suhteen, ja nyt alettiin laskemaan missä kohtaa heimot yhdistettäisiin. Jokaisella oli eri visionsa siitä, kuinka monta pudotusta vielä ehtisi olla, ja tapahtuisiko vielä jokin käänne ennen sitä. Tässä kohtaa mietittiin eniten myös sitä, että ehkäpä silloin yhdistymisen tapahtuessa saisi varmuudella sitä ruokaa.

Saapui palkintokisa. Jokainen leirissä fantasioi ruuasta. Oltiin jo siinä vaiheessa että ainakin minä aloin nähdä jokaisen eläimen ja hyönteisen mahdollisena ruokana, niin paljon keho huusi proteiinia. 

Koska rottia vilisti leirissämme enemmän kuin riittämiin, aika ajoin heitin ilmoille idean yhden rotan uhraamisesta proteiinintarpeeseemme, mutta ei, kukaan ei lämmennyt idealle, kertaakaan. Mietin itsekseni, mahtaisiko tuo nyt kovin paljoa poiketa marsusta, joka oli oikein hyvä kokemus. 

Joka tapauksessa, olimme hävinneet kaikki palkintotehtävät. Jokainen uneksi ruokapalkinnosta kun matkasimme kohti tehtävää. Lähestyessämme rantaa, tunnistin pelin kaukaa. Palkintoa kuitenkaan en, ja se olikin osalle pieni pettymys. Sillä hetkellä kaikki meidän saarellamme odottivat vahvasti sitä ruokaa, joten nyt tarjolla olevista makuualustoista ja tyynyistä oli ainakin minun tosi vaikea olla aidosti innoissaan. 

Olen aina ollut sitä mieltä että mukavuusjutut ovat tässä pelissä outoja, koska nälästä ja nimenomaan proteiininpuutteesta kärsittiin enemmän. Mukavuudet ovat mukavuuksia, eivätkä liity aitoon saarielämään. Peliin toki. 

Itse kisan aikana tapahtui vaikka ja mitä. Minäkin kävin Virpin lisäksi kerran pari uimassa omalla heittovuorollani, koska hytkyvät ja keinuvat laiturit saivat mulla ainakin pään sekaisin ja tasapainosta ei ollut tietoakaan. Mutta voitto sieltä lopulta sitten meidän joukkueellemme tuli!

Nyt saimme sitten ne makuualustat ja tyynyt mukaamme, ja piti koittaa olla innoissaan. Huvittavaa, että sen ainoan kerran kun me sitten lopulta  voitamme, palkinto ei ollut ruokaan liittyvä. Minä, Olli ja Marko saimme siis edelleenkin uneksia ruokaan liittyvistä palkinnoista. Kaikille muille kilpailussa oli jo tässä kohtaa osunut jokin ruokaan liittyvä palkinto, ja ai että siitä olin kyllä sisimmässäni kateellinen. Kimikin pääsi sentään Buwajassa ollessaan ensimmäisinä päivinään ylipäätään syömään jotakin ruokaa, toisin kuin me alkuperäiset Agilalaiset. 

Samaan aikaan kuitenkin pohdin, että toisaalta, ainakin kokemuksena tämä olisi meille kolmelle ollut tähän asti tietyllä tapaa rankempi. Olen oikeastaan tyytyväinen, että en ollut heimossa, joka sai nauttia vip-saarestaan ilman rottia ja käärmeitä, sekä sai vielä kisoistakin voitettua säännöllisesti erinäisiä herkkuja. Tässähän sain juuri sitä mitä olin tavallaan toivonut, rankimman ja tietyllä tapaa aidoimman Selviytyjät-kokemuksen mitä olisi mahdollista saada.

Joillakin muilla heimolaisilla oli ollut vaikeuksia nukkumisen kanssa, ehkä nyt voittamamme palkinto vaikuttaisi positiivisesti ainakin joihinkin, esimerkiksi Markoon. Tähän asti reppu oli toiminut tyynynä, mutta se sai nyt väistyä oikean tyynyn tieltä. Mutta se, mitä kaikkea apua tulisi lopulta olemaan mulle makuualustasta, sitä en hoksannut vielä tuolloin. 

Vettä satoi jälleen ja eräänä yönä sainkin makuualustasta uuden ystävän. Tätä ennen vettä oli katon paikkailuyrityksistä huolimatta lorissut nukkumapaikalle milloin mistäkin koloista, ja oma asento piti valita ja sijoittaa aina siten, että virtaavat purot eivät osu niskaan tai kasvoille. Lisäksi koska mulla oli toinen reunapaikka, vettä lensi myös estotta päälle sivusta. Haastetta oli, mutta nyt tuli avuksi ja suojaksi makuualusta, jonka reunan sai kätevästi myös pään suojaksi. Näin meidän yhteytemme tämänkin palkinnon kanssa lopulta löytyi. 

Koskemattomuuskilpailu lähestyi. Kimi olisi häviön tullessa lähes varma lähtijä, ellei toisen liittouman kanssa pelattaisi ulos Lottaa.

Viime päivinä Olli oli kuitenkin ollut todella alamaissa. Niin alamaissa, että se ei ollut jäänyt keneltäkään huomaamatta, ja vaikutti heimoon. Hän vaelteli paljon itsekseen sen minkä haavoiltaan tuossa kuumassa ja upottavassa hiekassa pääsi. On muuten äärettömän rasittavaa kävellä viikkokausia upottavassa hiekassa, ja vain unelmoida kovasta maasta jalkojen alla. 

Mutta takaisin Olliin. Olli puhui perheestään, koti-ikävästään ja kivuistaan. Yleensä Olli oli iloinen ja yksi heimon pidetyimpiä henkilöitä. Tällä hetkellä Olli myös mahdollisesti pelasi mun kanssa samaa peliä, eli hänen pitämisensä pelissä voisi olla tärkeää. 

Nyt laskettiin jo kovin yhdistymistä, ja Kimiä ei saisi missään nimessä päästää sinne asti. Yksilökisoissa hän saattaisi olla liian vaarallinen, ainakin omien sanojensa mukaan, ja lisäksi hän voisi liittoutua aivan kenen kanssa vain. Jälkimmäisen tiesivät faktaksi kaikki. Toisaalta, alkoi herätä myös ajatus, että kuka tahansa meistä pääsisi finaaliin, Kimiä vastaan juuri se kuka tahansa voisi voittaa. 

Kuva: Laura Stenroos

 

Tuli koskemattomuuskisa. Peli näytti helpolta, ja olin innoissani uintiosuudesta. Köyden pitäminen liukkaalla laiturilla oli kuitenkin jostain syystä meille selvästi vaikeampaa, koska rytmiä tai muutakaan taktiikkaa oikeastaan mihinkään pelin osuuteen ei löytynyt. Kookosten irroittaminenkin tehtiin juuri niin kuin ei olisi kannattanut. 

No, turpiin tuli ja heimoneuvosto kutsui. Laskimme, että vielä tulisi ehkä yksi tai kaksi pudotusta ennen yhdistymistä, kyllä me ehdimme saamaan Kimin ulos myöhemminkin. Olli puhui paljon huonosta fiiliksestään, ja jos jollain ei havaittavasti ole halua enää olla kisassa mukana, ja kaipaa vain kotiin, niin pitäähän asia huomioida. Yhden huono fiilis leirissä vaikuttaa koko porukkaan, ja leirissähän me enimmän osan aikaa kuitenkin olemme.

Vaikka kuinka olisin pelin kannalta halunnut pitää Ollin mukana vielä pitkään, ja päästä eroon nopeiten Kimistä, oli meidän silti tehtävä joukolla päätös, että päästämme Ollin sinne missä hänen on parempi olla, eli kotiin. Tämä äänestyspäätös oli varmasti jokaiselta tehty pelkästään sydämellä. Mitään logiikkaa siinä ei ollut ainakaan mun osalta, muuta kuin ajatus, että poissa silmistä, poissa mielestä. Tosin, kuten aina heimoneuvostoon mennessä, pelkäsin että mua on jälleen vedätetty ja lähtö tuleekin itselle.

Olli lähti, ja kivut ja koti-ikävät hävisivät Ollin lähdön myötä, tai ainakin ne näkyvimmät. Liitot menisivät jälleen kerran jollakin tapaa uusiksi, ja ainakin Kimi hermoili jo miten meidän kolmen kävisi näitä kolmea naista vastaan. Mutta luotin siihen, että oma yhteyteni Markoon säilyy, ja samalla naiset uskovat naisten liittoon. Seuraavaksi olisi puhuttava Tuuli kuitenkin minun ja Markon mukaan, koska menetimme Ollin. Mutta muutos on aina mahdollisuus.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *