Mitä ihmettä Agila? Miten te oikeen pelaatte tätä?
Miksi ihmeessä äänestitte näin?
Katsotaanpa, mitä ihmettä oikein tapahtui, ja miksi.
Ensimmäisen tiputuksen jälkeen tunnelmat olivat helpottuneet, hetken jopa hyvät, mutta samaan aikaan epäilevät. Iso liittomme oli äänestänyt heimosta pois sen, jonka kanssa yhteishenki ei pelannut. Monella oli silti taustalla huoli, kun fyysisin nainen pudotettiin. Luotimme kuitenkin siihen, että muitakin avuja tarvitaan, ja leirielämän sujumisen kannalta oli nyt helpompaa.
Tiputuksen jälkeen keskityimme hyvään leirielämään ja tsemppaamaan toisiamme vahvempana (henkisesti) heimona eteenpäin. Leirissä tunnelma olikin vapautuneempi, mutta taustalla kyti jo. En yllättynyt Ollin äänestä itselleni, mutta yllätyin Niklaksen äänestettyä sittenkin meidän mukana. Samalla hän äänesti eri henkilöä, jota Eevi ja Olli, ja se ei jotenkin sopinut kuvaan, vielä. Äänestystuloksesta voi siis päätellä, että leirissä oli selkeä enemmistö, ja joidenkin mielestä sitä pyöritin minä.
Päivät kuluivat, ja matka jatkui palkintotehtävään. Vuorossa oli mahtava mutapaini, likainen sota, jossa Marko oli pelin ehdoton kingi. Marko vei muita miehiä niin, että peliin oli asetettava aikaraja. Käsittämätön suoritus, mutta samalla, joku ehkä näki hänet yksilökilpailuissa vaikeasti päihitettävänä fyysisenä uhkana? Näitä asioita jo sivulauseissa pohdittiin.
Häviö tuli, kalastusvälineitä ei tullut. Ainakin meillä oli nyt hetkellisesti tuli, riisiä ja jauhoja, se on enemmän kuin kolmena ensimmäisenä päivänä. Kestimme häviön vaikka se ketutti. Koskemattomuus olisi nyt tärkeämpää voittaa.
Samaan aikaan kun leirissä putsailtiin monia haavoja ja ruhjeita mutatehtävän jäjiltä, alkoi näkyä Vilman ja Virpin tiivistä kaksinoloa, sekä Vilman ja Niklaksen välien lähentymistä. Jotain oli tekeillä, ja tämän huomasi myös Marko. Tämän huomasi mahdollisesti myös Miska, joka edelleenkään ei ollut osa miesten laumaa. Miska, jota oli yllättävän vaikea lukea.
Koskemattomuuskilpailu saapui ja tässä tehtävässä ei sitten valinnanvaraa tekijöiden suhteen meillä ollutkaan. Ihmiskauhaan piti kiinnittää kolme mahdollisimman saman painoista henkilöä, jotka tässä kohtaa olivat Miska, Virpi ja Vilma. Kolme vahvaa tarvittiin pyörittämään pyörää, ja yksi tasapainottelemaan viimeinen osuus. Valintaa ei rooleihin tarvinnut tehdä, se oli automaatio. Koska olin isompi, en voinut kenenkään paikkaa kauhassa ottaa. Se oli huono asia, koska Vilmalla ja Virpillä oli molemmilla huono fiilis vedestä. Näillä paikoilla kuitenkin oli mentävä. Odotin että pääsisin näyttämään vihdoin taitoni tehtävän loppuosassa.
Tehtävä oli jäätävä, enkä varmasti olisi onnistunut toisessa roolissa sen paremmin kuin kukaan muu meidän joukkueestamme nyt. Ei päästy minun osuuteeni asti. Tappio tuli jälleen, jo neljännen kerran peräkkäin. Koin kuinka turhauttavalta tuntuu, kun ei pääse edes suorittamaan sitä omaa tehtäväosuuttaan, ei auttamaan heimoaan mitenkään, eikä vaikuttamaan lopputulokseen.
Vilma voi todella huonosti tehtävän jälkeen, ja oma fiilis siitä, etten voinut hänen paikkaansa ottaa, oli todella, todella huono. Se söi aivan älyttömästi myös siksi, että nyt ei ollut mitään näyttöä siitä, että olisin ollut tehtävässä hyvä ja tarpeellinen, edes mukana. Näyttöä ei tietenkään ollut toiseenkaan suuntaan, mutta silti, tässä kohtaa minä jouduin Vilman vihan kohteeksi ja tähtäimeen. Sitä asiaa ei edes leirissä salailtu, ilmapiirin muutos oli hyvin selvä. Alkoi kuulua puheita siitä, että Vilman ohella myös Niklas halusi nyt äänestää minut ulos.
Moneen otteeseen koitin keskustella Virpin kanssa, pysyisikö hän liitossamme, ja äänestäisi liiton ulkopuolella olevaa henkilöä alkuperäisen suunnitelman mukaan. Mutta Virpi ei pystynyt katsomaan silmiin, vaan vältteli niin katsetta kuin vastauksiakin. Ei ollut vaikea huomata jotakin olevan tekeillä. Miska vaikutti siltä, ettei tiennyt yhtään kumpaa puolta pelata. Täydelliseltä kuulostanut viiden hengen liittomme oli murentunut osiin heti toisen pudotuksen osuessa kohdalle.
Mutta se, mitä tapahtui seuraavaksi, yllätti kaikki.
En ole koskaan nähnyt Selviytyjissä vastaavaa. Virpi vuodatti pahaa oloaan, ja kertoi miten rankkaa peli ja muiden ulos äänestäminen oli henkisesti. Virpi sanoi, ettei pysty äänestämään, eikä halua äänestää ketään pois. No eihän kukaan lähtökohtaisesti halunnut omasta joukostaaan jäseniä äänestää, mutta se nyt vaan oli pelin säännöissä kun häviö koitti, sitä ei voinut välttää. Virpi ehdotti, että me kaikki yhdessä keskustelisimme ja päättäisimme sovussa, kuka seuraavaksi lähtee. En voinut uskoa kuulemaani. Päättäisimme sovussa?
Selviytyjiin kuuluu ihmisten ulos äänestäminen, aivan kuten pituushyppyyn kuuluu hyppääminen. Odotin suurella mielenkiinnolla, tarjoutuuko Virpi olemaan nyt itse se sovussa päätetty lähtijä? Ei tarjoutunut, peli oli erittäin vahvasti käynnissä. Oli selvää, että Virpi olisi menetetty liittolainen.
Markolla oli vahva visio siitä, että Vilma ja Niklas pelasivat jo täysillä samaan pussiin. Luotin Markon sanaan siitä. Koko paletti oli siis juuri niin sekaisin kuin olla ja saattaa, ja liitto revitty hajalle.
Tässä kohtaa peliä Virpi on jo lausahtanut, ettei koskaan äänestäisi Miskaa, Marko ilmaissut, ettei koskaan äänestäisi Ollia, ja Vilma kertonut, että Niklas ei koskaan äänestäisi häntä.
Miska onnistui vakuuttamaan minut siitä, että Vilma kerää joukkoja ja haluaa mut ulos, ja minä muistutin Miskaa siitä, että Vilma olisi halunnut hänet ulos jo ensimmäisessä äänestyksessä tämän heikon kunnon takia.
Pysäytetäänpä tähän.. Siis mitä täällä oikeen tapahtuu?
Mikä siis oli tässä kohtaa oma asemani? Olinko turvassa? Johdinko liittoa? No en todellakaan. Kehen voisin pelillisesti enää luottaa? Tuntui että ainoastaan Markoon, vaikka hänelläkin oli joku oma virityksensä Ollin kanssa. Minähän olin siis ainoa, jolla ei ollut mitään ääneen sanottua luottamussuhdetta ja äänestämättömyys-lupausta mihinkään suuntaan. Mitä ikinä meillä Vilman kanssa pelin alussa olikin, oli haihtunut ilmaan.
Kaikki vähäkin luottamus liittolaisiini oli kadonnut, enkä tiennyt yhtään mitä tehdä, en myöskään yhtään ketä äänestää ja kenen kanssa. Tiesin vain, että itselle olisi ääniä tulossa jälleen, ja paljon. Nyt pitäisi todellakin selviytyä ja miettiä strategia uusiksi.
Mietin tuntikausia itsekseni, että tähänkö tämä tosiaan kariutui, heti toiseen pudotukseen? Pelasinko alkuun sittenkin liian kovaa, enkä onnistunut ja päässyt näyttämään osaamistani peleissä? Vai pelasinko sittenkin vain väärien ihmisten kanssa? Miettimisen paikka.
Mutta hetkinen…
Palataanpa tähän yhteen aikaisempaan havaintoon. Vilma ja Niklas. Niklashan siis äänesti yllättäen Eeviä, ehkä Vilman tahdon mukaan? Tämähän jäi melkein huomaamatta! Heidän yhteispelinsä ei olisi ollut ollenkaan niin suuri uhka muuten, mutta myös Marko näki jo pidemmälle, sen, mitä tapahtuisi mahdollisessa yhdistymisvaiheessa. Jo lentokentällä oli havaittu, että lätkäjengi piti tiiviisti yhtä, ja yhdistyessämme heitä olisi pahimmillaan se viisi. Toki emme tienneet faktana toisen puolen liitoista mitään, mutta hajuja lätkäliitoista oli ennakkoon ilmassa. Olisi ollut täysin hullua olla huomioimatta tätä seikkaa.
Ennen liiton rakoilua oli tarkoitus äänestää Ollia (kaikkien paitsi Markon). Syystä, että Olli ei kuulunut liittoomme, eikä omia liittolaisia äänestettäisi. Omat ja parin muunkin ajatukset siirtyivät kuitenkin liiton repeillessä enemmän Vilmaan, joka selvästi nyt sekoitti pakkaa ja loi uutta liittoa. Niklaksenkin nimi heitettiin ilmoille, koska hänen pelistään ei ottanut selvää. Jotkut miettivät Vilman kykyjä mahdollisissa tulevissa vesitehtävissä, ja hänen tiivistä yhteyttään Niklakseen ja Virpiin. Osasimme päätellä, että mikäli heimot olisivat lopulta liian epätasaiset, jokin muutos saattaisi olla pelillisesti luvassa. Ja muutos on aina mahdollisuus.
Olin menossa heimoneuvostoon hyvin sekavin mielin, Olli, vai pitäisikö sittenkin yrittää pelata ulos Vilma? Mistään numeroista ja muista äänestäjistä ei nyt ollut varmuutta. Juuri ennen heimoneuvoston alkua, Marko kuiskasi että Niklas. Tarkistelin että mitä? Varmastiko nyt? Keitä tässä nyt olisi mukana? Veikkaukseni oli, että kyseessä oli minun sumutusyritys, ja hieman kammosin ajatusta Nikken äänestämisestä. Olisin ennemmin halunnut jo ulos Vilman.
Sitten ei enää voitukaan jutella, ja päässä vilisi miljoona ajatusta. Pelaisinko nyt korttini oikein? Vedättääkö Marko jonkun kanssa minua? Päätin totella Markoa, ennakoida, ja rikkoa mahdollisen tulevaisuuden lätkäliiton äänestämällä Nikkeä. Nyt jos koskaan, olin samaan aikaan lähes varma omasta lähdöstäni.
Kun ääniä sitten alettiin laskea, huomasin että minua ei ollutkaan vedätetty, mutta sen sijaan Vilmasta tuli minun ykkösviholliseni pelissä.
Äänet jakautuivat 3/4 minulle ja Nikkelle, ja tuntui että joku oli nyt salaa pelastanut minut tippumiselta. Se joku oli Olli. Sama Olli, joka viimeksi äänesti minua.