Multa kysytään yllättävän usein muutamaa asiaa liittyen mun töihin. Listasin niistä muutaman.
Julkisen ihmisen elämästä tiedetään paljon, koska asioita luetaan lehdistä. Tai lähinnä me luulemme tietävämme lehtien perusteella asioita jonkun elämästä.
Monesti julkkis jää mieleen tietystä yhteydestä, eikä häntä osata mieltää muuhun työhön tai työnkuvaan, ei ajatella että asiat muuttuvat, niin myös työpaikat ja työsuhteet.
En aio tässä blogissa avata työelämäni moninaisuutta, se vaatii oman bloginsa, mutta nostan esiin muutamia asioita joita paljon kysellään.
Yksi: “Miksi et ole töissä radiossa?
Siihen voin tietysti vastata, että olen aikanaan ollutkin. Kun Sami Kuronen vielä asui Turussa, juonsin jonkun aikaa hänen kanssaan Turussa Auran Aaltojen aamuja viimesilläni raskaana. Pomoni oli tuolloin, kukapa muu kuin Harri Moisio. Tähän pestiin liittyi vielä ehkä hienoimmat promokuvat ikinä, näet nuo elokuvateemaiset kuvat blogin lopussa.
Helsingin päässä Radio Novalla tein joskus kesäsarjaa Annika Metsäkedon kanssa, ja siellä ja Suomipopilla olen ollut joskus vierailevana juontajana. Tälle suunnalle ei ole historiaa sen enempää, vaikka jotakin on pohdittu ja testattukin. Aina eivät ole ajatukset ja aikataulut osuneet, ja joskus on myös kyseenalaistettu mahdollisuuttani työskennellä Helsingissä, koska asun Turussa. Viimeisin on outo, koska olen ajanut työni perässä eri kaupunkeihin koko urani ajan.
Tähän “Turku-ongelmaan” tulee törmättyä monissa muissakin jutuissa usein, mutta silti mua ei ole saanut koskaan Helsinkiin muuttamaan vaikka media- ja viihdealalla työskentelenkin. Nää on omia valintoja, eli työmatkani ovat juuri sen pituisia, kuin haluan niiden olevan.
Yksi syy on varmasti se, että olen ollut suurimman osan urastani urheilumaailmassa aikataulullisesti kiinni. Silloin on oltu otteluohjelman mukaan kiinni peleissä ja muissa velvotteissa, eli aikataulut ovat tavallaan ”vapautuneet” vasta parin viimeisen vuoden aikana. Mutta joo, kyllä mä olen aina tykännyt radiohommista paljonkin.
Kaksi: “Koska taas olet seuraavan kerran telkkarissa?”
Tämä on paha. Useasti pyörii jollakin kanavalla ohjelma jossa olen juontajana tai muuten, mutta ei sitä vain ole katsottu. Silloin täytyy vastata asiallisesti ja toista loukkaamatta kysymykseen, että no viimeksi eilen, ja uusinta huomenna ja sunnuntaina ja seuraava jakso taas ensi viikolla.
Vanhoja uusintoja ohjelmista pyörii aika ajoin, mutta ei mulla ole kaikkea tietoa siitä, missä kaikkialla naamani näkyy ja milloin. Aika paljon se näkyy ilman niitäkin, itseni mielestä välillä liikaakin.
Nykyään teen myös asioita joidenkin tv-ohjelmien tuotannoissa muissa rooleissa, eli vaikka olen ollut tekemässä vaikkapa Gladiaattoreita, niin se ei tarkoita että minut nähtäisiin ruudussa kaksintaistelussa. Minua ei nähdä ruudussa laisinkaan koska työtehtävät ovat ihan toiset.
Kolmas: Tähän listaisin nämä asiat joita olen tehnyt joskus, ja jäänyt ihmisten mieleen niissä. Turun Palloseura ja kiinteistönvälitys ovat sellaisia.
TPS tuli tutuksi kahdessakin muodossa, niin fudiksen kuin lätkänkin puolelta, täysin eri organisaatioita kuin ovat. Etenkin aina loppukaudesta kun on ratkaisevia pelejä käynnissä, silloin alkavat somen kommenteissa ja inboxissa näkyä TPS-myönteisyys tai vastaisuus. Hehkutetaan että “jee, hyvä Tepsi”, tai vastaavasti, että “hyvä että hävisitte, ootte ihan surkeita”. Vaikka on ollut jossakin töissä joskus, ei se välttämättä tarkoita automaattista työuran jälkeen jatkuvaa paloa ja fanitusta, ei myöskään toisin päin, joten ei kannata olettaa mitään.
Välillä tulee näitä kohtaamisia, joissa kysellään millä salilla nykyään ohjaan niitä jumppia tai tulisinko arvioimaan jonkun asunnon? Kiinteistönvälitys ja jumppaohjaus kummittelevat jutuissa aina silloin tällöin, ja aina joskus joku vetää esiin myös virheellisen informaation kautta mieleen rekisteröityneen missiaikojen pesulakortin, että “Vieläkö sinulla se pesula on?” Ei minulla koskaan ole ollutkaan, ihan muilla oli.
Viimeisenä tämä, mikä tulee useimmiten toimittajilta ja kollegoilta: “Miksei sulla ole omaa talk showta?” No en tiennyt että pitäisi olla.
Ilmeisesti tv-juontajien dream job, future goal ja uran tähtihetki ja kliimaksi pitäisi kaikilla juontajilla aina olla se ihan oma talk show, mutta mulla se ei oo kyllä käynyt mielessäkään. Monilla muilla on.
Mä oo itse tosi kriittinen niin radio-ohjelmien kuin talk show-ohjelmienkin suhteen, joten luultavasti oma itsekritiikkini tähän yhdistettynä ei välttämättä ole se paras lähtökohta ohjelmanteolle, tai sitten juuri on. En tiedä, en ole pohtinut vaikka usein on kyselty. Enkä oikein tiedä mitä mieltä olen asiasta.
Olen aina rakastanut katsoa hyviä ja haastavia haastatteluja, ja nauttinut syvällisten ja vaikeiden haastattelujen tekemisestä, niin haastattelijan kuin haastateltavankin jakkaralla. Myönnän saaneeni valtavat kicksit monista haastatteluista, keskusteluista ja väittelyistä joissa olen ollut mukana, olivatpa ne kevyemmistä tai painavammista aiheista, aina missien meikkityylistä vaalikampanjoinnin vakavampiin teemoihin.
En ole tainnut koskaan pelätä haastatteluja, vaikka olisi ehkä joskus pitänyt, mutta olen aina varautunut tietyllä tavalla pahimpaan. Sanattomaksi en juuri jää, olipa aihe kuinka vaikea vain. Ennemmin olen turhautunut, koska haastattelut ovat aina niin lyhyitä, ettei konkreettista asiaa ehdi tuoda tarpeeksi esille. Aina eivät myöskään esitettävät kysymykset ole sellaisia, joita itse kysyisin. Haastattelu on mielestäni tietyllä tapaa haaste, ja työssäni haastatellessani ihmisiä tilaisuuksissa tai ohjelmissa, haastetta voi asettaa siinä niin itselleen kuin haastateltavalleen.
Mutta nyt kun palaan blogin alun aiheeseen ja tähän talk show-asiaan, niin nyt kun kehitys kehittyy, on tullut taas yksi uusi muoto tehdä ihan omia haastatteluohjelmia. Olen nyt ensimmäisiä kerran pallotellut mielessäni, että hmm, oliskohan podcast mitään? Kuunteliskohan joku niitä? Pääsisinköhän vihdoin kysymään kaikkea mitä haluaisin?
No sanottavaa mulla on ainakin, ja kysyttävääkin, jollei joku ole vielä huomannut. Tällä hetkellä mun mietteitä voi lukea täältä blogista, mutta kertokaa ihmeessä, jos joku muukin paikka olisi sulle mieleen. Eihän sitä ikinä tiedä…