Julkinen keho

Olipa kerran vartalo, minun vartaloni. Ensin se oli minun, ja vain minun. Sitten siitä tuli työkalu, ja väline itseni ilmaisuun. Sillä voitettiin paljon mitaleja niin tanssiparketeilla, kuin malli- kuin kauneuskilpailuissakin. Se on pystynyt matkan varrella moneen.

Sitten siitä tuli suurennuslasin alla tarkasteltava esine. Se kertoi suomalaisille, että meitä on geneettisesti erilaisia, eri mallisia ja eri värisiä, ja samalla sitä alettiin myös vahtia ja kontrolloida. 

Mitataan reidet

Vuonna 1996 tulivat reidet. ”Mitataan Lolan reidet”, ”Lola jättää nyt illallisen väliin”Lola menetti Miss Universum voiton reisiensä takia”.

Tuttuja lauseita missiajoilta, ja pyörineet otsikoissa myös tänä vuonna. Heviä settiä 18-vuotiaalle, mutta minkäs teit. Tänä vuonna näihin kommentteihin on palattu useasti, kun ihmiset ovat muistelleet omia kokemuksiaan tuolta ajalta, miten uutisoinnista johtuen monet mittailivat ihmeissään omia reisiään. Samaan vuoteen osui myös puntarille marssittaminen Hyvät, pahat ja rumat– ohjelmassa, jossa järkytyksekseen saman kohtalon koki mukana ollut Miss Italia Denny Mendez.

Rinnat, jotka jakoivat kansan kahtia 

Ja sitten tulivat rinnat. Ne kuuluisat Suomen kansan kahtia jakaneet rinnat. Olisikin itseni keksimä ilmaisu, vaan kun ei ole.

Vuonna 2000 otin ensimmäisen lävistykseni ja tatuointini. Myöhemmin samana vuonna toteutin isomman henkilökohtaisen unelmani, joka liittyi vain ja ainoastaan itseeni, ei huomioon, eikä totisesti miehiin. 

Minä halusin kasvattaa kuppikokoani puhtaasti itseni takia. Asia oli taloudellisesti ja muutenkin mahdollinen vasta missivuosien jälkeen. Pakkohan operaation oli liittyä miehiin, seksiin ja huomioon, ajateltiin. Joku jossain varmasti jo risti kätensä, koska Suomessa lähinnä vain k-18 materiaalissa oli totuttu näkemään muokattuja rintavarustuksia.

Tuolla hetkellä vuonna 2000 tapahtui jotain pysyvää. Arvostelijoideni silmissä menetin tuolloin uskottavuuteni, arvostukseni, ja joidenkin mielestä menetin samalla myös aivoni. Kaikki sitä ennen tapahtunut hyvä, järkevä ja merkityksellinen huuhtoutui pois. 

Lööppien lööppi

Ilta-Sanomat teki aiheesta ison  jutun. Kerroin heille lopulta tarinani, koska tieto operaatiosta oli ehtinyt jo silloisen lähipiirini ansiosta vuotaa Seiskaan, joka ehti kameroineen paikalle kun poistuin klinikalta. Sama iltapäivälehti otti myös juttuun tuoreet kuvat toivuttuani ja julkaisi lööpin joka kuului:

”Lolan rinnat jakavat kansan”.

Ilmeisen valtavat ovat siis olleet. Historiallinen lööppi, sääli etten itse omista sitä, olisi kehystettävää kamaa kaikessa hulluudessaan. Juttuun oli haastateltu tunnettuja suomalaisia miehiä kertomaan mitä mieltä he olivat minun, 23 vuotiaan naisen rinnoista. WAU! Kova suoritus, itse en olisi keksinyt yhtä härskiä asetelmaa.

Mutta siinä kohtaa median ja yleisön puolelta kaikki muutkin hyvän maun rajat olivat ylitettyjä jo monin tavoin, mitä minuun tuli. Oli otettava jälleen mitä vastaan tuli, ja paljon tuli, vaikkei tuolloin vielä ollut edes somea. 

Kyseinen lööppi aiheutti liikehdintää lehtitalossa, ja joissain yhteyksissä on kerrottu johdon eronneen tuolloin, ja tämän lööpin olleen se viimeinen niitti. Lehdessä puitiin asiaa myöhemminkin muutamankin aukeaman verran, kun eräs itsekin nykyään julkisen roolin omaksunut naistoimittaja kirjoitti tuolloin analyysia minusta, muodoistani ja urani tai lähinnä maineeni sukelluksesta kuppikoon kasvun myötä. Näin vuonna 2000.

Nykypäivä, 22 vuotta myöhemmin

Joka viikko ihmisiä saapuu somekanaviini kommentoimaan rintojani, vonkaamaan niistä kuvia tai valittamaan niistä. Viimeksi joku väitti minun jopa photoshopanneen kuvassa rintojani vielä suuremmaksi. Edelleen kohdatessani ihmisiä, on joillakin vaikeuksia katsoa silmiin puhuessaan. Tämä tissishow on siis kestänyt kohdallani jo 22 vuotta.

Vuonna 2000 ei ollut juurikaan muita julkkisnaisia, jotka olisivat myöntäneet vastaavan toimenpiteen. Olin tarinani kanssa aika yksin, tämänkin. Monille sama toimenpide oli tehty jo ennen minua, mutta he saivat täysin toisenlaisen käsittelyn mediassa aiheen tiimoilta, hiljaisuuden.

Tänä päivänä asia on jo monissa piireissä enemmän sääntö kuin poikkeus. Nykyään moni tunnettu henkilö kertoo näistä ja kymmenistä muista mitä erikoisemmista kauneustoimenpiteistään ääneen, ja ne ovat monelle täysin arkipäivää. Sitä ne ovat myös useille ihmisille, jotka eivät millään tavoin ole julkisessa- tai kauneuteen liittyvässä ammatissa.

Jälleen olin ikävä kyllä ensimmäisiä jossakin, ensimmäisiä kauneusalan edustajia, joka kertoi rehellisesti mitä oli tehnyt, eikä vain pitänyt suutaan kiinni hymyillen ja valehdellen ilmiselvän muutoksen jälkeen. Tämäkään ei mennyt haluamallani tavalla, koska juorujen vuoksi jouduin puimaan asiaa julkisesti paljon aiemmin kuin olisin halunnut. Paskaa satoi silloin niskaan saavikaupalla, ja sataa ripotellen edelleen.

Rehellisyys ei aina kannata, siitä kun ei ole jaossa minkäänlaista kiitosta tai palkintoa. Itse voi palkita itsensä oltuaan taas kerran rehellinen, mutta siihen se valitettavasti jää. Helpommalla olisi päässyt, kun olisi kirkkain silmin valehdellut.

Julkista omaisuutta

Jo 22 vuotta kehoni ja rintani ovat olleet yleistä omaisuutta. Erinäiset kehon koon muutokset ja tatuoinnit ovat aiheuttaneet valtavaa triggeröitymistä. Ikään kuin palkittu keho olisi jotenkin pyhä, ja sen pitäisi säilyä ikuisesti ennallaan. 

Rinnoistani on saanut kirjoittaa ja sanoa ihan mitä vaan, ja ne on vedetty mukaan jos johonkin yhteyteen ja keskusteluun. Oletettuja kuppikokoja ja implanttien kokoja on vilauteltu eri jutuissa. Itse en todellakaan ole suostunut lähtemään lukuisiin ehdotettuihin juttuihin, keskusteluihin enkä ohjelmiin, jossa aihetta olisi käsitelty. 

Vieraillessani toista kertaa Kokkisodassa, silloinen kokkiparini teki minulta piilossa jälkiruuaksi rintoja kuvastavat hyytelöt joissa oli rusinat keskellä mielikuvaa tehostamassa. Muistan samassa ohjelmassa olleen hallitsevan Miss Suomen olleen hieman kiusaantunut lähetyksen vitsailun tasosta, ja sitä olin itsekin, mutta piti vain leikkiä mukana. Olen ollut tämän parikymmentä vuotta aika lailla valmis tähän aiheeseen, uskoisiko?

Niin naiset kuin miehetkin ovat olleet aina yhtä innokkaita kertomaan mielipidettään kehostani, myös rinnoistani. Pääosin naisilta kuulee kommentteja kulmalla ”sinussa ei ole mitään muuta kuin rinnat, eikä nekään ole aidot. Hittoakos niitä tyrkytät kameralle”. Miehilläkin on ollut aina oma sanansa sanottavana siitä, pitävätkö he vanhoista vai nykyisistä rinnoistani, ja yleisesti luomuista vai ei luomuista. Aivan, muutama tunnettu mieshän kertoi mielipiteensä ihan iltapäivälehden haastatteluissa asti.

Rintani ovat olleet asia, josta moni ei jostain syystä ole päässyt yli vielä tänä päivänäkään. Kuppikoon kysely ei tunnu loppuvan koskaan. Ei myöskään muu kommentointi kuvakulmista, itsensä esittelystä, rintojen aitoudesta ja sen puutteesta. Ei nähdä metsää puilta, eikä myöskään minua rinnoilta. Ne taisivat todella jakaa kansan ja tehdä myös jotain pysyvää ihmisten mielelle. 

Rinnat = seksi

Minua yritettiin operaation jälkeen asettaa jonkinlaiseen sexy babe-rooliin. Haluttiin pukea kuvauksiin päälle seksikkäämpää, avonaisempaa, useimmiten vain alusvaatteita. Rintoja haluttiin korostaa ja hyödyntää myös mainosmielessä kaikin mahdollisin keinoin. Niistä otettiin irti kaikki mitä saatiin, mikä ei tosin ollut kovin paljoa, sillä osasin tuolloin jo sanoa ei. 

En lähtenyt mainostamaan puskurien kiillotusta tai muita hassun hauskoin aasinsilloin höystettyjä palveluita. Mutta yksi mihin suostuin, olikin sitten sitäkin kohahduttavampi. Minä, punaiset alusvaatteet ja pora olivat monelle aivan liikaa. Maskun Kalustetalo sai kaikkien aikojen otsikot, kun tekemämme tv-mainokset piti sensuroida ja hyllyttää välittömästi. Naiset olivat kauhuissaan, aivan SOS, esineellistämistä ja ties mitä. Hyvänen aika! Vastaiskuna esiinnyin seuraavassa versiossa pilkkihaalareissa. Uskottavuus jopa työrintamalla oli hetken aikaa kateissa. Ei taas tiedetty miten suhtautua minuun ja tekemisiini.

Kaikki minuun liittyvä keskustelu ja kyselyt alkoivat tuolloin muutenkin pyöriä enemmän seksin ympärillä. Hassua kyllä, sillä koskaan en ole pyynnöistä huolimatta puhunut seksistä julkisuudessa, enkä puhu. Koskaan en ole toiveista huolimatta poseerannut alasti, enkä poseeraa. Alastonkuvat ja erilaiset pornahtavat kuvat eivät ole koskaan olleet minun juttuni, mutta ihmisten mielikuvituksella, oletuksilla ja toiveilla ei ole rajoja.  

Aikanaan tähänkin ilmiöön koitettiin soveltaa kohdalleni jotakin porttiteoriaa. Kun tekee yhden toimenpiteen, on koko ajan veitsen alla. Samalla uran suunta muuttuu johonkin kielletympään suuntaan. Monen kohdalla yksi tai useampi teorioista on varmasti käynyt toteen, eikä operaatioiden määrissä pysy edes perässä. 

Olen aina sanonut, ettei minusta kannata tehdä mitään oletuksia tai päätelmiä, eikä yleistyksiä sen perusteella mitä joku muu tekee. Ne kaikki kun menevät useimmiten täysin metsään. 

Aito vai alkuperäinen?

Olen viime vuosien aikana puhunut paljon luonnollisuudesta, aitoudesta, käsittelemättömistä kuvista, itsensä ja muiden hyväksymisestä, itsetunnosta, kehopositiivisuudesta, mielen tärkeydestä, itseluottamuksesta ja oikeudesta omaan vartaloon.

Meillä on kaikilla lupa olla juuri sitä mitä olemme, olipa se sitten Luojan luomaa tai ei. Kukaan ei sitä oikeutta meiltä voi viedä, eikä päättää saako aitoudesta puhua, jos on joskus tehnyt itselleen yhdenkin kauneustoimenpiteen. 

En ole koskaan tuominnut esteettisiä operaatioita enkä kauneuskirurgiaa, vaikka missivuonna se olikin vastaus, joka haluttiin kuulla. Kukaan ei ole velvollinen kertomaan kaikkia suunnitelmiaan ja unelmiaan, etenkään jos ne sotivat ristiin sen hetkisen työn kanssa, ja ovat este sille mitä nyt tavoittelet. Jos ihmisen elämänlaatu paranee ja elämä tuntuu elämisen arvoiselta jonkin toimenpiteen myötä, niin miksi kukaan tuomitsee sellaisen? 

Kauneuskirugiset toimenpiteet olivat jo tuohon aikaan enemmän sääntö kuin poikkeus kovimmissa missimaissa ja kansainvälisillä kilpakentillä. Erityisesti latinoilla on tapana nykyäänkin jakaa avoimesti maailmalle tekemiään toimenpiteitä, koko muuttumisprosessi. 

Suomessa hämmästeltiin, miten joku kansainvälisesti kauneudestaan palkittu ihminen haluaa muokata ulkonäköään. Ajatus oli monille täysin käsittämätön. Silti kyse oli vartalon osasta, eikä vaikkapa tunnetuista kasvoista. Miss Ruotsi teki saman toimenpiteen noin vuotta aiemmin, mutten tiedä, ovatko lööpit olleet ihan vastaavanlaisia.

Kauneustoimenpiteiden suosio on jatkuvassa nousussa kaikkien sukupuolten keskuudessa. Jokainen tuntee jonkun joka on tehnyt jotakin. Nykypäivää ovat pigmentoinnit, kaikenlaiset muotoilut, nenät, huulet, poskipäät, leuat, hiustensiirrot, botoxit, ruiskeet, täytteet, mesolangat, silmäluomileikkaukset, rinnat- ja muut kehon implantit, rasvaimut ja kaikenlaiset kohotukset ja kiristykset kasvoihin ja vartalon alueille. Lista toimenpiteistä on loputon ja sitä on myös ihmisten kiinnostus ulkonäkönsä muokkaamiseen. 

Joku haluaa tehdä muutoksen värjäämällä hiuksiaan, toinen laittaa ripsipidennykset, kolmas kutsuu botoxbileisiin, neljäs muokkaa piiloon raskauden jäljet ja viides hankkii uudet poskipäät tai uuden takapuolen. Jokainen tavallaan, jokaisella on oikeus omaan kehoonsa ja sitä voi käsitellä haluamallaan tavalla, olivatpa muut siitä mitä mieltä vain.

Vaikuttajan vastuu ja velvollisuus

Päätin aikanaan tämän aiheen isoimman kohun laannuttua, etten puhu julkisesti rinnoistani. Lause itsessään on jo absurdi, siis miksi ihmeessä kenenkään edes pitäisi? Miksi kellään olisi tällaista velvoitetta? Mainitessani tutuille kirjoittavani aiheesta vielä kerran, moni ihmetteli tarvetta. He eivät ole kokeneet sitä, mitä aihe on itselleni aiheuttanut tähän päivään asti. Ja kun ei ole itse kokenut, ei voi tietää.

Inhoan juoruja, perättömiä väitteitä, oletuksia, yleistyksiä ja faktavirheitä. Julkkiksena ei voi millään hallita sitä shaiban määrää, mitä itsestä keksitään, mutta omissa kanavissaan voi ainakin vaihtoehtoisesti tarjota faktoja asioihin, joita haluaa oikaista tai pitää totuuspohjalla. 

Vastustan illuusioita ja valheellisuutta. Kuten somessa muutenkin, toivoisin lasten, nuorten ja miksei aikuistenkin takia, että julkisessa vaikuttajan tai esikuvan asemassa olevat henkilöt puhuisivat ulkonäköasioista niiden oikeilla nimillä, eivätkä pitäisi yllä valheellista ja vahingollista mielikuvaa. Ei filttereitä, ei illuusioita, joiden myötä joku turhaan tavoittelee jotain aidoksi luulemaansa ja kokee entistä enemmän ulkonäköpaineita. 

Samalla en kuitenkaan halua ajatella, että julkisuudessa oleva ihminen on velvollinen kertomaan kaikkia yksityisasioitaan. Kukin valitsee mistä kertoo ja mistä ei. Mutta jos kasvot, takapuoli tai vaikka se kuppikoko muuttuu yhtäkkiä täysin toiseksi, en itse voisi pokkana puhua ruokavalion tai uuden treenin aiheuttamasta muutoksesta. En haluaisi ihmisiä johdettavan millään tavoin harhaan.

Itse olin kauan sitä mieltä, että puhuminen tästä asiasta vuosikymmenten jälkeen olisi silkkaa hulluutta, vähän kuin tehdä nyt sama asia uudestaan odottaen eri lopputulosta. Siksi kesti näinkin monta vuotta, ennen kuin tästä nyt mainitsen.

Onnellinen silloin ja vielä onnellisempi nyt

Tykkään aina sanoa viimeisen sanan, ja todistaa väitteet vääräksi. Hankkiuduin itse silikoneistani eroon jo 2010-luvulla. Silareistani huutelevat ovat siis jääneet viime vuosikymmenelle, se juna meni jo. 

Kannattaa aina puhuessaan olla varma faktoista, olipa asia tai kommentin kohde mikä vain. Koskaan ei kannata olettaa mitään. Ei myöskään sitä, että jos jotakin on hankkinut 22 vuotta sitten, on se edelleen relevantti ja olemassaoleva asia. Kaikesta ei tiedoteta mediassa.

Ei niin, että mikään rintoihini liittyvä asia olisi kuulunut koskaan kellekään muulle, mutta ne on jostain syystä nostettu kansan jakaneeksi asiaksi ja hyvin eriskummalliseen asemaan. Tämä on nyt toivottavasti viimeinen kerta kun niistä puhun. Hetkeäkään en ole katunut nuorena teettämääni operaatiota, päinvastoin! Mutta olen hyvin onnellinen myös nykytilanteesta, siitä ettei kehossani ole mitään sinne luontaisesti kuulumatonta ainesta, eikä ole ollut enää vuosiin. Milloin, miksi, miten ja missä ovat kysymyksiä, joiden vastaukset eivät ole julkisia, mutta tiedän kysymyksiä tulevan.

Mutta myös mulla on kysymys; saataisiinko nyt vihdoin rauha edes mun rinnoille, jollei ihan vielä pysty antamaan sitä rauhaa ihan koko keholle? Vai onko se edelleen liikaa pyydetty? 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *