Sanotaan, että kaikki naiset rakastavat koruja ja kimallusta. Voi olla.
Sanotaan, että osta lahjaksi korusetti. Ei, älä osta, älä ainakaan minulle.
Sanotaan, että upeat kaulakorut kruunaavat asun. Ehkä joillakin, mutta eivät minulla. Näyttävät korvakorut tekevät saman..
Minä kasvoin lapsuuden, jossa sain korviini ensimmäiset renkaat kolmen kuukauden iässä. Lapsuuden muistoihin kuuluvat monet vierailut äidin korurasioilla. Jo nuoressa iässä isot ja värikkäät korut olivat mieleeni. Ne olivat ihan erilaiset kuin muilla. Taas.
Korvakorut ovat aina olleet mulle ihan pakolliset, ilman niitä on sellainen olo, että jotain puuttuu..
Kilpatanssin harrastaminen avasi tässä suhteessa silmiä. Kaikki perustui kokonaisuuteen. Yhtä tärkeää, kuin oli tietyn kampauksen ja tietyn puvun yhteensopiminen, piti myös korut valita aina tiettyyn pukuun sopien. Ja niiden piti pysyä mukana matkassa, olipa koreografia kuinka raju ja vauhdikas tahansa.
Vakiotanssien puolella tutuksi tulivat monenlaiset hyvinkin hintavat strassikorut, mutta lattareiden puolella aika nopeasti käyttöön tulivat oma mielikuvitus ja omien korujen suunnittelu ja teko. Valmiiden potentiaalisten tuunattavien korujen etsintä, niiden tuunaus salonkikelpoiseksi, korujen liimaus korviin päivän tai suorituksen ajaksi, ne olivat minun koru-arkeani. Lajissahan ei ollut oleellista se miltä näytit läheltä, ainoastaan miltä näytit kaukaa. Tässä kohtaa moni ymmärtää lajin rusketukset, överit meikit ja muut esiintymiseen kuuluvat lisukkeet, useasti siis erilainen tuunailu oli tarpeen.
Aikansa kutakin.
Edelleenkin hankin kaikki koruni tiettyä ideaa ja tarkoitusta noudattaen, mutta liima on onneksi jäänyt vähemmälle. Viimeksi muutama vuosi sitten tein kylläkin festareille korut Petri Nygårdin lasinalusista.. no miksi ei?
En ole koskaan ollut kaulakoruihminen. Voi monet kerrat, kun olen sitä yrittänyt, mutta ei vaan toimi. Tanssiaikoina vielä kaulassani roikkuivat parikin eri tanssikenkää, mutta siihen se jäi. Missikisa-aikana jos joku yritti ehdotella hienoja kaulakoruja maailmalle kilpailuihin mukaan “viimeistelemään iltapuvun”, minulla ajatus oli aina päinvastainen. Monesti näen tilanteita, joissa kaulakorut olivat liikaa jollekin ihmiselle, tai johonkin asuun. Miksi peittää jotain mitä ei tarvinnut peittää?
Perusjuttuja mielestäni, hyvien puolien korostaminen ja heikompien peittäminen. Lähtökohta moneen onnistumiseen niin tyylissä kuin muussakin elämässä.
Olen saanut aikaiseksi massiiviset riidat entisten kumppaneiden kanssa aiheesta kaulakoru. Miksi en voi käyttää, kun olen sellaisen lahjaksi saanut?
Ei kannata koskaan ostaa mulle hajuvettä, ellei tiedä mistä pidän. Ei kannata myöskään missään tilanteessa ostaa mulle kaulakorua, koska en tule sitä käyttämään. Tiedän, olen vähän vaikea nainen.
Aina kun reissailen pitkin maailmaa, etsin jatkuvasti erilaisia käsintehtyjä paikallisia korvakoruja. Laatikot pursuavat eri materiaaleista tehtyjä paikallisia luomuksia, milloin materiaali on kiveä, puuta, nahkaa, simpukankuorta, kookosta, jotakin metallia tai muuta luonnonmateriaalia. Jalokiviä tai muita hinnalla kuorrutettuja koruja tuskin korvissani juurikaan nähdään, eikä niissä laatikoissakaan.
Myös Suomessa olen harrastanut tätä korvakorujen metsästystä koko elämäni, ja herätän yleensä keskustelua erikoisen aiheen omaavilla korvakoruillani.
Jokin aika sitten löysin netistä suomalaisen Samaskorun, ja koin polttavaa tarvetta tilata lähes kaiken näkemäni. Kyseessä ovat monet persoonalliset, värikkäät, iloiset ja teemoitetut erilaiset korusarjat, joista löytyvät korut tilanteeseen kuin tilanteeseen, teemaan kuin teemaan. Mä löysin vihdoin ja vielä aika helposti mun luottokorukauppiaani Suomessa, toivottavasti tekin löydätte omanne.
Valikoimista löytyy myös upeita teemoitettuja kaulakoruja, mutta kuten jo arvaatte, minun ostoslistalleni päätyvät kaikki korvakorukategoriat.
