Pessimisti ei pety ja katastrofoija varautuu kaikkeen

Mennyt viikko on sisältänyt paljon erilaisia tunnetiloja. Yksityiselämässä ja työelämässä on sahattu ylös ja alas, onnistumisen jälkeen on tullut epäonnistuminen, ja päinvastoin. Olen iloinnut vuoden tauon jälkeen buukatuista keikoista kaikkien perumisten sijaan, sekä siitä, että muutoksia ja uusia asioita on taas tapahtumassa. Niin, ja onhan meillä sitten vielä tämä korona. Tauti, josta moni kuvitteli optimistisesti […]

Millaista on omistaa iho, jota vieraat ihmiset haluavat koskettaa?

Kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää. Nykyään jo tiedetään, että näyttääkseen upealta, monien asioiden eteen on täytynyt nähdä vaivaa. Kauneusmaailma pursuaa hoitoja, tuotteita, pillereitä, ruokavalioita ja ohjeita, jotka lupaavat apua ihonhoitoon. Etenkin naiset ovat hullaantuneita nuorekkuuden ja kauneutensa ylläpitämiseen, mutta ei unohdeta miehiä. Lähipiirissäni miehet ovat joissain näissä asioissa paljon naisia edellä.  Joka tapauksessa, kauneuden […]

Mieli, terveys ja minä

Viime viikonloppuna toteutin yhden pienen asian, joka on roikkunut mun monista to do-listoista yhdellä. Kävin hankkimassa vihdoin erään talviuintiyhdistyksen jäsenkortin. Pari vuotta on mennyt, etten ole avannossa “ehtinyt” tai saanut aikaiseksi käydä, mutta nyt on taas käyty uimassa, vaikkei vielä talvi olekaan. Voi kuulostaa pieneltä asialta, mutta sen vaikutus on suuri. Tein sen siksi, koska […]