Positiivisuus ja menestyminen, toivottua vai ei?

Hyvä viikko takana, sekä onnistumisia että iloisia uutisia. Mutta saako näistä iloita ääneen? Hyvistä uutisista iloitaan nykyään niin vähän, ja hyvistä asioista myös uutisoidaan vähemmän. Positiivinen uutisointi mediassakin tuntuu keskittyvän lähinnä asioihin, kuten TTK-parien suoritukset, elämänmuutostarinat ja urheilumaailman menestykset. Hyviä asioita Olen saanut paljon hyviä uutisia tällä viikolla. Takaiskujakin oli, mutta niistä ei enempää, koska en […]

Odotan aikaa, jolloin olen täysin vapaa julkisuudesta

Ylämäki, alamäki, tasaista suoraa. Sellaista on ollut koko mun elämäni julkisuudessa, ja sitä elämää olen elänyt yli puolet elämästäni. Olen taas tänä vuonna pohtinut paljon omaa tekemistäni, ja yhtenä erityisenä asiana sellaista kuin julkisuus. Vuosi vuodelta ajattelen useammin ja useammin sen taakse jättämistä aivan kokonaan. Ensimmäisiä kertoja ajatus on käynyt mielessäni 20 vuotta sitten. Silloin […]

En ole koskaan ottanut pikavippiä, enkä seurustellut ammattikiekkoilijan kanssa

Listasin teille joitakin asioita, joita en ole tehnyt koskaan. Osan ehkä tiesit, mutta osa saattaa tulla yllätyksenä. En ole koskaan… …poseerannut alasti En ole koskaan halunnut, enkä ajatellut poseeraavani alasti. En keksi syytä, miksi tekisin niin, vaikka siihen on yllytetty koko urani ajan. En edes “omaksi iloksi”, koska minulle tuovat iloa ihan muut asiat kuin […]

Sen edestään löytää, minkä taakseen jättää. Eikö tämä opetettu meille jo lapsena? 

Miten minulla on muistikuva, että jo lapsuudessani olen kuullut lauseen “minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”? Jo silloin on kerrottu, että teoista on aina seuraukset ja rikoksia seuraa rangaistukset. Mutta kukapa niitä muistelemaan, jos luottaa omaan paremmuuteensa ja siihen, että on näidenkin asioiden tavoittamattomissa. Cancel, cancel! Me elämme tällä hetkellä erikoista cancel-kulttuurin aikaa. Erikoisen siitä […]

Aina kun joku tarjoaa yhteistyötä, kyseenalaistan ensin kaiken – niin kannattaisi sinunkin tehdä

Yhteistyöt, promootiot, oikeita seuraajia, tykkäyksiä ja mainosta! Etenkin nuoret, varokaa tätä sosiaalisen median loputonta tarjousten suota!  Mulla on reilu kuukausi takana uuden Instagram-tilin kanssa. Olen saanut miettiä ihan uudestaan, mitä tililläni haluan näyttää ja kertoa. Uuden luominen on aina kivaa. Olen lopettanut monien seuraamisen ja muuttanut paljon, keitä seuraan ja miksi. Tähän meillä kaikilla on oikeus, […]

En pidä omien ohjelmieni katselusta, enkä teatterissa käymisestä, mutta se ei vielä tee minusta diivaa

Luin tänään iltapäivälehdestä Hannele Laurin haastattelun, jossa hän kertoi miksei esimerkiksi käy ensi-illoissa. No sitten olikin jo itse pakko kirjoittaa aiheesta, koska samaistun paljon ja ymmärrän! Minua on ihmetelty aina seuraavista asioista: En halua kuvauksissa katsoa juurikaan omia kuviani En katso omasta tahdosta ohjelmia, joissa itse juonnan tai esiinnyn  En viihdy tavaratalojen meikki- ja parfyymiosastoilla […]

Kerro, mitä kaikkea julkkiksen tulee olla! 20 tosielämään perustuvaa kohtaa

On mitä kummallisimpia asioita, joita julkkiksilta oletetaan. Listasin 20 erikoista oletusta siitä, mitä julkkisten kuuluu ja ei kuulu tehdä. Tämä lista on tehty huumorilla, mutta se on täysin oman elämäni tositapahtumiin perustuva. Hauskoja lukuhetkiä! Sinun kuuluu muistaa ja tunnistaa kaikki henkilöt, jotka olet koskaan elämäsi aikana tavannut, tulevatpa he tervehtimään sinua ihan missä ja milloin vain. Sinun […]

Moni inspiroituu minusta, mutta yhtä lailla minä tarvitsen ihmisiä joista inspiroitua!

Olen ihminen, joka tykkää yleensä tehdä töitä yksin ja tykkää joka tavalla olla paljon yksin. Aika yksinäistä työtähän ovat kaikki keikoille ajelut ja yksin bäkkärillä hengaamiset koko bileillan läpi kun odottaa niitä satunnaisia juontohetkiään. Niistä nautin, mutta ne eivät pelkästään riitä. “Tähteys” ja yksin tekeminen ei riitä Olen sanonut monesti, etten voisi koskaan elää niin, […]

Ennen kuin syyllistät vähemmistöjä siitä, että suosikkipatukkasi nimi muuttuu, mietipä vielä uudelleen

Olen seurannut suurella mielenkiinnolla tätä Black Lives Matterin aikaansaamaa keskustelua ja pienoista lumipalloefektiä. Sitä, jossa yritykset miettivät uudelleen tuotteidensa ulkoasua ja nimeä, tai kun tv-sarjoissa vaihdetaan ääninäyttelijät oikean rotuisiksi vastaamaan edes hiukan enemmän esitettävän hahmon rotua.  Yleisimpiä mielipiteitä: “Piip, mitä touhua”, “Tää lähti niin lapasesta” ja “Kielletään kaikki”. Ja sitten ne pahimmat: “Menisivät kaikki piip ja […]

Some ei ole deittisivusto, jätä siis ehdotuksesi ja ilmoituksesi muualle!

Tiesittekö, että vaikka some pursuaa erilaisia ihmisiä ja erilaisia, joskus jopa kutsuviakin kuvia, some ei silti ole mikään Tinder! Me ihmiset emme postaile itsestämme kuvia, jotta viestiboxit täyttyisivät enemmän ja vähemmän säädyllisistä ehdotuksista. Jos et tiennyt, niin nyt tiedät! Liian helppo lähestyä Niin helppo kuin sosiaalinen media onkin lähestyä ihmisiä, se ei tarkoita, että niin […]