Laivalla kohti Eurooppaa

Lähdettiin lasten kanssa maanantai-aamuna iloisena kohti Ruotsia. Edessä olisi jälleen parin viikon pituinen roadtrip läpi Euroopan, ja tällä kertaa tekisimme monet asiat toisin. 

Aikaisempina vuosina on menty täsmälleen samaa reittiä aina laivalla Tukholmaan, mennen ja tullen. Jo viime kerralla tosin mietimme, että pitäisi ehdottomasti kokeilla toteuttaa matka toisin, jottei juurtuisi ihan samoihin kaavoihin tämänkään jo perinteeksi muodustuneen lomailumuodon kanssa.

Nyt olisi aika kokeilla uusia laivareittejä, ja uutta laivayhtiötä, vuorossa olisi siis Finnlines.

https://www.finnlines.com/fi/laivamatkat?utm_source=blog&utm_medium=article&utm_term=&utm_content=lolao&utm_campaign=lolao

Hyttimaisemien ihailua.

Valmiina lomaan ja siirtymään laivaan!

Keskustelimme huolella laivayhtiön kanssa siitä, minkälaisia variaatioita olisi tässä meidän reissullamme mahdollista toteuttaa. Ensin ajatus oli vain painaa suoraa Helsingistä Saksaan, mutta päädyimmekin lopulta tekemään ns Itämeren kierroksen. Tämä kierros pitäiisi sisällään kolme laivareittiä, mutta itse kierroksen suuntaa voitaisiin vielä pohtia. 

Helsinki-Travemunde, Travemunde-Malmö ja Kapellskär-Naantali olisivat nuo välit. 

Päätimme lopulta aloittaa matkamme aamulaivalla Naantalista, jolloin matkamme päättyisi Saksasta pisimmän ylityksen kautta Helsinkiin. Viimeinen väli olisi lepoa laivalla, päivä ilman ajokilometrejä, ennen kuin palattaisiin taas työaikatauluihin ja työajoihin.

Vaikka tällä kertaa lähtö oli hieman kauempaa kotoa, eli Naantalista, oli lähtöaika kuitenkin myöhäisempi ja huomattavasti miellyttävämpi ainakin kesälomaa viettäville lapsille. 

Laivajonoissa on usein tunnelmaa, ja siinä ehtii toisinaan tavata mielenkiintoisia ihmisiä. Niin kävi nytkin, ja seurasimme tarkkaan erään moottoripyörillä liikkeellä olevan kaksikon liikkeitä. Ihastelimme heidän upeita pyöriään ja lisävarusteitaan, ja pohdimme heidän matkansa päämäärää. Heillä kohteena olisi Norja, maa joka meidän reitillemme ei kuuluisi. 

Jonossa seistessämme otimme myös heti käyttöön yhden vakiorutiinin mitä reissuumme aina kuuluu, eli eri maiden kilvissä olevien autojen listaamisen. Oltiin vasta Naantalin satamassa, ja jonossa oli jo autoja Saksasta, Ruotsista, Venäjältä, Sveitsistä sekä Itävallasta. Tästä se lista taas kasvaisi, ja saisi nähdä, minkä maan ajoneuvo olisi tämän reissun eksoottisin. 

Itse laiva oli mukavan kompakti, rahdin lisäksi sitä normaalia turistiväkeä, eli meidän itsemme tapaisia matkaajia,  ei ollut täällä todellaan liikaa. Kesäloma-aikana väkeä on yleensä joka paikassa enemmän kuin tarpeeksi, joten tämä oli sinänsä oikein onnistunut valinta, etenkin minulle, joka vapaa-aikanani en suuremmin nauti ihmispaljouksista.

https://www.finnlines.com/fi/laivamatkat/laivalla/naantali-langnas-kapellskar/finnswan?utm_source=blog&utm_medium=article&utm_term=&utm_content=lolao&utm_campaign=lolao

https://www.finnlines.com/fi/laivamatkat/aikataulut/naantali-langnas-kapellskar?utm_source=blog&utm_medium=article&utm_term=&utm_content=lolao&utm_campaign=lolao

Finnlinesin Finnswan-aluksen Lux-hytissä oli todella hyvät tilat viihtyä vaikka koko päiväristeilyn ajan.

Finnlines ja kyseinen laivamme, Finnswan oli oikein hyvä uusi tuttavuus.

Valitsemamme Lux-hytti oli miellyttävän kokoinen ja ikkunallinen, ja hyvä niin, koska siellä vietettäisiin nyt lähes kokonainen päivä. Ehdimme näkemään laivassa oven jonka takaa olisi paljastunut jacuzzi, mutta jostain syystä muistimme tämän mahdollisuuden vasta kun matka oli jo lopuillaan. No, ensi kerralla sitten..

Laivamatkan tarkoituksena oli tässä kohtaa pääosin ottaa vain iisisti ja suunnitella tulevaa. Näin tehtiin, ja nauroimme toistemme juttuja vatsat kipeänä ja silmät valuen, kyllä yksi hepuli pitää aina lomapäivään mahtua. Nämä reissut olivat aina ihan parasta yhdessäoloa, ja näiden reissujen eteen on taas ilolla tehty töitä. Tiivistä yhdessäoloa ja tekemistä. 

Ruokaa oli buffetravintolassa tarjolla pariinkin otteeseen. Meille riitti kuitenkin tällä kertaa yksi ateria, koska yllättäen laivan myymälästä tarttui mukaan joitakin herkkuja mussutettavaksi hyttiin. Ruotsin puolella olisi myös odottamassa eräs tietty ruokapaikka, johon lapset ovat halunneet jo edellisestä parin vuoden takaisesta reissusta asti päästä. Sinne olisi ehdottomasti ehdittävä syömään vielä saman päivän aikana, joten säästimme illallisnälkäämme sinne. 

Laivan myymälästä kävimme ostamassa reissuun vielä lisää pelejä ajanvietteeksi pelikorttien seuraksi. Itselleni on syntynyt roadtripeille oma herkkutraditio, ne ovat nuo kovat Fruit Dropsit. Lapset totesivat tälläkin kertaa, että kahden viikon reissun jälkeen jäljellä on luultavimmin pelkkiä keltaisia karkkeja, ainoita joita en tuosta kyseisestä lajitelmasta syö. 

Illan tunteina saavuimme rankkasateen piiskaamaan Ruotsiin ja katsoimme, kun motoristit vuorasivat itsensä kaikkiin mahdollisiin sadetamineisiin. Tässä kohtaa olin  taas onnellinen, että me olimme liikkeellä autolla. 

Hyvän ja rentouttavan laivamatkan jälkeen olisi ilo lähteä kohti ensimmäistä määränpäätä. 

2 Responses

  1. Oli kiva vaihtaa muutama sananen jonossa, sekä laivan autokannella. Ostettiin muuten miehen kanssa sama Yatzy-peli laivalta 😄 Tosin Norja vei mennessään ja ajopäivät venyi pitkiksi, eikä ehditty pelata kertaakaan 😁
    Mielettömän hieno reissu teilläkin takana, on täällä stalkattu vähän 🤭
    Terveisin anilliinin punaisen prätkän kuski 😘

    1. Mahtavaa!! Hienoa että Norja vei mukanaan, näin vähän arvelinkin. Kiitos kohtaamisesta! Ties vaikka ensi reissulla olisi sama suunta =)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *