Ruisrock: Ei se määränpää, vaan matka!

Tänä vuonna piti ekaa kertaa sumplia muiden menojen kanssa hiukan, ja typistää Ruisrockissa vierailu kahteen päivään.

Ilmiöitä ja ajatuksia vuoden 2019 Ruisrockista.

Säästressaajat: Jo viikkoja ennen festareita aloittivat monet ystäväpiirissä sääilmiöiden ja erilaisten ennusteiden stressaamisen. No, miksi stressata mitään, mille et mitään itse voi. Ennemmin valkkaamaan ajoissa hyvät sadekamat jos kerran sellainen keli on tullakseen.

Lippujen Matti Myöhäset: Itse kuulun joka vuosi siihen porukkaan, joka huutelee somessa lippuja kavereilleen, joilla ei syystä tai toisesta vielä ole sitä hankittuna. Niin tapahtui tänäkin vuonna, tosin tällä kertaa kauppoja väännettiin lopulta oikein Suomen ja Espanjan välillä.

Teemapukeutujat: Jo kuukausia aiemmin suunniteltu teemapukeutuminen. Myönnän, olen kuulunut siihen, ja pahimmillaan tietyn värisiä biksuja itselle ja kaverille on metsästetty eri kaupungeistakin kuukausia etukäteen. Nykyään päätös vaatteista tulee samaisena päivänä. Mutta onneksi muilla näkyivät taas tämän vuoden teemat kuten raitahousut, leopardikuosi, neonvärit, paljettiasut ja Marimekon kangaskassit. Viime vuonna teemaväri oli selvästi keltainen, tänäkin vuonna se oli niin ainakin ensimmäisen päivän kohdalla, koska sadetakeissa se oli yleisin väri. Ainoastaan yksi asu oli mielestäni tänä vuonna kyseenalainen,  mutta ei siitä enempää.

Glitteröidyt juhlijat: Lähes joka porukassa oli jollei sitä leopardikuosia, jollei Marimekon kassia, niin kyllä jotain glitteriä. Sitä oli kasvoissa, hiuksissa, koko yläkropassa, ja tietysti miehillä parrassa. Glitteröintipisteisiin jonotettiin, ja kimallusta riitti. Haluaisin kuulla ennätyksiä, kuinka monta viikkoa sitä glitteriä vielä löytyy festareiden jälkeen jostakin.

Vaeltajat: Ne ihmiset, jotka aina keikan aikana vaeltavat läpi koko yleisöpaljouden joko eturiviin, tai sieltä pois, tai muuten vain kaiken kansan läpi. Selitykset tönimisestä hermostuville ihmisille ovat aina hupaisia, mutta eniten huvittaa aina se logiikkaa valita juuri ne ahtaimmat kolot vieressä olevien väljempien välien sijaan. Tätä olisi hauska katsoa ilmasta käsin. On siinä letkassa oltu toisinaan itsekin.

Vaeltajista hermostujat: Aina ovat myös ne, jotka menettävät täysin hermonsa näihin vaeltajiin, ja päästävät kaikki angstit valloilleen. Näitäkin osui nyt aika lähelle tänä vuonna.

Vipit: Tänä vuonna olin jälleen Vip-lipun haltija, mutta en käynyt Vip-alueella kertaakaan. En tiedä tarjoilusta enkä muusta Vip-kansasta tämän vuoden osalta. Tiedän silti, että monet Vipit hengaavat Vipissä nähdäkseen muita tunnettuja tai jollain tavalla tärkeitä ihmisiä, ja myös tullakseen kuvatuksi lehteen. Nämä ovat makuasioita, ja itse juhlin mielellään kaukana toimittajista ja Vip-alueista. Vip-lipulla myös paikalle saavutaan luxusmaisesti Vip-kuljetuksella eli vesibusseilla ja veneillä. Etenkin takaisin päin lähdettäessä tuo venekyyti onkin aivan ainutlaatuinen, sillä jollei sitä ole, matka on kävellen todella pitkä. Tänä vuonna käytin kuljetusta yhtenä päivänä pois alueelta, muut matkat kävelin. Siitä tuli ihan hyvät liki 27 000 askelta.

Pyöräilijät: En ole koskaan pyöräillyt festareille, enkä sieltä pois. Se on pelottavimpia asioita, mitä festareissa tiedän, ja olen nähnyt niin monia kaatumisia ja pöpelikköön ajoja, etten uskaltaisi ikinä siihen mukaan. Mutta myönnän, että pyöräilijöiden menoa on toisinaan hyvinkin viihdyttävää seurata.

Festaribusseilijat: Festaribussia olen kokeillut muutaman kerran, ja niissäkin on täysin oma tunnelmansa. Riippuu paljon kellonajasta ja alkoholin määrästä, onko porukan meno iloista vai angstista. Yön paluukyydit ovat toisinaan aika värikkäitä.

Mutta, kävelijät: Tämä on se juttu. Ei se päämäärä, vaan matka. Tuo legendaarinen pitkä mutta ah niin tunnelmallinen kävelymatka Ruissaloon on niin iso ja olennainen osa Ruissia, että joskus se tuntuu olevan jopa se paras osuus koko päivässä. Moni ihmettelee, että vaikka mullakin olisi ollut taas se ilmainen venekuljetus melkein kotiovelta alueelle, haluan silti kävellä tämän matkan nykyään joka vuosi, edes sen yhden kerran. Aloittipa kävelyn sitten ihan Turun keskustasta saakka, tai vasta Ruissalon sillalta, matkaa kertyy ja myös tapahtumaa. Suosittelen!

Mikä siitä matkasta sitten tekee niin ainutlaatuisen? No, yleensä on lämmin ja kiva keli, kävelyä kauniilla säällä, mikäs sen hauskempaa. Samalla sitä tulee aina osaksi sitä aitoa festareille valuvaa massaa, jota monet ajelevat autoillakin ihan varta vasten ihmettelemään. Matkan varrella voi pysähtyä piknikille niin monesti kuin haluaa, ja tiedä keitä sitten liittyy seuraan. Jollain porukassa on aina musiikkia, ja aivan hilpeät jutut. Sitä tulee aina seuranneeksi monien matkaa läheltä, ja tapahtumaa riittää, ja iloa. Siinä matkalla tapaa myös lähes aina tuttuja, tai tutustuu uusiin hauskoihin ihmisiin. Kukaan ei ole festareille mennessä vielä angstinen, vaan kaikilla on ilo ylimmillään, yleensä. Nykyään matkan varrella on myös paljon ravintoloita, ja kojuja joista saa ostaa ruokaa, juomaa tai vaikka niitä festariasusteita, eikä porukka pääse enää aitojen ja järkkäreiden ansioista ihan samaan tapaan karkailemaan reitiltä ja kaatuilemaan puskiin kuin joskus ennen.

Mun tavoite oli tänä vuonna nähdä kolme esiintyjää, Evelina, JVG ja Sanni. Onnistumisprosentti oli aika huono, sillä näin vain Evelinan. Sanni oli sunnuntaina, jolloin olin jo muissa maisemissa, ja JVG:n keikan aikaan lauantaina olin jo syystä ja toisesta kotona.

Monta erilaista festariruokaa on myös aina mun tavoite, toiset kun testailevat paljon erilaisia juomia, mä haluan joka päivä eri safkan. Tänä vuonna haaviin tarttuivat makkaraperunat, muikut, sekä nakeilla täytetty lörtsy. Juomakokeiluja ei ollut, ne jäivät ensi vuoteen.

Joka tapauksessa jos jotakin negatiivista pitää löytää, niin yksi pieni rakentava palaute voisi olla tänä vuonna alueen porttien sisäänpääsyjen jonot, joissa meni ainakin kaksi kertaa niin kauan aikaa kuin aikaisempina vuosina. Ainakin me tavallista sisäänkäyntiä käyttäneet koimme tämän pariinkin otteeseen. Toisilla avattiin ja haisteltiin kaikki omat avaamattomat täysin viattomat pullot, ja toisilla taas ei koskettu koko reppuun, sisällöstä puhumattakaan. Festarimeininkiä, tuuri- ja arpapeliä, mutta ensi vuodelle voisi miettiä lisäväkeä, että ehditään kaikki kivasti sisälle.

Sunnuntain keleistä ja peruneista esiintyjistä en tiedä enkä voi ottaa niihin kantaa, koska olin muissa maisemissa. Mulle jäi kuitenkin ihan muista ja täysin omista syistä tänä vuonna festivaalivajaus. Festareista itsestään se ei johdu millään tavalla.

En tiedä johtuiko se perjantain sateisesta ja koleasta kelistä, tai siitä, että päätös omasta festareille lähdöstä tuli niin viime tingassa, ja suunnitelmat samoin. Vai johtuiko se ehkä siitä, että missasin suosikkibändejä sekä kokonaan sen yhden päivän. Tai siitä, että yksi tärkeä ihminen puuttui juhlijoiden joukosta. Jotenkin tuntui ettei mun rokki ehtinyt tänä vuonna oikein edes alkaa, kun se olikin jo ohi. Festarit itsessään saivat kuitenkin taas hyvät arvosanat, vaikka jonkin särönkin onnistuin nyt löytämään. Eniten vikaa löytyi minusta.

Perinteinen rakkauden festivaalit- tunne jäi tällä kertaa puuttumaan, koska en saanut nauttia festareista yhtenäkään päivänä sen oman rakkaan seurassa. Paljon parannettavaa jäi siis itselle ensi vuoteen, eli sitä viikonloppua odotellessa!

Ruissi 2020 tule jo! <3