Katsovatko rohkeat ja kauniit valokuvat ikää?
Vaatiiko upeiden kuvien aikaansaaminen mallin ammatin tai aiemman kokemuksen?
Pitääkö kuvissa olla mallivartaloinen?
Vastaus kaikkiin edellisiin: EI
Tutustuin muutama viikko sitten Jyväskyläläiseen boudoir-kuvaajaan, joka kuvaa Lumoamo- yrityksellään kuvia sekä Jyväskylässä että Helsingissä.
Kyseisissä kuvissa käsitellään hienosti naiseutta. Niissä käsitellään naisen vartalon erilaisia muotoja, kauneutta, kokemusta ja eri elämänvaiheita. Niillä on myös kohotettu onnistuneesti monen naisen itsetuntoa.
Jotkut ystäväni ovat aikanaan ottaneet boudoir-kuvia miehilleen syntymäpäivä- tai vaikkapa huomenlahjaksi, ja myös raskausvatsa on ikuistettu. Kuvissa on oltu milloin vähissä vaatteissa, milloin alasti. Kuvia voi jokainen nainen ottaa kuitenkin myös vain ja ainoastaan itselleen, eikä niitä tarvitse välttämättä koskaan näyttää muille.
Vaikka saan paljon tarjouksia eri kuvaajilta tulla kuvattavaksi, olen aina ollut hyvin valikoiva, näissäkin. Lähteäkseni kuvattavaksi vapaa-ajallani ilman työhön liittyvää agendaa, täytyy itsellä olla myös palo kuviin.
Tutustuttuani Lumoamon kuviin ja tapaan tehdä kuvia, homma oli selvä. Päivä kiinni ja kalenteriin heti.
En ole poseerannut ammattikuvaajille alusvaatteissa tai uikkareissa enää moneen vuoteen. Tulleet tarjoukset eivät ole olleet houkuttelevia syystä jos toisesta. Olen kuitenkin tehnyt edelleen yhteistyötä uikkarifirmojen kanssa, mutta kuvat ovatkin olleet enemmän kotona tai ulkona kaverin tai itseni ottamana. Sinänsä asia ei ole mulle mitenkään vieras, mutta toistan nyt itseäni tässäkin, olen hyvin valikoiva.
Joidenkin ajatuksissa olen myös liian vanha poseeraamaan alusvaatteissa tai uikkareissa. Ja myös väärän kokoinen.
Käsite “liian vanha alusvaate- ja bikinikuviin” tuli vastaan ensimmäisen kerran, kun olin ensimmäisen lapseni saanut. Olin tuolloin 27. Joillekin ajatus vartalon näkemisestä äidiksi tulon jälkeen ei sopinut sitten ollenkaan. Saati sitten kun tuli jo toinenkin lapsi, ja entäpä kun ylitettiin 30 ja 40 vuoden ikä.
Mä olen vaan aina ollut sellainen bikinityttö, joka olisi bikineissä vaikka vuoden ympäri, jos sää ja elämä muuten sen sallisi. En ole koskaan kokenut pienissä vaatteissa poseeraamista ”riisumiseksi”.
Olen urani alussa tehnyt pitkälti melkein enemmän juuri alusvaatemallin töitä, ja erään yrityksen sisäänostajille kun esiteltiin mallistoa yksityisissä tilaisuuksissa, oli täysin normaalia, että ostajat halusivat aina kokeilla materiaalia ja tarkastella lähemmin, kun tepastelin heidän edessään. Ammatissani aivan normaali tilanne, miehet ja naiset hipelöimässä alusvaatteita niiden ollessa päälläni, ja kuului täysin työnkuvaan. Siinä ei ollut mitään erikoista koskaan.
Minulla on siis tähän vahva työkokemus taustalla, mutta entäpä henkilö, jolla ei ole? Jos kyseessä onkin henkilö, joka ei välttämättä ole sinut itsensä tai vartalonsa kanssa? Eikä varsinkaan ole tottunut esiintymään vähissä vaatteissa muuta kuin intiimeimmissä tilanteissa? Ja haluaisi silti itsestään upeita ammattilaisen otoksia edes kerran elämässä?
Huomenlahjat, raskauskuvat, kyllä, mutta nykyään myös ne naiselle itselle otetut itsetuntoa kohottavat kuvat ovat erittäin suosittuja. Toki sitä ovat myös alastonkuvat, mutta niissä menee minun rajani, niitä minä en tule koskaan itsestäni haluamaan enkä otattamaan.
Nyt sanonkin teille, että aivan kuka tahansa nainen voi mennä otattamaan itsestään boudoir-kuvia. Eikä sitä tarvitse etukäteen pelätä tai kauhistella pätkääkään. Tässä tärkein tekijä on nimittäin kuvaaja, joka osaa käsitellä kuvauksiin saapuvia naisia, opastaa, ja saada heidät luottamaan ja uskaltamaan. Rohkeus voi kasvaa kuvausten edetessä, kun huomaa kuinka taidokkaita kuvia alkaa syntyä, ja kuinka hyvin kuvaaja käsittelee kuvattavaa. Kyse on vahvasti luottamuksesta, prosessissa ajatellaan vain ja ainoastaan kuvattavan parasta.
Kuvattavalle voisi sanoa, että mitä enemmän on valmis kertomaan siitä, mikä kuvauksissa tai itsessä eniten jännittää, sitä varmemmin kuvaajan kanssa pääsee nopeasti yhteisymmärrykseen ja syntyy taatusti ikimuistoisia kuvia.
Itse en pidä kauhean käsitellyistä kuvista, koska niistä tulee helposti epäaito fiilis. Kuvauksissa kohtia jotka haluaa jättää näyttämättä, voi aina peittää asennoilla ja rajauksilla, ja pitää luottaa siihen, että kuvaaja osaa ja ymmärtää kyllä. Pieni kuvaajan oma tyyliin kuuluva käsittely on ok, mutta aitous pitää näkyä.
Mä halusin testata kuinka ihania kuvia Lumoamon käsittelyssä syntyy, ja syntyihän niitä. Itse tykkään, ja muullahan ei oikeastaan väliä olekaan.
Kuvat: Lumoamo / Henriikka Hiltunen
