Ai että mä kiehuin, kun lueskelin uutisia Alabaman uusista lainsäädännöistä. Ja ai että mä kiehuin, kun näin, että taas miehet päätti, mitä naisen vartalolla saa ja ei saa tehdä.
Meillä kaikilla on oma uskontomme, tai ainakin asiat joihin uskomme ja joihin emme. Silti, vaikka koittaisi ajatella asiaa eri näkökulmista, niin sitä en pysty käsittämään, miten joku muu voi sanoa että hei, joo toi on sun oma vartalo, mutta sä ET saa tehdä sille näin, vaan sun pitää tehdä näin.
Mielipiteitä on miljoonia, mutta lait on asia erikseen. Mua kaikki nuo lait järkyttää, mutta paljon on niitäkin, jotka ovat onnellisia näistä päätöksistä ja tuomitsevat kaikki muut ajatusmallit.
Mä oon itse tehnyt elämäni aikana ison liudan asioita omalle vartalolleni, ja niistä jokainen on ollut monen ihmisen mielestä enemmän kuin tuomittavaa. Aivan, siis MUN vartalolleni, joka on siis vain ja ainoastaan mun omaisuutta, eikä todellakaan liity kehenkään muuhun niinkuin yhtään mitenkään.
Aina on ollut jollain se painava sana ja ainoa oikea mielipide MUN vartalosta. Aina on ollut osoittava sormi pystyssä ja keskustelupalstat ovat kuohuneet, kun mun vartalo on kokenut jonkin muutoksen, jonkin, mitä joku ulkopuolinen ei ole halunnut tai osannut odottaa.
Valitettavasti mua ja mun vartaloa ei voi kukaan omistaa.
Mä olen ainoa joka sen kanssa elää, ja siksi mä olen ainoa, kenen mielipiteellä on mitään merkitystä. Vaikka saatan olla julkinen henkilö, silti mun kehoni on vain ja ainoastaan mun, aivan niinkuin mun teot ja ajatuksetkin. Sanon vielä kerran, että nyt ei olla enää 90-luvulla, eikä nyt olla enää missikisoissa. Mä en elä enää siinä ajassa, ja mun mielestä olisi todella huojentavaa tietää, ettei siellä eläisi enää kukaan muukaan.
Sä voit tykätä, tai olla tykkäämättä, sä voit ymmärtää, tai olla ymmärtämättä. Sillä ei ole mun elämääni kannalta mitään merkitystä, mitä joku muu ajattelee. Mä en tuhlaa mun päiviä ajattelemalla kenenkään muun vartaloa negatiivisesti, ja kirjottamalla siitä kommentteja eri puolille. Koen sen tosi oudoksi tavaksi elää elämää.
“Et voi puhua ulkonäköpaineista, kun olet itse kisannut missikisoissa.” Kyllä mä voin.
“Et voi olla malli ja puhua terveydestä, kun et ole enää missiaikojen kisakunnossa.” Kyllä mä voin.
“Et voi puhua kauneudesta, kun olet pilannut vartalosi rumilla ja epänaisellisilla tatuoinneilla” Kyllä mä voin.
Ajattelin postata tämän blogini jo eilen, mutta jokin ääni sisällä sanoi, että ei vielä. Syykin selvisi, koska tänään julkistettiin vihdoin se toinenkin niistä ohjelmista, mihin minua viime kesänä pyydettiin. Toinen niistä ohjelmista, jotka antoivat viimeisen potkun sille tähän mennessä ehdottomasti luetuimmalle blogilleni “Aina väärän kokoinen”. En aio kommentoida ohjelmaa sen enempää, sehän on ihan huippu ja aikanaan on ollut oikein miellyttävä pesti olla itse kyseisen ohjelman juontajana. Mutta silti, ei minua varten osallistujan roolissa, ei todellakaan. Jos haluaisin laihduttaa, ja kokisin siihen tarvetta, niin sitten laihduttaisin.
Viikon sisään on taas mahtunut someen mielipiteitä, jotka kyseenalaistavat vartalolleni tapahtuneita muutoksia. Eräs henkilö päätyi postaamaan negatiivisen kommenttinsa yrityksen ig-tililtä, joka ei välttämättä ole se järkevin tapa mainostaa yritystä. Mutta, kukin tyylillään, myös yritysmaailmassa.
Tällä viikolla mun somekommentteihin löytyi myös kritiikkiä tatuoinneista, ja koska oletan kyseessä olevan aikuisen miehen, päätin perustella tätä hänelle kommentoimalla tililläni hieman takaisin.
Tatuoinnit ovat yleensä jokaisen henkilökohtainen asia. Niitä ei kannata kutsua typeräksi, vain koska ei itse pidä niistä. Ne voivat merkitä kantajalleen hyvinkin paljon, ja sisältää paljon muistoja ja tarinoita. Ja tosiaan, tatuoinnit ovat vain ja ainoastaan itseäni varten.
Tatuointeja mulla on jonkun mielestä paljon, jonkun mielestä ei juuri lainkaan, omasta mielestäni ihan hyvin, muttei lähellekään tarpeeksi. Jatkuvalla syötöllä saan kommentteja, että miksi pilaat ihosi kamalilla kuvilla.
En ole koskaan ollut halukas esittelemään tatuointejani sen enempää, vaikka lukuisat kerrat sitä on niin median kuin yksityishenkilöidenkin puolelta pyydetty. Nou nou. Myös siinä on yksi syy Selviytyjissä mulla nähtyihin erittäin pitkiin shortseihin.
Ei ole meidän julkisten ihmisten velvollisuus kertoa tai näyttää kaikkia yksityiskohtia kehostamme, vain antaaksemme viihdettä ja sirkushuveja kansalle vertailua, osoittelua ja tuomitsemista varten. Yleisö näkee sen verran, mitä haluan nähtävän. Kehomme eivät kuulu muille, eivätkä ole muita varten. Kehoni tatuointeineen tai ilman ovat minun ja osa minua.
Meidän tehtävä on elää omaa elämäämme ja elää meidän kroppamme kanssa juuri niin kun me itse halutaan. Tietty vastuu meidän julkisuudessa esiintyvien ihmisten pitää toiminnastamme kantaa, ja itse aion seistä päätösteni takana, virheidenkin. Vastuumme ei kuitenkaan voi perustua siihen, että olisi tehtävä vain asioita, joista kaikki muut ovat samaa mieltä.
Kukaan ulkopuolinen ei ikinä tiedä, mitä kaikkia asioita toisen ihmisen mieli ja keho on käynyt läpi, niin hyvässä kuin pahassa. Ei ole kenenkään muun asia, eikä edes oikeus sitä tietää. Kenenkään ei ole pakko yrittää ymmärtää jonkun muun tekemiä päätöksiä, eikä niihin pitäisi pyrkiä keksimään omia selityksiä ja perusteluja, koska useimmiten ne menevät hutiin. Kaikkea ei vain tarvitse tietää, eikä ymmärtää.
Voin luvata, että yksikään soraääni yhtäkään mun tatuointia kohtaan ei tule vähentämään mun halua ottaa uusia, eikä yksikään tatuointi vähennä mun tai kenenkään muunkaan älykkyyttä tai arvoa ihmisenä. Sama pätee kiloihin.
Vaikka ei itse jotain asiaa tai tekoa ymmärtäisi, se ei aina tarkoita, että se on väärin.
3 Responses
Sitä sinä olet nainen Nnn.
Se on jännää tämä ihmisten jako. Tottahan on se, että jotkut miehistäkin tykkäävät ylipainoisista “säkeisä” ja jotkut urheilullisista vartaloista ja jotkut luisevista vartaloista. Samahan se on miehissäkin. Kaikkia vartalotyyppejä löytyy. Ja kuitenkin loppujen lopuksi jokainen löytää itselleen sen parhaan. Ei sitä mainosmiehet ratkaise. 👍💪😄😬🥵
Lomalla on Kaunis vartalo Kaunis nainen