Hei me ikäännytään, mutta huomaako sen?

Mikä on itselläsi ikääntymisessäsi näkyvin asia? Entäpä asia, joka ei näy päälle? Ovatko ne juuri niitä, joita pelkäsit, vai yllättikö joku asia?

Me kaikki ikäännymme, halusimme tai emme. Tämän ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Toki sosiaalisen median käsitellyistä kuvakollaaseista saa päinvastaisen mielikuvan.

Miltä se ikääntyminen sitten oikein tuntuu? Uskaltaako sitä edes ajatella, mitä se omalla kohdalla kenties tarkoittaa? 

Me kaikki ikäännymme eri tavoin. Ei ole olemassa yhtä ikääntymisen kaavaa, jota jokainen ihmiskeho noudattaisi aivan täsmällisesti. Siihen vaikuttavat oma lähtötilanne, geenit, elämäntavat ja monet muut tekijät, ja tämä tekee asiasta mielenkiintoisen. Ei ole yhtä vippaskonstia tai markkinoitua tuotetta, joka toimisi ikääntymisen ehkäisemiseksi. Ei ole yhtä asiaa tai tapaa, joka vaikuttaisi todistetusti samoin kaikkiin ja estäisi sairauksilta.

Miksi monelta löytyy pelko muutosta ja ikääntymistä kohtaan? Miksi nuoruutta ihannoidaan? Miksi yritämme kaikin keinoin estää vaikkapa niiden ryppyjen tulemisen? Vanheneminen on onneksi niin paljon muutakin kuin ulkoisia muutoksia ja sairauksia. Moni oppii nauttimaan elämästä vasta myöhemmällä iällä.

Suorita suorita!

Tänä päivänä jaksamiseen ja suorittamiseen asetetaan hirveä määrä paineita. Niitä asetetaan yhtä lailla myös miehille ja miehetkin kärsivät niistä, mutta vielä enemmän tästä kärsivät naiset. Media luo omia paineitaan “uskoisitko kuusikymppiseksi?”-tyyppisillä otsikoillaan. Nämä suorituspaineet näkyvät jo nuorissa.

On varmasti monelle aikuiselle tuttua, että vaaditaan olemaan täydellinen vanhempi ja omistautumaan lapselle. Toinen puoli taas vaatii, että töissä pitää pärjätä ja kilpailla palkasta ja urakehityksestä. Työlleen pitää omistautua lukemattomine työtunteineen, perhe ei saa tulla tielle. Samaan aikaan pitää pärjätä nuoremmille vaikka tiedot ja taidot ovat eri tasoa niin hyvässä kuin pahassa.

Kulman takana joku muistuttaa, että pidäthän huolta itsestäsi? Muistathan levätä ja välttää stressiä? Muistathan juoda kollageenijuomaa, hoitaa kasvosi kymmenellä eri tuotteella ja kuivaharjata kroppasi? Muistathan käydä juoksemassa puolimaratonin, pulahtaa joka päivä avantoon tai kylmään veteen, sekä saunoa? Muistathan edelleen myös näyttää hyvältä? 

Rypyt ja juonteet 

Tarkkailitko sinäkin jo lapsuudessa vanhempiasi ja sukulaisia ja yritit päätellä, mitkä ominaisuudet periytyvät sinulle? Minä tarkkailin. Toki pystyin tarkkailemaan vain äitiäni, sen verran erillään isäni minusta asui. Tiedostin asioita niin hyvässä kuin pahassa ja kuulin, mitä sairauksia suvussani ihmisillä oli esiintynyt.

Oli ilahduttavaa katsoa lapsuudessa omaa äitiäni, koska hän oli kaikkien mielestä niin nuorekas. Nuorekkuus on piirre, joka on säilynyt äidissäni aina, ihan näihinkin päiviin, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Sen piirteen toivoin aikanaan kovasti periytyvän minullekin, ja koen kyllä perineeni sen.

Rypyt ja juonteet ovat asia, joita itse en vielä ole kauheasti kokenut. Silti monet ihmiset ovat jatkuvasti sitä mieltä, että kasvoilleni on tehty erinäisiä toimenpiteitä ja niistä kysytään jatkuvasti. Kyllä minullakin juonteita on, ei vain ehkä niin paljoa kuin jollain toisella.

Mitään toimenpiteitä en ole kasvoilleni koskaan tehnyt, en ennaltaehkäisevästi, enkä juonteiden ilmestymisen jälkeen. Kasvoni ovat koskemattomat, vain kasvorasvaa on käytetty jotenkin säännöllisesti, ja siinä se. Omatoiminen kuorinta on harvinaista herkkua, maskit vielä harvinaisempia, ja silmänympärys- tai muita erikoisvoiteita tai seerumeita en omista.

Kosmetologille ja kasvohoitoihin en mene, koska en pidä kasvojani koskettelusta. En voisi itse kuvitella täyttäväni kasvojani tai tekeväni niille jotakin  toimenpiteitä näyttääkseni nuoremmalta tai erilaiselta, se on siis itseaiheutettu muutos, jota itse pelkään. Toki siinä kohtaa, kun roikkuvat luomet alkavat joskus peittää näkökentän, voi olla, että edessä on täysin uusi tilanne.

Vartalo muuttuu, halusit tai et

Muistan nuoruudestani äitini suonikohjuongelmat. Viimeiseksi jäänyt hoitotoimenpide johti vakaviin komplikaatioihin, joilla oli loppuelämän seurauksia. Toivoin aina, etteivät suonikohjut olisi minunkin kohtaloni, mutta kas kas, kuinkas kävikään. Riesa alkoi minulla alle kolmekymppisenä.

Ensimmäisen kerran olin suonikohjujani hoidattamassa pian lasten syntymän jälkeen, niistä kun saattaa olla ihan muutakin haittaa kuin esteettistä. Olen luonnollisesti oppinut pukeutumaan niin, etteivät ne hypi silmille, enkä muutenkaan mielelläni esittele niitä.

Oma kroppani on kokenut erinäisiä leikkauksia ja toimenpiteitä ja on asioita ja tapahtumia, joista en koe tarvetta puhua ääneen. Silti en lakkaa jatkuvasti haastamasta omaa kehoani, vaikka takaiskuja onkin ollut. Vaikka olenkin aina osannut elää hetkessä ja nauttia suorituksista tai asioista juuri silloin, kun ne tapahtuvat, silti aina välillä takaraivosta kumpuavat aina ne tietyt tavoitteet, joihin seuraavaksi tähdätään.

Näköni on jo heikentynyt iän myötä. Toki siihen vaikuttaa varmasti muuttunut työnkuvani, joka tarkoittaa entistä enemmän kenttätyön sijaan tietokonetta ja kaikenlaista ruutuaikaa. Lukemiseen ja päätetyöskentelyyn sopivat lasit ovat jo hankittuna vuosi pari sitten ja niillä mennään aina silloin, kun vauhti on kovin ja näössä on ongelmaa.

Trendikäs, trendikkäämpi, harmaa

Oma murheenkryynini ovat myös hiukset, ne ovat harmaat. Luovuin hiustenvärjäyksestä vuonna 2007. Sitä ennen värjäsin niitä säännöllisesti lapsesta asti, sillä se oli iso osa kilpatanssimaailma ja siihen kuuluvaa estetiikkaa. En koskaan pitänyt omasta väristäni, joka on kirjava sekoitus mustaa, ruskeaa, punaista ja joitakin vaaleampia yksilöitä. Ajan myötä aloin kuitenkin kaipaamaan aitoa ja omaa väriäni ja lopetin värjäämisen, vielä kun voin, eli vielä kun harmaita ei ole riesaksi asti. Tiedostin, että jossain kohtaa värjäys täytyy mahdollisesti taas aloittaa.

Tavoitteeni oli ehtiä 40 vuoden ikään, ennen kuin harmaita olisi liiaksi ja ehdin kuin ehdinkin. Nyt on 43 mittarissa ja omalla värillä mennään. Kaikki aika on plussaa, sillä lukuisat tuntemani nuoremmatkin ihmiset ovat jo vahvasti harmaantuneita.

Ensimmäiset harmaani ilmaantuivat reiluna parikymppisenä, niitä ilmestyi silloin tällöin yksi. Nykyään afrostani löytyy päivittäin uusia harmaita. Afrohius, joka minun tapauksessani on kulmikas ja karkea, hohtaa nyt pahimmillaan hopeisena ja tuntuu näkyvän kilometrien päähän. Harmaassa itsessään ei ole mitään vikaa, koen kuitenkin, että vielä ei ole sen aika. Niinkuin ei ole vielä monen muunkaan asian aika.

En aio vielä luopua monesta ikään sidottavasta asiasta, jotka joku muu kokee sopimattomana. En uimapukukuvauksista, en tietynlaisesta pukeutumisesta, en jatkuvien uusien työ- ja vapaa-ajan haasteiden ja tavoitteiden asettamisesta.

Elä täysillä nyt!

Elämä, oppiminen ja kehittyminen ei lopu siihen kun täyttää 40, 50 tai 60. Ei myöskään työura. Ystäväpiiristäni löytyy ihmisiä, jotka suuntaavat intoa täynnä uusille urille, vaikka ikä on lähempänä kuuttakymmentä. Silti samaan aikaan joku yrittää jatkuvasti naljailla minulle, että urani on jo auttamattomasti ohi ja haikailen vain urani kulta-aikoja, jotka heidän mielestään olivat siis 90-luvulla.

Jokaisen elämään kuuluu vastoinkäymisiä. Jollekin uurteet kasvoissa ovat vastoinkäyminen, toiselle sitä ovat kertyneet kilot tai kadonnut ihon nuorekkuus, ja jollekin jo pelkkä ikä numerona asettaa omassa päässä rajat sille, mitä saa olla ja tehdä, ja miltä pitää näyttää. Joillekin vastoinkäymiset ovat isompia asioita, mutta en mitenkään vähättele sitä, että joku kokee isoimmaksi vastoinkäymiseksi vaikkapa ulkoisen muutoksen.

Elämä on nelikymppisenä erilaista kuin se oli kolmekymppisenä ja kaksikymppisenä, ja hyvä niin! Kumpaankaan vaiheeseen en haluaisi palata, niissä elämänvaiheissa olivat omat plussat ja miinukset, kuten tässäkin iässä. Pidän elämästä eniten juuri tässä ja nyt.

Kun oppii nauttimaan elämästä, käsittelemään onnistumisia ja epäonnistumisia, hyväksymään itsensä ja itselleen tapahtuvia muutoksia, elämänlaatu paranee huomattavasti. Kun kertoo ääneen olevansa tasapainossa itsensä kanssa, se valitettavasti ärsyttää valtavasti monia, etenkin kaikkia niitä, joilla niin ei ole.

Elä täysillä ja nauti elämästäsi juuri nyt, tämä ei ole harjoitus!

One Response

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *