Aina väärän kokoinen

Nyt tulee tuutin täydeltä avautumista, sitaatteja ja kaikkee, joten popparit esiin! 

Ulkonäön jatkuva arvostelu. Onko tuttua? Millon siitä saa loukkaantua?

Mua on nyt puolen vuoden sisään pyydetty kolme, siis kolme kertaa mukaan erinäisiin ruokavalio-, elämäntapamuutos- ja laihdutusohjelmiin. Tarkemmin kahteen, mutta toiseen “en piip ikinä”-vastauksen jälkeen vielä toisen henkilön toimesta nyt edellispäivänä uudestaan. Oikeesti.

Tämä ihanan ulkonäkökeskeinen maailma, ai että! Siis kuka päätti nyt, että mulla on ongelma? Ongelma, johon tarvitsen selvästi apua? Ja siksikö, että en näytä siltä, miltä sä haluaisit että näytän? Tai koska en näytä siltä, miltä 18 vuotiaana näytin? Niinkö? Silläkö tässä mennään? No ikävä tuottaa pettymys mutta MULLA ei ole ongelmaa itseni ja vartaloni kanssa, mun vartalo on kyllä aina ollut ongelma muille, mutta ei mulle. 

Mä kerroin just eräässä haastattelussa, etten ymmärrä sitä, että ihmisiä määritellään koon perusteella. Jos joku on hoikempi kun toinen, olen kuullut todettavan, että “Hän on niin tehokas! No mutta näkeehän sen, kun hän ehtii pitää huolta myös itsestään.” 

Kuka piip on sanonut että laiha on normaali? Ja ihanne? Että laihuus on jokaisen ihmisen elämän tarkoitus ja tavoite? Että jokainen haluaa olla tietyn kokoinen? Nää käsitteet kuten “normaalipainoinen” ja painoindeksi, aaargh, ne on aina saanu mut näkee punasta, aivan kuten kaikki laihdutuskeskustelut, joista poistun heti niiden alettua.

Mä oon niin allerginen tälle aiheelle, sille kun joku puhuu lastensa kuullen ulkonäköpaineistaan, laihduttamisesta, tai kommentoi omaa tai muiden ulkonäköä negatiivisesti. Voitte vaan kuvitella, millasta missi- ja mallimaailmasa näiden keskustelujen suhteen on. 

Mä oon seurannut elämässäni vierestä niin monen anoreksian, bulimian tai ahmimishäiriöiden ja erinäisten ulkonäköpaineiden kanssa taistelevan ihmisen matkaa. Voitte olla kyllä aivan varmoja, että mua ei kukaan saa elämään elämää jota ruoka, kalorimäärät, puntari, peilikuva tai vaatekoot pyörittää. HELL NO! 

Mä saan jatkuvalla tahdilla inboxiin ja myös postauksiin kommentteja, kuten “läski”, “tuhti”, “rehevä”, “naisellinen”, “kurvikas”, “muodokas”, “kookas”, ja näitä lausahduksia kuten “susta on tullut naisellisempi”, “ootpa ihanasti pyöristynyt” ja “ootpa ihanasti hoikistunut”. En voi sietää kumpiakaan, ja tiedän, miten ne vaikuttaa moniin niitä kommentteja lukeviin nuoriin, ja aikuisiinkin. Se kun joku kehuu, että oon laihtunut tai näytän hoikemmalta, nää aiheuttaa mussa välittömät kilarit ja kiehumisen nollasta sataan sekunneissa. Se joka tulee kertoo mulle laihdutusvinkkejä, tai ees puhuu mun lähellä laihduttamisesta, sama reaktio.

Messuilla ja muissa työkohtaamisissa mulle on tarjottu lukemattomat kerrat erilaisia laihdutustuotteita ja kerrottu vaihtoehdoista, miten tää nopeuttaa sunkin aineenvaihduntaa ja tekee sitä ja tätä. Laihdutusbisnes on isoa, mutta samalla myös hemmetin vaarallista ja vahingollista.

Ihmiset on aina ollut aivan liian kiinnostuneita mun painosta, senteistä, liikunnasta ja liikunnattomuudesta. Ne on aina olleet mun yksityisiä asioita, ja tulee sellaisina pysymään. Tiedän, että nytkin muutama lukee tätä sillä ajatuksella että yes, kertooko se nyt paljonko on lihonut missivuodesta? Paljonko on ollut isoimmillaan? Mitäköhän se nyt painaa? Mikäköhän sen vaatekoko on? Voi kuulkaa, dream on.

Mun ulkonäköön on puututtu ihan nuoresta asti. Mallitoimisto pakotti mut oudoille viili-ananas-dieteille, ja esimerkkinä väärän kokoisesta mallista olin useasti. Kun oli se pienin vyötärö kaikista, mutta voi kun aivan valtavat reidet. Ei sille mahdu noi housut, pakko laittaa hame. Tätä se oli. Niihin reisiin se eräiden mielestä se voitto Universumeissakin kaatui, itse väitän että siinä oli kyllä hiukan muitakin syitä. Pahin oli kuitenkin se missikiertueen hetki, kun multa kiellettiin illallinen. Illallinen, jolle kaikki muut missit luonnollisesti pitkän kiertuepäivän päätteeksi menivät ennen illan esiintymistä. Ja aploodit syylle jälleen: liian isot reidet, olivat kuulemma oikeen viikon mittaisen missikiertueen aikana niin kovasti paisuneet. En tuu ikinä antamaan anteeksi sitä. Nevö. Kutsukaa pitkävihaiseksi, sitähän mä olen. Ammattimallin kansainvälinen ura ei koskaan ollut mun tavoite, koska en todellakaan aikonut nuorenakaan elää elämääni nälässä tai tietyllä rajoitetulla ruokavaliolla, tinkien joistakin asioista vain sen takia, että joku muu niin haluaa ja käskee.

Pahimpia muita työssä kohdattuja tilanteita on ollut yksi mahdolliseen yhteistyöhön liittyvä tapaaminen. Tapaamisen päätteeksi vanhempi mies kysyi multa  “Liikutko sä? Meillä ois tällänen porukka, jossa tehään kuntotestit ja kaikki inbody-mittaukset, painonpudotustavotteet ja ruokavaliot jne, ja treenataan yhessä tietyt päivät viikossa.. Että lähtisikö mukaan?” Osaatte ehkä päätellä, että muutakaan yhteistyötä ei koskaan tapahtunut, jännä.

Julkisuudessa on vuosien varrella tehty musta monta juttua, jossa aiheet on ollut tyyliä “arvioi oma kehosi kohta kohdalta.” Tv:ssä tuli kuitenkin tässäkin se ylilyönti vastaan. Missivuonna olin Hyvät Pahat ja Rumat-ohjelmassa vasta kruunatun Miss Italian kanssa, ja meille tehtiin aivan käsittämätön yllätyspunnitus. Jutut kun oli olleet meidän yhteiskiertueen aikana paljon sitä, että Italialla on laiha missi, Suomella ei, niin haluttiin faktaa pöytään, paljonko painoi Miss Italia, ja paljonko miss Suomi. Upeeta, kerrassaan. Haluaisin nähdä sen päivän, kun tällaista tehtäisiin myös miehille.

Kauneusalalla ja muussakin elämässä oon huomannut, että ihmisillä on tosi usein kriisi vaatekokojen kanssa. Kuulostaa käsittämättömältä, että se pieni lappu saumassa, siis piilossa, jonka vielä todennäköisesti leikkaat pois, ja jota kukaan ei muutenkaan nää, määrittelisi sun elämää tai paremmuutta. Siis mitä ihmettä? Mä haluun ainakin ostaa aina sen isomman koon, koska se laskeutuu paremmin, eli näyttää paremmalta. Ja siinä on vielä miellyttävä olla.

Mä oon aina kuuluttanut sen perään, että me ihmiset ollaan erilaisia ja saadaankin olla! Meidän ei tarvitse muokata kuvia instassa ollaksemme jotain mitä ei olla, kurvikkaampia, isompia, pienempiä, tummempia, vaaleempia tai mitä ikinä. Mä en ikinä muokkaa mun kuvia, muuta kuin joskus valaistuksen osalta, mutta en ikinä itseäni. Musta ois vaan noloa, et tullessaan kadulla vastaan todettais, että vau, en meinannu samaks ihmiseksi tunnistaa. Ja millä tän voisi edes perustella lapsilleen? Ei millään.

Oon aina saanu paljon kiitosta siitä, et oon just sitä mitä oon ja haluun olla, sitä kellekkään ikinä perustelematta.  En ymmärrä, että pitäsi perustella syitä omaan olemukseen, ihan kuin olisin tehnyt jonkin rikoksen, jota nyt puolustelisin. Ei voi olla rikos, että on 41 vuotiaana eri näkönen kuin 23 vuotta sitten. Jos on, mä elän kyllä niin väärässä maassa ja maailmassa. Ei muitakaan ihmisiä ja heidän osaamistaan arvioida ja määritellä sen perusteella, miltä he näyttivät kun olivat 18 v, mutta missien, mallien, esiintyjien ja ex-urheilijoiden kohdalla tää on yleisempää.

Ihmisten kokoa ei pitäisi lähtee ikinä arvostelemaan, PAITSI jos ollaan vaikka fitness- tai mallikisassa, jossa se nyt vaan on yksi olennaisin kriteeri. Ihmisillä voi olla paljon eri sairauksia, rankkojakin syitä, miksi on yhtäkkiä laihtunut kymmeniä kiloja tai vastaavasti toisin päin. Tai sitten kuulkaas ei, siellä ei ole välttämättä yhtään mitään ongelmaa, eikä isoa draamaa, kyseessä voi olla ihan toivottu tai hyväksytty tai vaan luonnollinen muutos.

Siis ensinnäkään, ei kukaan tiedä mitään toisen elämäntavoista, ei elimistöstä, ei sen ongelmista tai hyvistä puolista, ei kenenkään eri arvoista, eikä siitä, mistä ihmisten erilainen ulkonäkö johtuu, ja minkä seurausta se on tai ei ole. Sellaisen omavaltainen päättely on yhtä vaarallista, kuin mennä onnittelemaan naista raskaudesta, tietämättään ollenkaan taustoja tai faktoja. Myös tätä oon kuullut läpi elämäni, olematta kuitenkaan koko ajan raskaana.Näissä kannattaa olla tosi varovainen, jos lähtee puhumaan vieraille ihmisille heidän vartalostaan, ja muistuttaisin että kyllä, vaikka luulette minutkin julkisuudesta tuntevanne, olen teille täysin vieras ihminen.

Body ku body, kroppa ku kroppa, tää on sun elämä, ja sulla on vain yksi elämä. Jokainen saa tehdä kropallaan ihan just mitä haluaa, eikä kukaan ulkopuolinen ole oikeutettu sanomaan mikä toiselle on parasta, ja mikä on hyvä. Kukaan ei saa päätellä ulkonäön perusteella, että jollakin on tai ei ole ongelmaa, että joku tarvitsee apua tai muutosta. Se on vaan julmaa, väärin ja todella loukkaavaa!

8 Responses

  1. Hyvä Lola! Just tollast hyvää itsetuntoo tarvitaa, jos vähä niinqu meinaa perse levitä, nii se o vaa sit iha siit kii et miten ne kilot kantaa ja tollee. Et hyvii pointtei kaiken kaikkiaa, saaha sitä ihmine syädä mitä huvittaa, eikä liikkuakkaa oo pakko jos ei haluu.

  2. Ja tämä laihuuden ihannointi on ihan jokaisen riesana. Eikä tässä ole kaikki. Et myöskään ole koskaan sopivan ikäinen. Joko olet liian nuori tai liian vanha.

  3. Joo, kapea on se alue, missä olisi “sopivan kokoinen”. Olen luonnostani laiha, ja olen myös saanut kuulla ikäviä kommentteja, koska olen joidenkin mielestä toiseen suuntaan väärän kokoinen. Yleensä keskityn elämässä muihin asioihin. 🙂 Toivottavasti vielä päästään siihen, että erikokoiset ihmiset voisivat rennossa ilmapiirissä hengailla yleisillä uimarannoilla.

  4. Ai pärskeles, kun olet niin naseva mimmi! Tekstisi suoraan kuin mun suustani.
    Kaikkea hyvää sulle ja jymalayta noille upeille reisille. Älä ikinä muutu ♡

  5. Minun työpaikallani jossa toimin IT-alalla ei ole näitä ongelmia koska kysymysekssä on älyn käyttö, ei kropan näyttö.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *