Olipa kerran päätös siitä, että pidän erinäiset tiedot elämässäni jatkossa itselläni. Moni haluaa jatkuvasti kyseenalaistaa miksi näin.
Miksi en seuraajien iloksi kerro mitä musiikkia kuuntelen tai minkälaista sisustustyyliä suosin? Miksi en esittele miesystävääni tai näytä, onko tyttäreni kenties samannäköinen kuin olin itse hänen ikäisenä? Miksi en kerro suosikki tv-ohjelmiani ja elokuvia, tai mikä sarja mahdollisesti on juuri nyt meneillään?
Onko pakko kertoa kaikki? Ei ole, ei edes julkkiksen.
Tiedonmurusia niitä odottaville
Olen itse hyvin utelias ihminen, rakastan kuulla salaisuuksia ja pidän huolen, etten jakele niitä eteenpäin. Onhan jo työni luonne salassapitoon velvoittava sopimusten myötä. Silti koen suurta hämmennystä siinä, kuinka paljon tiedän itselleni täysin tuntemattomien ihmisten elämästä ihan vain vilkaisemalla somea. Somessa saa aivan liikaa selville ihmisistä, niin tutuista ja tuntemattomistakin. Tietyt asiat mitä itsestään kertoo, antavat jollekin tietyille henkilöille jälleen yhden tiedonmurusen lisää. En itse pidä siitä tunteesta, että joku tietää minusta koko ajan enemmän ja enemmän asioita.
Salaileva vai salaperäinen?
Olen isossa mittakaavassa hyvin yksityinen ihminen, salailevaksi ja salaperäiseksikin minua usein on kutsuttu.
Hauska esimerkki löytyy vuodelta 2004, kun olin viimeisilläni raskaana. Toimittaja soitti onnitellakseen perhettämme sen ja sen kokoisen poikalapsen syntymän johdosta. Kielsimme luonnollisesti asian, sillä olinhan vielä kaikessa rauhassa kotosalla ison vatsani kanssa. ”Ihmeellisen salailun” piikkiin tämäkin kieltäminen sitten perheemme kohdalla laitettiin. Toki muutamia päiviä myöhemmin kun tytär vihdoin syntyi, mediankin puolella taidettiin ymmärtää, että salailusta ei ollut kyse.
Täysi lukitus päälle
Monet tilanteet joissa kohtaan uusia ihmisiä lähtevät liikkeelle todella tökerösti. On kuin istuisin toimittajan haastateltavaksi, mutten kuitenkaan omasta tahdostani. Nämä tuskaiset tenttaustuokiot myös päättyvät hyvin pian, koska minusta ei saa irti mitään, mitä en halua kertoa ventovieraalle ihmiselle. Niitä asioita on paljon.
Pari vuotta sitten eräässä tapahtumassa viereeni istahti nainen, jota en ollut tavannut koskaan ennen. Hän totesi istuessaan suureen ääneen, että jos joskus on mahdollista istua julkkiksen viereen, niin silloin istutaan. Tiesin jo odottaa jotakin hämmentävää. Hän avasi keskustelun kanssani sanoilla ”Yhtä asiaa mä en vaan ymmärrä; Miksi sä erosit?” Siis suoraan syvään päätyyn ja yksityisyyden kammion syvimpään onkaloon. Jokainen pystyy ehkä päättelemään, että tämä keskustelu myös päättyi aika nopeasti.
Pienetkin asiat, tavat ja mieltymykset
Rakastan itse salaisuuksia, ja haluan myös itse pitää pieniäkin asioita salassa, piilossa ja näkymättömissä. Vuosi kihloissa lähes kenenkään tietämättä oli erittäin hyvä esimerkki siitä, muttei toki mikään pieni asia.
Monet kysymykset seuraajiltani liittyvätkin usein kuvissa näkyviin asioihin, joista en sen enempää postausten yhteydessä puhu. Mitä kahvia juot? Onko kahvisi kenties terästetty? Mitä kirjaa luet? Missä kaupungissa tai hotellissa nyt olet? On ihanaa että ihmiset ovat uteliaita ja rakastan kyllä vastailla kysymyksiin, mutta en silti kerro läheskään kaikkea.
Moniin kyselyihin on sama vastaus; olisin varmasti kertonut sen tiedon kuvan tai postauksen yhteydessä, jos olisin halunnut sen kertoa. Toki saatan vastailla privaatisti ihmisille, jos on tietoa jonka halua kertoa kysyjälle, mutten kaikille. Poikkeuksia ovat kuitenkin esimerkiksi ne tilanteet, joissa joku heittää huolettomasti kuitin vaikka kahvin terästämisestä. Asia, joka minulle on aivan ehdoton ei. On olemassa paljon oletuksia ja joidenkin mielestä yhdentekeviä perusasioita, joiden pitäminen mahdollisena minun kohdallani on torpattava heti. Koen tietyllä tapaa loukkaavaksi, kun oletetaan ja ajatellaan minun tekevän johonkin, mikä on itselleni hyvin vahva ja aivan ehdoton ei.
Julkisista ihmisistä pyörii niin paljon huhuja, luuloja, juoruja ja olettamuksia, että olen ottanut linjan oikaista monet tällaiset pienetkin virhearviot heti niiden ilmestyttyä näkösälle. Monen mielestä turhaa suivaantumista, mutta itselleni tärkeää ja sehän riittää.
Uteliaisuus ja valintojen kyseenalaistus
Uteliaisuus, kyseenalaistaminen ja muu arvostelu tunnettujen henkilöiden tekemisiä ja mieltymyksiä kohtaan on loputon suo. Se on sitä jo muidenkin ihmisten kohdalla, mutta voit ehkä vain kuvitella miten määrä kasvaa, kun otetaan tunnettu henkilö kuvaan mukaan.
En todellakaan aio elää elämääni niin, että annan ihmisille jatkuvasti lisää aiheita arvosteltavaksi, tai lisää tietoa yksityisestä elämästäni. Suhtautumiseni on tässä asiassa selvästi erilainen kuin monen muun. Itse kun en ole koskaan aikuisiällä kokenut sellaista ei julkista elämää, niin minulle se kehityssuunta on tässäkin asiassa toinen.
Jaoin huvikseni tästä työreissusta yhden kuvan, jossa kerrankin näkyi kunnolla kirja jota parhaillaan luin. Palautteen määrä oli heti suuri. Välitön kyseenalaistus siitä, miksi kirja ei ollut jonkun tietyn kirjailijan, ja miksi taas oli juuri kyseisen kirjailijan? Joku muistutti, että ei tainnut nyt olla ihan maailman arvostetuimpien kirjailijoiden teoksia, ja muutakin naureskelua kirjan aiheelle ja juonelle oli. Hirveä määrä hmettelyä siitä, miten olin juuri sen kyseisen kirjan valinnut.
Nämä ovat niitä keskusteluja joita en todellakaan hae, ja joihin minulla ei vain ole aikaa. Perusteluihin siitä, miksi katson tai luen jotain, ja miksi mitäkin, miksi kaikkea pitäisi joutua selittämään ihmisille? On olemassa paljon tärkeämpiäkin asioita, joten keskustellaan ennemmin niistä, kuin siitä, katsonko nyt samaa sarjaa televisiosta kuin joku toinen.
Paljolta välttyy kun pitää pienimmätkin tiedot itsellään. Nytkin oli sentään kyse vain kirjasta, mutta tässä maailmassa sekin voi olla joillekin liikaa.
Hyvää alkanutta helleviikkoa kaikille!
